• OP ja Fortum lisäävät yhteistyötä – rakentavat satakunta latauspistettä sähköautoille

    Yhtiöiden mukaan hanke lisää sähköautojen latauspisteiden määrää Suomessa noin kolmanneksella.
    Latauspisteet on tarkoitus sijoittaa Osuuspankkien toimipisteiden yhteyteen. LEHTIKUVA / Teemu Salonen
    Latauspisteet on tarkoitus sijoittaa Osuuspankkien toimipisteiden yhteyteen. LEHTIKUVA / Teemu Salonen 
    Koneet ja autot
    24.4.201715:18
    STT

    OP ja Fortum aikovat rakentaa yhdessä noin sata uutta sähköautojen latauspistettä eri puolille Suomea. Yhtiöt tiedottivat asiasta tänä aamuna. Yhteistyön alussa on sovittu latauspisteiden rakentamisesta yhteensä noin kahdeksallekymmenelle paikkakunnalle. Latauspisteet on tarkoitus sijoittaa Osuuspankkien toimipisteiden yhteyteen.

    Sekä OP että Fortum hakevat uusia liiketoimintamuotoja muun muassa sähköisen liikenteen saralla, mitä nyt sovittu yhteistyö heijastelee.

    Pisteistä tulee osa Fortum Charge & Drive -verkostoa, jolla on Pohjoismaissa jo yli 1 200 latauspistettä. OP lanseerasi jo viime vuoden lopussa palvelun, jossa se tarjoaa käyttöön sähköauton kuukausimaksulla.

    Yhtiöiden mukaan hanke lisää sähköautojen latauspisteiden määrää Suomessa noin kolmanneksella. Rakentaminen alkaa toukokuussa, ja jatkossa latauspisteitä on tarkoitus rakentaa vielä lisää.

    Artikkelin aiheet
    OP
    Fortum
    sähköauto
    latauspiste
    yhteistyö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 7

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"