• Asiantuntijan mielestä suomalaiset ovat jopa ylikohteliaita kaukovalojen käyttäjiä – näin kaukovalojen kanssa kannattaa toimia

    Tehokas valojen käyttö tarkoittaa asiantuntijan mukaan kiteytettynä sitä, että pimeällä ajettaessa tulisi käyttää mahdollisimman paljon kaukovaloja ja vastaavasti mahdollisimman vähän lähivaloja.
    Johtava asiantuntija huomauttaa, että pimeän aikaan lähivaloja tulee käyttää esimerkiksi valaistulla tieosuudella, ohitustilanteessa sekä silloin, kun saavuttaa edellään ajavan hitaamman ajoneuvon.
    Johtava asiantuntija huomauttaa, että pimeän aikaan lähivaloja tulee käyttää esimerkiksi valaistulla tieosuudella, ohitustilanteessa sekä silloin, kun saavuttaa edellään ajavan hitaamman ajoneuvon. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Koneet ja autot
    11.11.201923:01
    Matti Tuominen

    Pimeän vuoden ajan lisääntyessä autoilun riskit kasvavat, koska autoilijan on vaikeampi havaita vaarallisia tilanteita. Ajovalojen oikea käyttö on ajonopeuden lisäksi tärkeä keino hallita pimeässä ajamisen riskejä.

    Suurimmat puutteet autoilijoiden valojen tuntemuksessa liittyvät LähiTapiolan liikenneturvallisuuden johtavan asiantuntijan Markus Niemisen mukaan päivä- eli huomiovalojen käyttöön.

    Niemisen mukaan läheskään kaikki autoilijat eivät tiedä, mitkä valot syttyvät auton keulalle, kun auto käynnistetään. Usein siellä palavat ajovalojen sijasta huomiovalot, joita normaalisti tulee käyttää ainoastaan hyvässä päivänvalossa.

    "Se, että auton perä on huomiovaloilla ajettaessa pimeä, on monelle tuntematon asia. Valokytkimen eri asentojen merkitys kannattaa opetella käyttöohjekirjan avulla, tai kysymällä tarvittaessa neuvoa merkkihuollosta tai autoliikkeestä", Nieminen vinkkaa tiedotteessa.

    Tehokas valojen käyttö tarkoittaa asiantuntijan mukaan kiteytettynä sitä, että pimeällä ajettaessa tulisi käyttää mahdollisimman paljon kaukovaloja ja vastaavasti mahdollisimman vähän lähivaloja. Yleisissä käytännöissä ja osaamisessa on kuitenkin hänen mielestään parantamisen varaa.

    Niemisen mukaan esimerkiksi moottoritiellä voidaan pääsääntöisesti ajaa kaukovaloilla, vaikka vastaantulevaa liikennettä on.

    Moottoritiellä vastaantuleva liikenne on nimittäin niin etäällä sivusuunnassa, että suoralla tiellä vaaraa aiheuttavaa häikäisyä ei ole. Tästä poikkeuksena ovat oikealle kaartuvat tieosuudet, joilla kaukovalot voivat aiheuttaa ajamista haittaavaa häikäisyä.

    Johtava asiantuntija huomauttaa, että pimeän aikaan lähivaloja tulee sen sijaan käyttää esimerkiksi valaistulla tieosuudella, ohitustilanteessa sekä silloin, kun saavuttaa edellään ajavan hitaamman ajoneuvon.

    "Usein ihmiset toimivat näissä tilanteissa turhan ylikohteliaasti, eli kaukovaloja voisi käyttää totuttua enemmän. Tehokkaampi valojen käyttö olisi suotavaa oman ja muun muassa kevyen liikenteen turvallisuuden takia", Nieminen sanoo.

    Kohtaamistilanteessa kaukovalot voi Niemisen mukaan kytkeä takaisin päälle jo hetki ennen kohtaamista. Ohittaessa ohittaja voi vaihtaa kaukovalot ohituskaistalla jo ennen kuin on ohitettavan rinnalla. Vastaavasti ohitettavan ei kannata vaihtaa lähivaloille ennen kuin ohittaja on mennyt selvästi ohi.

    Artikkelin aiheet
    kaukovalojen käyttö
    liikenneturvallisuus
    autoilu
    pimeässä ajaminen
    valojen oikea käyttö
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata