• Lähes joka kolmas suomalainen syyllistyy autonsa kanssa erääseen riskialttiiseen ratkaisuun − tiedossa voi olla vaaratilanteita ja rahanmenoa

    Asiantuntija pitää tilannetta pysäyttävänä.
    Yli neljäsosa autoilijoista ei edes tunne auton valmistajan huolto-ohjelmaa.
    Yli neljäsosa autoilijoista ei edes tunne auton valmistajan huolto-ohjelmaa.  Kuva: Jarno Mela
    Koneet ja autot|Liikenne
    23.6.202512:30
    Matti Tuominen

    Lähes kolmasosa autoilijoista on säästänyt autosta huolehtimisesta tavalla, joka voi vaarantaa liikenneturvallisuuden. Asia selviää Lähitapiolan teettämästä Arjen katsaus -kyselystä.

    11 prosenttia kyselyyn vastanneista autoilijoista on lykännyt tai jättänyt tekemättä auton valmistajan huolto-ohjelman mukaisen huollon.

    10 prosenttia on lykännyt tai jättänyt auton viemättä huoltoon, vaikka sille olisi ollut tarve eli esimerkiksi jokin merkkivalo paloi.

    ”Tulokset ovat pysäyttäviä. Auton valmistaja on suunnitellut merkkivalot varoitukseksi siitä, että jotain on tehtävä. Jos jatkaa ajamista tästä huolimatta, odotettavissa on, että auto jättää tielle tai rikkoutuu vakavastikin”, Lähitapiolan liikenneturvallisuudesta ja autopalveluista vastaava johtaja Tapani Alaviiri sanoo tiedotteessa.

    Auton huolloista säästäminen voi käydä kalliiksi myös lompakolle, sillä huollot ennaltaehkäisevät isojen korjauskulujen tarvetta.
    Auton huolloista säästäminen voi käydä kalliiksi myös lompakolle, sillä huollot ennaltaehkäisevät isojen korjauskulujen tarvetta.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Alaviiri huomauttaa, että korjauskustannukset voivat äkkiä nousta kalliimmiksi kuin jos auton olisi vienyt huoltoon heti merkkivalon syttyessä.

    Kyselystä selviää myös, että yli neljäsosa autoilijoista ei edes tunne auton valmistajan huolto-ohjelmaa.

    14 prosenttia kertoo tuntevansa auton valmistajan huolto-ohjelman, mutta ei aina vie autoa huoltoon niin usein kuin se edellyttäisi. 10 prosenttia kertoo, ettei ole kiinnostunut valmistajan huolto-ohjelmasta ja huoltaa autonsa itse.

    ”Huolto-ohjelma on suunniteltu sen mukaisesti, miten auto kuluu ja mitä se tarvitsee kestääkseen ja toimiakseen turvallisesti. Tämä on erityisen tärkeää, kun Suomen henkilöautojen keski-ikä lähestyy jo 14:ää vuotta. Huoltojen karsiminen voi jättää piiloon esimerkiksi akun, jakohihnan tai jarrujen toimintaan liittyviä ongelmia, jotka voivat pysäyttää matkan yllättäen ja aiheuttaa vaaratilanteita”, Alaviiri sanoo.

    Huolto-ohjelma on suunniteltu sen mukaisesti, miten auto kuluu ja mitä se tarvitsee kestääkseen ja toimiakseen turvallisesti.
    Huolto-ohjelma on suunniteltu sen mukaisesti, miten auto kuluu ja mitä se tarvitsee kestääkseen ja toimiakseen turvallisesti. Kuva: Carolina Husu

    Auton huolloista säästäminen voi käydä kalliiksi myös lompakolle, sillä huollot ennaltaehkäisevät isojen korjauskulujen tarvetta.

    Huollettu auto on myös ympäristöystävällisempi, kun säädöt ovat kohdillaan ja moottori toimii mahdollisimman vähäpäästöisesti, Alaviiri sanoo.

    ”Kun tekee hintavertailua eri huoltamoiden välillä, kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti huollon laajuuteen ja varaosien laatuun. Pelkkä öljyjen ja ilmansuodattimien vaihto harvemmin riittää”, hän vinkkaa.

    ”Auton valmistaja on suunnitellut merkkivalot varoitukseksi siitä, että jotain on tehtävä. Jos jatkaa ajamista tästä huolimatta, odotettavissa on, että auto jättää tielle tai rikkoutuu vakavastikin.”

    Tapani Alaviiri

    Lähitapiolan kyselyyn vastasi 1 100 henkilöä 4.–11.4.2025 välisenä aikana. Autoilusta säästämistä ja huoltoja koskevat kysymykset esitettiin niille 908 vastaajalle, joilla on auto käytettävissään.

    Kyselytutkimukseen vastanneet edustavat Manner-Suomen 18 vuotta täyttänyttä väestöä. Kyselyn toteutti tutkimusyhtiö Verian.

    Lisää aiheesta
    • Teemu ja Miika Pekkala perustivat uuden yrityksen tyhjille jääneeseen Teboilin kiinteistöön Karstulassa.

      Yritykset | Nuoret veljekset avasivat perinteisen huoltamon uudelleen Karstulassa: ”Toivottavasti ihmiset tajuaisivat, että kysymyksessä ei ole enää Teboil”

      Tilaajalle
    • Sähköauto latauksessa. Arkistokuva.

      Autot | IS: Korjaamoyrittäjä ei suosittele ladattavia hybridiautoja suomalaisille

    Artikkelin aiheet
    auton huolto
    liikenneturvallisuus
    Lähitapiola
    auton huolto-ohjelma
    Arjen katsaus -kysely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 7

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin