Kuvassa Ismo Lindberg on alle nelikymppisenä joskus 1980-luvulla. Vieressä näkyy ensimmäinen CNC-laite. Kuva: Petteri Kivimäki
Kaikkien työstökoneiden äiti kehittyi huippunsa 1940-luvulla ja sillä on yhä loistava tulevaisuus
Parhaiden kärkisorvien viimeistelyn tarkkuutta voi verrata kellosepän työhön.TilaajalleMuurame
Elämäntyönsä sorvien maahantuojana tehnyt Ismo Lindberg tuntee sorvit. Insinööritoimiston tiloissa Muuramen autotalossa on pieni museo ja siellä hänen aarteensa: länsisaksalainen sorvi 1960-luvulta. ”Huipputuote”, sanoo Lindberg. Kuva: Petteri KivimäkiPyörä on ihmiskunnan suurin keksintö, mutta kärkisorvi kilpailee tärkeimmän työstökoneen tittelistä. Ilman sorvia höyrykone ja sen ympärille kehittynyt 1700-luvun teollinen vallankumous olisi jäänyt näkemättä.
Muiden koneiden valmistuksessa välttämätöntä sorvia kutsuttiin aikoinaan "kaikkien koneiden äidiksi", eikä se ole tarpeeton vieläkään.
"Ilman sorvia ei ole koneenrakennusta. Sorvattu akseli on edellytys jopa pyörälle. Vaikka nykyaikaiset työstökeskukset ovat vallanneet tehtaita, sorvi on edelleen tarpeellinen prototyyppien valmistamiseen, korjaamiseen sekä metallialan opetuksessa,” sanoo 1980-luvulta työstökonekauppaa harjoittanut muuramelainen Ismo Lindberg, 82.
Pyöreiden tarkkuusesineiden valmistus oli pitkään yksinomaan sorvien varassa, kunnes 1980-luvulta lähtien CNC-jyrsinkoneet ryhtyivät ottamaan osaa tehtävästä. Kärkisorvin rakenne oli vakiintunut toimivaksi jo vuosikymmeniä aikaisemmin.
”Perinteinen ja hyvin pidetty kärkisorvi on yhä toimiva työkalu, vaikka se olisi 1940-luvulta, kunhan pakan laakeroinnissa ei ole väljää ja johteet ovat suorat.”
Jotain sorvin merkityksestä kertoo se, että sorvaamista käytetään suomen kielessä kaiken tekemisen synonyyminä tyyliin ”mitäs sorvaat”. Tuhansien kilojen painoista sorvijärkälettä katsoessa ei heti tule mieleen, että se on tehty tarkkuudella, joka hakee vertaistaan kellosepänteollisuudesta.
Esimerkiksi teräliikkeen tarkkuuteen vaikuttavat johteet sovitetaan käsityönä. Pinnan epätasaisuudet haetaan väriaineella, jonka jälkeen liukutasot viimeistellään tuhannesosamillimetrin tarkkuudella käsin kaavaustyökalua työntämällä.
”Japanissa Nakamuran tehtaalla olen seurannut, miten miehet kaavaavat johteiden tasopintoja muotoon niin, että lämpölaajenemisen vaikutuskin otetaan huomioon”, toimitusjohtaja Antti Lindberg Insinööritoimisto Ismo Lindbergistä sanoo.
”Japanilaiset tekevät nykyään parhaat koneet”, Ismo Lindberg sanoo omakotitalon hintaisen sorvin edessä. Kuva: Petteri KivimäkiTarkkuustyökaluluonteensa vuoksi kärkisorvi oli teollisessa yhteiskunnassa teknisen osaamisen ja itsellisyyden symboli. Ei siis ihme, että jokainen itseään kunnioitettava kansakunta pyrki rakentamaan metallisorveja. Niin myös Suomi, vaikka se tapahtui osin pakon edessä. Neuvostoliitto halusi sotakorvauksiin myös nykyaikaisia metallisorveja.
Niiden valmistuksen sai konepajayhtiö Tampella, joka joutui kiireessä oikaisemaan ja ottamaan TPS 7-sorviinsa mallin ruotsalaisen Köpingin valmistamasta laatusorvista.
Tampellan aluksi sotakorvaustyönä valmistamat TPS 7-sorvit edustivat kotimaista osaamista. Malli sorviin otettiin Ruotsista. Kuva: Tampereen museotNoin 2 000 valmistetusta TPS 7- sorvista yksi päätyi hyvinkääläisen monitoimimiehen Markku Niskasen pihaan 1978.
”Kestävä ja hyvin tehty sorvi. Vaihdelaatikon hammaspyörien ristiinhionta ja johteiden kaavausjäljet vielä näkyvät, vaikka sorvi on tehty vuonna 1954”, Niskanen kehuu.
Saksalaiset sorvit olivat pitkään käsite. Venäläiset veivät toisen maailmansodan jälkeen Saksan koneistuskannan Neuvostoliittoon. Saksalaiset aloittivat konepajateollisuutensa rakentamisen liki tyhjästä ja loivat sen ympärille talousihmeen.
VDF-markkinointinimen alle koottiin useita laadukkaita sorvimerkkejä, kuten Hampurissa valmistettu Heidenreich & Harber. Yksi sellainen vuodelta 1965 myytiin juuri uudelle omistajalle Lindbergin hallista.
Pelkästään Euroopassa tehtiin vielä 1980-luvulla kymmeniä sorvimerkkejä. ranskalaisilla oli Casanova, briteillä Colester, tsekeillä Tos, bulgaareilla CM, romanialaisilla SN, unkarilaisilla Chepel, ruotsalaisilla Köping. Ja suomalaisilla oli historiassaan Tampella TPS-7, jonka valmistus kuitenkin tyrehtyi 1950-luvun lopulla.
”Tampellan eräs johtaja suunnitteli 1970-luvulla sorvinvalmistuksen aloittamista uudelleen, mutta silloin sorvit olivat jo niin teknisiä, että Suomesta loppuivat rahkeet”, Ismo Lindberg sanoo.
Insinööritoimiston tiloista löytyy myös noin satavuotias Milwaukee-jyrsin. Kuva: Petteri KivimäkiSe saattoi olla onni, sorvien valmistuksen painopiste oli siirtymässä Euroopasta Aasiaan.
”Kun otimme japanilaisen Okuman sorvin myyntiin, esittelimme sen tasaista käyntiä asiakkaille laittamalla markan kantilleen karan päälle. Käynti oli niin värinätön, että se pysyi pystyssä. Se vakuutti monet.”
Seuraavaksi katse siirtyi Taiwaniin ja Kiinaan, mistä Lindberg toi ensimmäiset sorvit 2000-luvun alussa.
”Kiinan laatu on kohentunut alkuvuosista, mutta myös hinta on noussut.” Lindbergillä on kokemusta kymmenistä sorvitehtaista ja valmistusmaista. Suurimman vaikutuksen on tehnyt Japani.
”Se laatu ja omistautuminen työlle on omaa luokkaansa. Se lähtee kansan luonteesta ja ansaitsee ihailun”, Lindberg sanoo.
"Ilman sorvia ei ole koneenrakennusta. Sorvattu akseli on edellytys jopa pyörälle”, sanoo Ismo Lindberg. Kuva: Petteri Kivimäki- Osaston luetuimmat
