

Panssaroidusta tuulilasista näkyy vain kapea kaista taivasta, kun maastoauto Sisu GTP väläyttää 60 prosentin nousukykyään esittelyradalla tehtaan takana Karjaalla.
60 prosentin nousukyky tarkoittaa käytännönläheisemmin ilmaistuna, että GTP kiipeäisi vaivatta pujottelun maailmancupin jyrkimmäksi sanottua Levin kisarinnettä kymmenen taistelijaa kyydissään. Melkoinen suoritus kaksiakseliselle isolta maastoautolta näyttävälle 16 tonnia painavalle järkäleelle.
Jyrkällä nousu-uralla on myös GTP:n kysyntä, ei yksin Suomessa vaan myös maailmalla.

”Tarvitsemme parikymmentä uutta toimihenkilöä ja saman verran asentajia lisää. Näiden rekrytoinnit ovat jo käynnissä”, Sisu Auto Oy:n pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Timo Korhonen sanoo GTP:n kuskin paikalta.
Keskeneräisistä kauppoja ei varsinkaan puolustusvälineteollisuudessa ole tapana avata etukäteen. Työntekijöiden rekrytointitarve kuitenkin kertoo tehtaan tuotannon olevan kasvussa ja juuri GTP:n kohdalla vientinäkymät vaikuttavat lupaavimmilta.
Tukkiautoistaan ja erikoisajoneuvoistaan tunnettu Sisu on muuttumassa yhä selvemmin sotilasajoneuvojen valmistajaksi.

Se näkyy Karjaan tehtaan sisällä. Kokoonpanolinjalla on tasaisesti siviilipuolelle tulevien kuorma-autojen aihioita ja GTP:n runkoja. Kohta suhde voi kääntyä GTP:n eduksi. Haussa olevaa uutta työvoimaa tarvitaan nimenomaan GTP:n valmistuksen lisäämiseen.

”Käynnissä on suuri rotaatio, missä eurooppalaiset valtiot siirtävät vanhemmasta päästä olevaa kalustoa, kuten vaikkapa 1980-luvulla tehtyjä suomalaisia Paseja, Ukrainaan. Tilalle tarvitaan uutta ajanmukaista kalustoa”, Korhonen sanoo.

Näky saa tukea myös muualta. Yhdysvaltalainen IISS-ajatushautomon syyskuussa esittämän arvion mukaan Euroopan aseteollisuuden ylösajon kiireellisyyslistalla ensimmäisenä ovat juuri panssaroidut miehistönkuljetusajoneuvot.
Taktisten maastoajoneuvojen uusintakierros on jo pyörähtänyt käyntiin Pohjoismaissa. Suomen ja Ruotsin käyttämien eteläafrikkalaisvalmisteisten BAE Systems RG32M-panssarimaastoautojen tuotanto on loppunut ja sille kaivataan seuraaja.

Suomi päätyi Sisu GTP:hen ja valinta voi osua myös Ruotsille. Sen puolesta puhuu Suomen ja Ruotsiin toukokuussa allekirjoittama sopimus yhteisen taktisen maastoajoneuvon ja siihen liittyvien teknologioiden yhteishankinnasta.
Toteutuessaan kyse olisi huomattavasta kaupasta, sillä korvaustarve koskee 380 ajoneuvoa.
Tuotannon ylösnostaminen on vauhdissa. Suomen armeijaan tilaaman 25 GTP:n sarjaa on tehty sarjatuotantona syyskuun puolivälistä asti. Autoja rullaa nyt ulos parin kappaleen viikkotahtiin. Tuotantotahti kiihtyy sitä mukaa, kun sarjan valmistus edistyy.

Nykyisessä tilanteessa on helppo nähdä, että Karjaalla tehtiin Ukrainan sodan alkamisen jälkeen 2015 strategisesti päätös siirtää tuotannon painopistettä sotilasajoneuvoihin. Uuden taktisen maastoajoneuvon GTP:n suunnittelu alkoi tuolloin.

Pienelle yksityiselle valmistajalle kokonaan uuden sotilasajoneuvon ajoneuvon suunnittelu ja tuotekehittely muodostivat huomattavan taloudellisen riskin. Projekti rahoitettiin myymällä siviilipuolen kuorma-autoista hankittua tietotaitoa.
”Ei ole liioittelua sanoa, että GTP:n suunnittelu rahoitettiin myymällä Kiinaan meidän kuorma-autopuolen osaamista”, Korhonen sanoo.
GTP:n alustaja ja suojausosaaminen ovat kotimaista tuotantoa. Voimalinja puolestaan tulee maailman suurimmalta hyötyajoneuvovalmistajalta Mercedekseltä, mikä takaa varaosien saatavuuden ja huollon toimivuuden globaalisti.


”Olemme suunnitelleet tästä puominosturilla varustettua versiota vaikka hirviporukoille”, Korhonen sanoo. Entäpä hinta?
”Se voisi olla asettua jonnekin 300 000 euron vaiheille”, Korhonen sanoo.
Siinä olisi hulppeaa metsästysautoa vaativankin hirviporukan makuun.