• Ilmastonmuutos lisää sähkömoottoreiden kysyntää myös venealalla

    Autoteollisuuden kautta tulee teknisiä parannuksia koko ajan venepuolelle.
    Veneilyn uusimpiin virtauksiin pääsee perehtymään paraikaa Venemessuilla Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Veneilyn uusimpiin virtauksiin pääsee perehtymään paraikaa Venemessuilla Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN 
    Koneet ja autot
    10.2.201912:02
    STT

    Ilmastonmuutos näkyy veneilyharrasteessa siten, että sähkömoottoreilla on nykyisin kysyntää jopa enemmän kuin valmistajat kykenevät niitä veneväelle pykäämään.

    "Sähkömoottoreiden tarjonta veneisiin tulee hieman kysynnän perässä. Koska autoteollisuus on sata kertaa suurempi kuin veneteollisuus, sitä kautta saadaan teknisiä parannuksia koko ajan venepuolelle", luonnehtii Venealan keskusliiton Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo.

    Hän korostaa, että sähkömoottoreiden akkuteknologia kehittyy nyt valtavaa vauhtia.

    "Tämä koskee esimerkiksi akkujen latauspuolta: latausajat lyhenevät nopeasti."

    Pajusalon mukaan alojen erona on syytä mainita, että tavallinen sähköpistoke soveltuu veneen moottorin lataamiseen. Sähköauton säännölliseen lataamiseen suositetaan latausaseman asennuttamista.

    Veneilyn uusimpiin virtauksiin pääsee perehtymään paraikaa Venemessuilla. Kymmenen päivää kestävä tapahtuma on koonnut Helsingin Messukeskukseen vuosittain muhkeat 70  000 kävijää. Tapahtuma on alansa suurin Pohjoismaissa ja maailmankin mitassa Pajusalon mukaan varsin kookas.

    Finnboatin toimitusjohtaja sanoo, että sähkömoottoreiden tulon veneisiin voi ryhmitellä kolmeen osaan.

    "Soutuveneiden ja hyvin pienten moottoriveneiden sähköperämoottorit yleistyvät hyvin nopeasti. Mökkiläiselle on mukavaa, että airojen lisäksi veneessä on pieni sähköperämoottori, joka on kevyt ja riittävän tehokas. Vaikka käyttöaika onkin rajallinen, sillä pääsee kuitenkin aika pitkälle."

    Soutuvenekoon sähkömoottorin ympäristöhyöty on Pajusalon mukaan toki pieni.

    "Silti se on yksittäisen kuluttajan näkövinkkelistä positiivinen askel."

    Hieman suuremmat veneiden sähkömoottorit ovat omiaan etenkin yhteysveneisiin.

    "Nämä veneet ovat käytössä esimerkiksi liikenteessä saaren ja mantereen rannan välillä. Yhteysveneet ajavat verraten lyhyttä matkaa, ja molemmissa päissä on se töpseli lataamiseen."

    Samaan sarjaan Pajusalo lukee Suomessa harvinaiset tandemveneet, joilla kyyditään laiturista isommille jahdeille.

    Kolmas, suurin moottorityyppi, on tarpeen retki- ja matkaveneilyssä.

    "Tässä suuruusluokassa suurin haaste sähkömoottoreilla on edelleen teknologia. Retkiveneilyssä etäisyydet ovat pitkiä, eikä sitä töpseliä ole keskellä aavaa merta tai edes keskellä Päijännettä. Silti tässäkin kokoluokassa teknologia etenee niin vahvasti, että näemme koko ajan uutta."

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    sähkömoottorit
    veneala
    Finnboat
    Venemessut
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata