• Autoala odottaamyynnin kasvua

    Koneet ja autot
    20.1.201415:00
    Jarmo Palokallio

    Autoalan odotukset tälle vuodelle ovat viime vuotta valoisammat. Johtaja Kenneth Strömsholm Vehosta kertoo, että tänä vuonna uusien autojen kaupan ennustetaan nousevan 112 000 kappaleeseen.

    Autoalan ennustetyöryhmän odotukset ovat yleensä pitäneet hyvin kutinsa.

    Parin viime vuoden aikana niiden heitto on jäänyt noin tuhanteen autoon.

    Strömsholmin mukaan autokauppa on siten käynyt odotusten mukaisesti. Se ei tarkoita, että vuodet olisivat olleet hyviä.

    ”Autokannan uudistuminen edellyttäisi 140 000 auton vuosimyyntiä. Toisaalta ei kannattavuus ole pelkästään markkinasta kiinni.”

    Viime vuonna autokauppa hiipui 103 500 autoon. Osa autokauppiaista alkoi jo etsiä paniikkinappulaa. Kuluttajille se näkyi aiempaa parempina tarjouksina.

    VV-Auto Groupin toimitusjohtaja Pekka Lahti kannattaa liikenneministeriön työryhmää vetäneen Jorma Ollilan esitystä verotuksen painopisteen siirtämisestä auton hankinnasta sen käyttöön. Se lisäisi autojen myyntiä.

    Nykyiselle tasolle pudonnut automyynti ei ole kenenkään etu. Autokanta vanhenee ja valtiolta jää verotuloja saamatta.

    JARMO PALOKALLIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    autoala
    autokauppa
    auton myynti
    verotus
    autokannan uudistuminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 7

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"