• Nuoret törttöilevätedelleen liikenteessä

    Koneet ja autot
    16.1.201215:00
    MT toimitus

    Nuorten liikennekäyttäytyminen paranee hitaasti. Asenneviasta kertoo, että muualla Euroopassa nuorten liikennekuolemat on saatu vähenemään nopeasti.

    Kymmenen vuoden aikana nuorten tieliikennekuolemat ovat vähentyneet Suomessa keskimäärin 3,4 prosenttia vuodessa.

    Muissa Euroopan maissa turvallisuustahti on ollut tuplasti ripeämpää.

    Erityisesti 15–17-vuotiaiden liikenneturvallisuustilanne on Suomessa heikko.

    Tuoreen raportin mukaan nuoret ovat liikenteen riskialttein ikäryhmä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Euroopan liikenteessä on menehtynyt yli 140 000 nuorta.

    Joka neljäs nuorten kuolemaan johtava tapaturma sattuu liikenteessä.

    Kymmenen vuoden aikana nuorten liikenneturvallisuus on kuitenkin parantunut koko Euroopassa Romaniaa lukuunottamatta. Suomessa kehitys on ollut muuta Eurooppaa hitaampaa.

    Suomi oli vertailun kolmanneksi heikoin maa Puolan ja Romanian jälkeen.

    ”Positiivista on, että Suomessakin nuorten liikennekuolemat ovat lähteneet laskuun. Muut Euroopan maat ovat kuitenkin kyenneet pusertamaan parempia tuloksia tämän ikäryhmän turvallisuuden takeeksi”, toteaa Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen.

    Viimeisen kolmen vuoden aikana 15–17-vuotiaiden osuus tieliikennekuolemista oli Suomessa Euroopan suurin.

    Nuorten kuolonkolarien taustalla ovat rattijuopumus, turvavyön tai kypärän käyttämättömyys ja ylinopeudet.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    nuoret liikenteessä
    liikenneturvallisuus
    tieliikennekuolemat
    Suomi
    Euroopan vertailu
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata