• Koneviesti: Tässä ovat 1950-luvun inhotut "susitraktorit"

    1950-luvulla moni viljelijä sai pettyä uuden koneensa ominaisuuksiin ja kestävyyteen. Kymmenien merkkien joukkoon mahtui täysin epäonnistuneitakin traktoreita, joiden valmistus jouduttiin lopettamaan jo muutaman vuoden kuluttua.
    Sotien jälkeen Suomeen tuodut amerikkalaistraktorit olivat laadultaan ja tekniikaltaan tasokkaita, mutta USA:ssa ylivoimaisen suositut riviviljelymallit soveltuivat meillä vain muutamiin peltotöihin. Tarjolla oli myös leveällä etuakselilla varustettuja versioita, mutta nekään eivät olleet mitään yleistraktoreita.
    Sotien jälkeen Suomeen tuodut amerikkalaistraktorit olivat laadultaan ja tekniikaltaan tasokkaita, mutta USA:ssa ylivoimaisen suositut riviviljelymallit soveltuivat meillä vain muutamiin peltotöihin. Tarjolla oli myös leveällä etuakselilla varustettuja versioita, mutta nekään eivät olleet mitään yleistraktoreita. Kuva: Kimmo Kotta
    Koneet ja autot
    19.5.201910:00
    Kimmo Kotta

    Traktorikauppa kävi todella kuumana kuutisenkymmentä vuotta sitten, sillä pienimmätkin tilat siirtyivät vähitellen hevosista traktoreihin. Tuontisäännöstely oli päättynyt, eikä markan devalvoimisen aiheuttama hintojen reipas nousukaan juuri rajoittanut kysyntää. Suurin osa vähemmän halutuista merkeistä oli tuotu Suomeen tuontisäännöstelyssä pidetyn 5 kuukauden mittaisen tauon aikana vuosina 1951–52, mutta kyllä ”inhokkitraktoreita” ilmestyi tiloille vielä myöhemminkin.

    Ennen sotia Euroopassa oli vain pari massatuotantoon pystynyttä traktoritehdasta: Fordin Dagenhamin laitokset sekä Saksassa Lanzin Mannheimin tehtaat. Kymmenien pienempien valmistajien valmistusmäärät jäivät korkeintaan muutamiin satoihin kappaleisiin. Amerikkalaiset olivat tuolloin tekniikassa ja tuotannossa Eurooppaa pidemmällä. Niinpä Euroopan traktorivalikoimaa monipuolistettiin Amerikan tuonnilla.

    Sotien jälkeen isot amerikkalaiset traktorimerkit saivat eurooppalaisia kilpailijoita nopeammin tuotantonsa kuntoon. Raaka-aineista ei ollut Euroopan tapaan pulaa, eivätkä tehtaat olleet raunioina. Kuitenkaan Suomessa Amerikan traktoreista ei ollut isoa apua, sillä epäedullinen dollarin kurssi ja korkeat rahtikustannukset nostivat amerikkalaistraktoreiden hinnat pilviin.

    Suomalainen traktoriostaja joutui 1950-luvun alussa jonottamaan etukäteen maksettua traktoriaan pitkään, jopa vuosia. Aiemmin traktorin hankintaan oli jopa tarvittu vielä viranomaisten myöntämä ostolupa, mutta siitä luovuttiin 1940-luvulla.

    Suomella oli hyvin rajallisesti ulkomaan valuuttoja, ja niiden käyttöä valvoi Lisenssivirasto. Traktorituontia suunnittelevan liikkeen piti tehdä virastoille valuutta-anomus, ja jos se evättiin, jäivät traktorit saamatta. Puun kysyntä oli kuitenkin huipuissa ja hinta ennätyskorkea, joten monilla viljelijöillä oli runsaasti irrallista rahaa, joka uhkasi jäädä inflaation syötäväksi. Niinpä Lisenssivirasto aloitti vuoden 1951 lopulla viiden kuukauden säännöstelytauon, jonka aikana eurooppalaisille traktoreille myönnettiin tuontivaluuttoja jokseenkin vapaasti.

    Fordson Major ja Ferguson olivat jokaisen asiakkaan toivelistan ykkösiä, mutta niiden saantiin vapaa tuonti ei juurikaan vaikuttanut. Molempien merkkien kysyntä oli runsasta muuallakin kuin Suomessa, eikä Suomeen liiennyt ylimääräisiä kappaleita. Myös saksalaiset traktorit kiinnostivat, mutta niiden hinta oli huomattavasti kalliimpia. Oudoimpia merkkejä ei viety käsistä, mutta kun säännöstely jatkui kesäkuussa 1952, alkoivat traktorivarastot tyhjentyä myös tuntemattomien merkkien osalta. Säännöstelyajan päättymisen jälkeen (1956) hävisivät enimmät huonomaineiset ja tänne käymättömät traktorit markkinoilta.

    Mitä merkkejä sotien jälkeen Suomeen tuodut ”susitraktorit” olivat? Katso kuvat ja lue koko juttu Koneviestin nettisivuilta!

    Artikkelin aiheet
    1950-luvun traktorit
    susitraktorit
    traktorituonti suomessa
    Koneviesti
    maataloushistoria
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata