• Käytöstä poistui alkuvuoden aikana hurja määrä renkaita: Kasvua viime vuoteen noin 435 500 rengasta

    Takavuosien tapaan kuluttajat eivät enää varastoi vanhoja renkaita kellareissa ja autotalleissa.
    Alkuvuoden aikana Suomessa otettiin talteen 22 433 tonnia renkaita, kun vuotta aikaisemmin vastaava luku oli 18 949 tonnia. Kuvituskuva.
    Alkuvuoden aikana Suomessa otettiin talteen 22 433 tonnia renkaita, kun vuotta aikaisemmin vastaava luku oli 18 949 tonnia. Kuvituskuva. Kuva: Arto Turpeinen
    Koneet ja autot
    19.6.201901:00
    Matti Tuominen

    Suomen Rengaskierrätys Oy kertoo, että käytöstä poistuvien autonrenkaiden määrä on hurjassa kasvussa. Alkuvuoden aikana Suomessa otettiin talteen 22 433 tonnia renkaita, kun vuotta aikaisemmin vastaava luku oli 18 949 tonnia.

    Vuotta aiempaan verrattuna kasvua on siis 3 484 000 miljoonaa kiloa. Kahdeksan kilon keskiarvolla laskettuna se tarkoittaa noin 435 500 rengasta. Jos renkaan leveydeksi ajatellaan tyypillinen 215 millimetriä, vierekkäin aseteltuna se merkitsisi noin 94 kilometrin jonoa.

    ”Aikamoinen matka! Sehän merkitsee suunnilleen ajomatkaa Helsingistä Pyhtäälle”, Suomen Rengaskierrätys Oy:n toimitusjohtaja Risto Tuominen sanoo tiedotteessa.

    Tuominen näkee kasvulle monta syytä. Yksi tärkeimmistä on hänen mukaansa Suomen Rengaskierrätyksen ja kierrätysoperaattori Kuusakoski Oy:n keräysverkosto, joka kattaa nykyisin jo 3 000 vastaanottopistettä.

    Toisaalta keräyspisteet ovat toimitusjohtajan mukaan kiinnittäneet yhä enemmän huomiota renkaiden varastointiin eli esimerkiksi välivarastot pidetään pieninä. Kiertoa nopeuttaa myös muun muassa se, että takavuosien tapaan kuluttajat eivät varastoi vanhoja renkaita kellareissa ja autotalleissa.

    Artikkelin aiheet
    rengaskierrätys
    autonrenkaat
    Suomen Rengaskierrätys Oy
    Kuusakoski Oy
    kierrätys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 7

      Koneviesti | 25-tonnin kokoluokan kaivinkoneet vertailussa – testit toivat koneista yllättäviä seikkoja esille