• Automatkailun suosio pitää – suomalaiset liikkuvat mieluiten omalla autolla

    Onko henkilöautolle todellista vaihtoehtoa, kun suunnataan lomamatkalle? Valtaosa valitsee oman auton, mutta löytyy suomalaisista joukko, joka käyttää muitakin keinoja.
    Automatkailu avarsi maailmaa jo 1960-luvulla.
    Automatkailu avarsi maailmaa jo 1960-luvulla. Kuva: Jarmo Palokallio
    Koneet ja autot|Matkailu
    4.2.202421:30
    Jarmo Palokallio

    Suomalaiset taittavat edelleen suurimman osan vapaa-ajan matkoistaan henkilöautolla. Myös ulkomaille lähdetään usein autolla tai auto vuokrataan kohteessa.

    Kun suomalainen lähtee mökille, sukulaisvierailulle, lomalle tai muulle vapaa-ajan matkalle, hän hyppää todennäköisimmin henkilöauton kyytiin. Autoliiton selvityksen mukaan useampi kuin kolme neljästä suomalaisesta käyttää vapaa-ajan matkoihinsa pääsääntöisesti omaa autoa.

    Tämän lisäksi osa suomalaisista yhdistää matkoilla oman auton ja joukkoliikenteen käytön. Joukkoon mahtuu myös niitä, jotka toteuttavat matkat kimppakyydeillä tai yhteiskäyttöautoilla.

    ”Henkilöauto on usein nopein ja aina joustavin tapa matkustaa, eikä sille välttämättä ole edes todellista vaihtoehtoa. Voi sanoa, että henkilöautoilu yhdistää suomalaisia, olivatpa he sitten maalta tai kaupungista”, Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen toteaa.

    Automatkailun suosio selittyy joutavuudella ja nopeudella.
    Automatkailun suosio selittyy joutavuudella ja nopeudella. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Auton suosiolle on ymmärrettävät syyt. Reilu puolet suomalaisista koki, että kotimaan loma- ja matkakohteet eivät ole helposti saavutettavissa ilman autoa.

    Tätä mieltä olivat etenkin yli 100 000 euroa tienaavat kotitaloudet. Pienituloisimmissa kotitalouksissa automatkalle nähtiin enemmän vaihtoehtoja.

    Autolla tehdään edelleen myös ulkomaanmatkoja. Viime vuonna kolmannes ulkomaan lomamatkan tehneistä matkusti lomalle autolla. Muilla tavoilla ulkomaille matkustaneistakin moni vuokrasi kohteessa auton tai moottoripyörän.

    Eniten lomamatkoja tekivät suurituloisimmat. Automatkojen osalta ero tasoittui.

    Pienituloisimmilla neljännes lomamatkoista reissattiin autolla. Suurituloisimpien lomamatkoista autolla tehtiin kolmasosa.

    Lisää aiheesta
    • Suomalaisten tekemien ulkomaanmatkojen määrä on kasvanut vuoden takaisesta, mutta ei ole palautunut koronaa edeltävälle tasolle.  LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.

      Matkailu | Suomalaiset matkustivat keväällä ahkerasti ulkomaille – erityisesti nämä maat kiinnostivat

    • Lentomatkailun varaan rakentunut turismi tuo työtä ja rahaa, mutta myös sen haitat ovat nousseet yhä näkyvämmin keskusteluun.

      Matkailu | Matkailu ei ole perusoikeus, mutta liikkumisen rajoittaminen ei ratkaise mitään

    • Örön linnakesaarelle Saaristomeren kansallispuistoon pääsee venekuljetuksilla, ja pyörän selässä ehtii nähdä päivässä enemmän.

      Matkailu | Tutustu lähilomakohteisiin pyöräillen, meloen, sisävesilaivalla tai julkisilla kulkuneuvoilla ‒ Säästät samalla luontoa ja ilmastoa

      Tilaajalle

    Artikkelin aiheet
    automatkailu
    henkilöautoilu
    kotimaanmatkailu
    suomalaiset
    Autoliitto
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Maailman suurin rekkaparkki Iowa 80 Truck Stop

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa