• Palaako puikko hyvin? Osaaville puikkohitsareille riittää työtä

    Samaan aikaan myös modernin laserhitsauksen osaajia tarvitaan yhä enemmän.
    Puikkohitsauksen opetusta on vähennetty ammattikoulussa, ja paikoin osaavista puikkohitsareista on jopa pulaa.
    Puikkohitsauksen opetusta on vähennetty ammattikoulussa, ja paikoin osaavista puikkohitsareista on jopa pulaa. Kuva: Markku Vuorikari
    Koneet ja autot|Tekniikka
    16.8.202516:00
    Pasi Jaakkonen

    Hitsaustekniikan muutos näkyy osaajien puutteena niin perinteisessä puikkohitsauksen taitajissa kuin uusimman laserhitsauksen osaajissa.

    ”Mig- ja tig- hitsaus on syrjäyttänyt perinteistä puikkohitsausta siinä määrin, että puikkohitsauksen osaajista alkaa olla jo pulaa”, pätevyyskokeiden vastaanottaja Jukka Saastamoinen Savon ammattiopiston hitsauksen pätevöintilaitokselta sanoo.

    Vaikka puikkohitsauksen osuus on laskemaan päin, sen taitaja tarvitaan edelleen erityisesti korjaus- ja maastohitsaamisessa.

    ”Kun esimerkiksi metsäkone rikkoontuu taipaleiden takana, se hitsataan puikkokoneella ainakin sen verran, että saadaan pois. Tuulisissa oloissa puikkohitsaus on myös vahvoilla”.

    Saastamoisen mukaan puikkohitsauksen osuutta on vähennetty myös ammattikoulutuksessa, mikä osaltaan näkyy sitä hyvin taitavien määrässä. Suurilla laitostyömailla, kuten sellutehtaiden työmailla, kokoonpanotöitä ja rakennehitsauksia tekevät työporukat tulevat usein Itä-Euroopasta.

    ”Aikaisemmin telakat työllistivät paljon puikkohitsareita, mutta nyt myös laivahitsaus on siirtynyt pitkälti mig-hitsaukseen”.

    Teollisen kokoluokan kattila- ja paineastiahitsauksessa puikkohitsausta käytetään vielä laajalti. Siksi esimerkiksi Varkauden seudulla on huomattava puikkohitsauksen osaamiskeskittymä, joka selittyy kaupungin sellu- ja höyrykattilavalmistuksella.

    Vielä pari vuosikymmentä sitten käsikäyttöinen laserhitsauslaite kuulosti tieteistarinalta, mutta viime vuosina lasersäteeseen perustuvia hitsauslaitteitta on ilmestynyt markkinoille. Nykyiset käsikäyttöiset kuitulaserit keskittävät helposti yli 1 500 watin tehon millimetrin osan kokoiselle alueelle, mikä mahdollistaa esimerkiksi teräkselle tunkeuman, joka ulottuu kuuteen milliin. Omimmillaan kuitulaserit ovat kuitenkin ohuiden kappaleiden ja levyjen hitsauksessa.

    ”Toistaiseksi niiden yleistymistä on hidastanut korkea hinta. Teolliseen käyttöön soveltuva kuitulaser maksaa noin 30 000–60 000 euroa”.

    Laitteiden hinnat kuitenkin todennäköisesti laskevat ja käyttö yleistyy.

    ”Ne ovat nopeita hitsauskoneita ja todennäköisesti syrjäyttävät tig-hitsausta. Tulevaisuudessa kuitulaserihitsareita tarvitaan varmasti lisää. Puikkohitsaus ei kuitenkaan häviä minnekään, joten myös sen osaajia tarvitaan”, Saastamoinen.

    Lisää aiheesta
    • Ekstruusiota eli lankahitsausta käytetään paineettomien muoviputkistojen liitoksissa. Sen tyypillisiä kohteita ovat erilaiset kaivot ja säiliöt. Menetelmään pätevöidytään kahden päivän pituisella kurssilla.

      Koulutus | Tiedätkö, miten muoviputkia hitsataan? Muoviputkihitsaajaksi pääsee erikoiskoulutuksella ja pätevien hitsaajien kysyntä on kova

    • Ranskasta Suomeen muuttanut opettajatar koki alanvaihdon mielekkääksi.

      Työmarkkinat | Opettajatar muutti Ranskasta Suomeen ja ryhtyi hitsaajaksi ‒ näitä asioita hän ihmettelee uudessa kotimaassaan

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotti vakuutti kokeilussa tarkkuudellaan ‒ kone noudatti ennakkosuunnitelmaa tarkasti

    Tilaajalle
  • Koneviesti tutustui ensimmäiseen Suomeen tulleeseen AgXeed-peltorobottiin touko-kesäkuussa Köyliössä.

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotin anturit ja ohjelmisto korvaavat kuljettajan ‒ sähköinen voimansiirto on hyötysuhteeltaan hyvä

    Tilaajalle
  • Saku Tiaisen valmistama pienkuormaaja näyttää erittäin valmiilta ja pitkälle harkitulta koneelta. Koneen kehittämiseen tähän vaiheeseen onkin vaatinut useamman vuoden.

    Koneviesti | Autojen ja sekalaisten koneiden osista kuormaaja – näin syntyi itse tehty kuormain omalle pihalle