• Tämä ikoninen työjuhta täyttää jo 60 vuotta – uutuuksista tarjolla sähköversiot

    Joka kymmenes uusi pakettiauto kulkee sähköllä. Se laskee käyttökustannuksia.
    Tilaajalle
    Ford Transitin menestystarina alkoi vuonna 1965.
    Ford Transitin menestystarina alkoi vuonna 1965. Kuva: Jarmo Palokallio
    Koneet ja autot|Liikenne
    26.5.202507:00
    Jarmo Palokallio

    Kaikille tutun Ford Transitin taival on venynyt 60 vuoteen. Uutuusmalleissa täyssähkö on noussut varteenotettavaksi vaihtoehdoksi.

    Transit on niittänyt menestystä vuonna 1965 tehdystä ensiesittelystä lähtien. Se on lähtökohtaisesti tavarankuljetukseen soveltuva paku, mutta lisäksi se taipuu moneen muuhunkin tarkoitukseen.

    Siitä on muokattu pikkubusseja, matkailuajoneuvoja ja erikoisajoneuvoja.

    Transitin oivalluksiin kuului moottorin sijoittaminen eteen.
    Transitin oivalluksiin kuului moottorin sijoittaminen eteen. Kuva: Jarmo Palokallio

    Transitin varhaishistoria ulottuu 1960-luvun alkuun. Ford valmisti tuolloin Kölnin tehtaillaan Taunus Transitia. Englannin vastine sille oli Thames 400E.

    Tuolloin Fordin tehtaat kilpailivat toisiaan vastaan. Ylemmän johdon päättämä, yhteiseen Transitiin tähtäävä ja puhtaalta pöydältä lähtenyt suunnitteluyhteistyö käynnistyi siksi kankeasti.

    Vauhtiin päästyään yhteistyö tuotti tulosta.

    Uuden E-Transitin kantama on 320 kilometriä.
    Uuden E-Transitin kantama on 320 kilometriä.  Kuva: Jarmo Palokallio

    Transitin teknisiin oivalluksiin kuului moottorin sijoittaminen ohjaamon alta henkilöautomaisesti eteen. Se helpotti auton huollettavuutta ja paransi turvallisuutta.

    Suunnittelijat päätyivät itsekantavaan teräskoriin ja jäykkään etuakseliin. Yksinkertainen rakenne sisälsi lehtijouset ja rumpujarrut. Lopputulos oli muutenkin kursailematon. Jopa jarru- ja ohjaustehostimet olivat lisävarusteita.

    Ohjaamot ovat matkan varrella muuttuneet henkilöautomaisiksi.
    Ohjaamot ovat matkan varrella muuttuneet henkilöautomaisiksi. Kuva: Jarmo Palokallio

    Autoon suunniteltiin uudet moottorit ja vaihteisto, joka pysyi käytössä 1990-luvulle asti. Dieselmoottorien kehittyessä ne nousivat nopeasti suureen suosioon Transitin nokalla.

    Ensimmäisen sukupolven Transitin ajo-ominaisuudet olivat traktorimaiset. Sillä erotuksella, että ilman kuormaa takavetoisen auton etenemiskyky lumessa ja hiekassa oli olematon.

    Transitin tavaratila vetää suurimmillaan 15 kuutiota.
    Transitin tavaratila vetää suurimmillaan 15 kuutiota.  Kuva: Jarmo Palokallio

    Seuraava, vuonna 1978 esitelty sukupolvi paransi ohjaamon mukavuutta. Dieselkone päivittyi ruiskutekniikkaan.

    Vuosi 1986 mullisti Transitin sisältä ja ulkoa. Lyhytakseliväliset Transitit siirtyivät etupyörien erillistuentaan. Käsivaihteistoon tuli tarjolle viides pykälä.

    Viidenteen, vuonna 2000 esiteltyyn sukupolveen Ford toi etu- että takavetoiset versiot eri käyttötarkoituksia varten. Samalla malliston kokovaihtoehtoja laajennettiin.

    Transit Connectin ladattavan hybridin kantama sähköllä on jopa 117 kilometriä.
    Transit Connectin ladattavan hybridin kantama sähköllä on jopa 117 kilometriä. Kuva: Jarmo Palokallio

    Nykyisen kaltaiseen mallistoon alettiin siirtyä, kun Focuksen tekniikkaan perustuva pienikokoinen Transit Connect näki päivänvalon vuosituhannen alussa.

    MT koeajoi auton tuoreimman version ladattavana hybridinä ja lyhyellä korilla. Sen kantama pelkällä sähköllä on jopa 117 kilometriä.

    Ladattava Connect kantaa 665 kilon kuorman ja sen tavaratila vetää 3,1 kuutiota.

    Courierin sähköversio kantaa 700 kilon kuorman.
    Courierin sähköversio kantaa 700 kilon kuorman.  Kuva: Jarmo Palokallio

    Traficomin mukaan ensirekisteröidyistä pakettiautoista noin joka kymmenes kulkee sähköllä. Henkilöautoista poiketen pakettiautoissa on huomattavasti enemmän täyssähköautoja kuin ladattavia hybridejä.

    Vuodesta 2014 lähtien Transitin pienin malli on ollut Fiestaan perustuva Courier. MT koeajoi sen uuden sähköversion.

    Auto oli 240 kilon ja kahden raavaan miehen kuormalla mukava ajettava. Täyteen lastattuna se kantaa 700 kilon kuorman.

    Sähköä 43 kilowattitunnin akusta riittää 300 kilometrin kantamaan.

    Customista on maailmalla tarjolla myös urheilullisesti muotoiltu versio.
    Customista on maailmalla tarjolla myös urheilullisesti muotoiltu versio. Kuva: Jarmo Palokallio

    Transit Custom korvasi etuvetoiset kuudennen sukupolven Transitit vuonna 2012. Kyse on perus-Transitista, joka hallitsee Euroopan myyntitilastoja.

    Vaikka sähkö yleistyy pakettiautoissa, liikennekäytössä olevista pakettiautoista 96 prosenttia imee edelleen dieseliä. Customiin tarjolla on 2-litrainen dieselkone. Sen saa sekä etu- että nelivetoisena.

    Uuden Customin tavaratila lähtee 5,8 kuutiosta. Auton suurin kantavuus nousee 1327 kiloon.

    Ladattavassa hybridissä on 2,5 litran bensakone. Sillä sähköinen toimintamatka on 55 kilometriä.

    Täyssähköllä Customin kantama riittää 327 kilometriin. Vetokykyä sähkö-Customilla on 2300 kiloa. Sähköisen Customin alkaen hinta on 56490 euroa.

    Lisää aiheesta
    • Courier on näppärä vaihtoehto pienyrityksen tarpeisiin.

      Autot | Ford kasvatti Transit Courieria toiveiden mukaisesti

    • Ärhäkkäästi muotoiltu keula on Transit Custom MS-RT:n tunnus.

      Autot | Nyt loppui Transitin ralliraidoille naureskelu − tätä petoa ei tosin tuoda Suomeen

    Artikkelin aiheet
    Ford Transit
    sähköautot
    pakettiautot
    autoteollisuus
    historia
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin