• Suomessa on vain kolme virallista jäätietä – jäätie avataan, kun alla on vähintään 40 senttiä jäätä

    Virallisilla jääteillä pätevät samat liikennesäännöt kuin muussakin tieliikenteessä. Niillä pätevät myös samat liikennevakuutukset kuin tavallisessa maantieliikenteessä.
    Seitsemän kilometrin mittainen Kolin jäätie on Euroopan sisävesien pisin.
    Seitsemän kilometrin mittainen Kolin jäätie on Euroopan sisävesien pisin. Kuva: Lari Lievonen
    Koneet ja autot
    15.11.201920:10
    Ilpo Kiuru

    Virallisilla jääteillä pätevät samat liikennesäännöt kuin muussakin tieliikenteessä. Niillä pätevät myös samat liikennevakuutukset kuin tavallisessa maantieliikenteessä.

    Yksi kolmesta virallisesta jäätiestä yhdistää Kolin ja Vuonislahden. Seitsemän kilometrin mittainen jäätie on Euroopan sisävesien pisin. Olli Meriläinen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta sanoo, että se avataan yleensä tammikuun loppupuolella.

    "Muistini mukaan sitä ei ole koskaan avattu vielä joulukuun puolella", hän sanoo.

    Kolin jäätie lyhentää Lieksan ja Kolin välistä matkaa noin 50 kilometriä. Sen käyttömahdollisuus riippuu säistä.

    "Joskus se on voinut olla auki jopa 100 päivää, joskus vähemmän. Jos viikoille 11–12 päästään, se on jo hyvin", Meriläinen sanoo.

    Keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa Kolin jäätietä ei jääolojen vuoksi voida avata. Viimeksi näin kävi vuonna 2012.

    Oulusta kulkee kahdeksan kilometrin jäätie Hailuotoon. Kolmas virallinen jäätie kulkee Kemijärvellä Kervisen ja Räisälän välillä tiellä numero 9452.

    Jäätie avataan, kun sen alla on vähintään 40 senttiä jäätä. Jäätien nopeusrajoitus on alhainen, usein 50 km/h. Ajoneuvojen välisen etäisyyden on oltava vähintään 50 metriä ja ohittaminen sekä jäätielle pysähtyminen on usein kielletty.

    Jääteillä on myös rajoituksia ajoneuvojen painolle. Muualla liikennöinti jäällä tapahtuu omalla vastuulla.

    Metsähallituksen kohteilleen tekemiä jääteitä ei ole tarkoitettu yleiseen käyttöön.

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata