• Mitä puimurin tai traktorin kuljettajan pitää ottaa liikenteessä huomioon, jotta hän välttyy kolarin tullessa rikossyytteeltä? Poliisitarkastaja kertoo

    Traktoreita ja moottorityökoneita koskevat liikenteessä tietyt omat perussääntönsä.
    Poliisitarkastajan mukaan puimurilla on turvallista ajaa vain valoisana aikana.
    Poliisitarkastajan mukaan puimurilla on turvallista ajaa vain valoisana aikana. Kuva: Jarno Mela
    Koneet ja autot
    17.9.202020:51
    Matti Tuominen

    Viime viikolla 17-vuotias nuorukainen kuoli Orimattilan Mallusjoella tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa. Tuossa onnettomuudessa osallisena ollutta leikkuupuimurin kuljettajaa epäillään kuolemantuottamuksesta.

    MT kysyi Poliisihallituksesta, mitä puimurin tai vaikkapa traktorin kuljettajan pitää ottaa liikenteessä huomioon, jotta hän välttyy kolarin tullessa rikossyytteeltä.

    Poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta huomauttaa, että ajamista säätelevät pykälät eivät sinällään ole muuttuneet mitenkään moneen vuoteen. Tosin ne on siirretty tieliikennelakiin aiemmasta käyttöasetuksesta.

    Kallio kertoo, että yleisellä tasolla traktoreita ja moottorityökoneita koskevat liikenteessä tietyt omat perussääntönsä. Toisin sanoen ne saavat ylittää niille säädetyn enimmäisleveyden silloin, kun ne ovat matkalla esimerkiksi työkohteeseen. Toisaalta maatalouteen käytettäviä laitteita koskevat vielä tätäkin vapaammat leveysrajat.

    Koska esimerkiksi leikkuupuimuri on maatalouteen käytettävä laite, sitä saa lain mukaan kuljettaa tiellä yli neljä metriä leveänä, jos tielaitteet eivät rajoita ajoneuvolla liikkumista eikä kuljettamisesta aiheudu vaaraa eikä huomattavaa haittaa.

    "Eli jos leikkuupöytä on irrotettava, niin kuin se yleensä yli 4-metrisissä on, se pitää irrottaa ja kuljettaa erikseen. Yleensä se tällöin hinataan puimurin perässä", poliisitarkastaja ohjeistaa.

    Yli neljä metriä leveillä puimureilla ei Kallion mukaan pidä ajaa millä tahansa tiellä. Reittivalinnoissa pitää ottaa siis huomioon se, että niillä saa ajaa vain sellaisilla teillä, joilla on riittävästi leveyttä näkyvyyttä. Poliisitarkastaja lisää, että puimurilla on turvallista ajaa vain valoisana aikana.

    "Oranssinkeltainen varoitusvilkkukin olisi paikallaan", hän vinkkaa.

    Samat säännöt koskevat siis myös maatalouteen käytettäviä traktoreita. Toisin sanoen traktori sekä siihen kiinnitetty työväline ja hinattava laite on pidettävä kuljetuksen aikana kuljetusasennossa tai muuten säädettynä niin, että yleisesti sallitun leveyden ylitys on mahdollisimman vähäinen.

    Poliisitarkastaja Kallio arvioi, että traktoreita ja muita maataloustyökoneita koskevat säännökset ovat enimmäkseen kansalaisilla tiedossa. Aika ajoin puutteita on hänen mukaansa kuitenkin havaittu esimerkiksi ajoneuvon leveyttä osoittavissa merkinnöissä ja valoissa. Melko usein työkoneista puuttuvat myös hitaan ajoneuvon kilvet tai ne ovat näkymättömissä.

    "Osassa tapauksia myös takavalot peittyvät tai ovat niin saviset, ettei niitä näy", Kallio kertoo.

    Työkoneilla tulisi poliisitarkastajan mukaan ajaa sellaiseen vuorokauden aikaan, ettei se kohtuuttomasti haittaa työmatkaliikennettä tai viikonlopun meno- tai paluuliikennettä.

    "Leveiden työkoneiden kanssa pitäisi aina muistaa, että esimerkiksi käännyttäessä pois tieltä tai tultaessa tielle täyttyy huomioida työkoneen koukkauksen tulevan yllätyksenä päätietä ajaville", poliisitarkastaja painottaa.

    Lue lisää:

    "Mitä tarkoittaa, kun traktori tai puimuri näyttää suuntavilkkua vasemmalle?" arvuuttelee Kati Partanen Twitterissä

    "Traktorin suuntamerkki vasemmalle ei ole kehotus ohittamiseen" – Osaatko ohittaa maatalouskoneet turvallisesti?

    Artikkelin aiheet
    maatalouskoneet
    liikennesäännöt
    traktori
    puimuri
    Poliisi
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata