• Tämän Amerikan ikonin murinoita autoharrastajat jäävät kaipaamaan

    Mustangin valttina on V8-moottori, joka saa pelkillä äänillään sähköautot unohtumaan.
    Tilaajalle
    Mustang soveltuu ärhäkkäästä ulkonäöstä huolimatta myös matka-ajoon.
    Mustang soveltuu ärhäkkäästä ulkonäöstä huolimatta myös matka-ajoon. Kuva: Jarmo Palokallio
    Koneet ja autot|Autot
    20.6.202423:00
    Jarmo Palokallio

    Polttomoottoreiden joutsenlaulu on käynnistynyt ainakin Euroopassa. Yksi lajinsa viimeisistä ja samalla komeimmista edustajista on Ford Mustang, jonka saa edelleen matalasti murisevalla V8-moottorilla.

    Ford Mustang muistetaan etenkin 1960-luvun legendaarisista malleistaan. Vaan ei uusikaan polttomoottori-Mustang jätä autoharrastajaa kylmäksi. Kyseessä on 60 vuotta täyttävän ja 10 miljoonaa kappaletta myyneen ikonisen automallin seitsemäs sukupolvi.

    Poni-logolla varustettuja Mustangeja on myyty 10 miljoonaa kappaletta vuoden 1964 jälkeen.
    Poni-logolla varustettuja Mustangeja on myyty 10 miljoonaa kappaletta vuoden 1964 jälkeen. 

    Sinällään Mustangissa ei ole mitään järkeä. Toisaalta siinä on kaikki kohdallaan − paitsi hinta, jonka päästöperusteinen verotus kampeaa yli 100 000 euroon.

    Se unohtuu, kun auton käynnistää. Vapaasti hengittävä, viisilitrainen V8 salpaa aistit. Moottorin upean ääni resonoi bassona kuskin sisällä.

    Siinä hetkessä tunne on tärkein ja kaikki muu on toissijaista.

    Tyrmäävän ensikosketuksen jälkeen lienee turha edes sanoa, että auto on myös hieno ajettava. Siinä vanhan kapinamielisen räyskijän menohalut sekoittuvat onnistuneesti nykypäivän vaatimuksiin.

    Kiihdytyksissä Mustang GT jää auttamatta ripeimmille sähköautoille. Nollasta sataan se singahtaa silti alle viidessä sekunnissa, mikä on oikeasti ihan riittävän nopea suoritus.

    Autolla leikkimistä helpottaa sähkötoiminen drift brake -käsijarru, jolla auton saa pyörimään vauhdissa. Perän saa irti asfaltista toki kaasullakin.

    Yleisille teille Mustangin temput eivät tietenkään sovi.

    Sisusta on urheilullinen ja liitettävyydet kunnossa.
    Sisusta on urheilullinen ja liitettävyydet kunnossa. Kuva: Jarmo Palokallio

    Ärhentelyn lisäksi Mustang taipuu varsin hyvin myös matka-ajoon. Joku voi jopa perustella sillä auton hankintaa.

    Edes auton kulutus ei ole siistissä käytössä aivan mahdoton. WLTP-testin mukaisesti ajettuna auto hörppii noin 12 litraa 100 kilometrillä.

    Tässä samassa yhteydessä voi pohtia Fordin virallista mantraa, jonka mukaan yhtiön liiketoimintaa ohjaa pyrkimys kestävään kehitykseen. Siihen kuuluvat niin kierrätys kuin ihmisoikeuksista huolehtiminen ja siirtyminen liikenteen täyssähköiseen tulevaisuuteen.

    Tavoitteena on nykyistä parempi maailma.

    Noiden korulauseiden vastapainona on siis uusi Mustang, joka on vielä aiempaakin häijympi. Etenkin kun siitä on tarjolla perus-GT:n lisäksi hiilikuitukorinen GTD-versio, josta irtoaa yli 800 hevosvoimaa tehoa.

    GTD on siis ratavalmis, mutta silti katulaillinen superauto. Sen panos noiden korulauseiden suuntaan on aika vaatimaton.

    Paremmin yhtiön linjapuheisiin istuu Mach-E, joka on Mustangin kesytetty täyssähköinen versio eli vaihtoehto polttomoottorille on jo olemassa myös Mustangin ostajille.

    Ennusmerkit V8-moottorille ovat siis huonot. Nyt esitelty Mustang ei silti välttämättä ole lajinsa viimeinen.

    Lisää aiheesta
    • Ärhäkkäästi muotoiltu keula on Transit Custom MS-RT:n tunnus.

      Autot | Nyt loppui Transitin ralliraidoille naureskelu − tätä petoa ei tosin tuoda Suomeen

    • Transit Customin sähköversion kantavuus on 970 ja vetokyky 2300 kiloa.

      Autot | Työmaiden sankari Transit Custom uudistuu − täyssähköversio lupaa kustannussäästöjä

    Artikkelin aiheet
    Ford Mustang
    V8-moottori
    polttomoottori
    sähköauto
    autoharrastus
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla