Ensimmäisissä traktoreissa ei välttämättä ollut jarruja lainkaan – jarrujen nestekäyttö yleistyi turvaohjaamojen myötä
Ensimmäisissä rautapyörätraktoreissa ei ollut kummoisia jarruja, sillä koneiden vauhdit olivat matalia. Traktoreiden nopeuksien kasvaessa myös jarruja kehittämisessä mentiin eteenpäin. Rumpujarrut olivat yleisin jarrutyyppi 1960-luvulle asti.
1950-luvun lopussa traktoreihin tulleiden kuivien levyjarrujen avulla entistä tehokkaampien traktoreiden hallitseminen oli mahdollista tieajossa yhdessä raskaiden työlaitteiden kanssa. Kuvituskuvana 1960-luvun puolivälissä lanseerattu Massey-Ferguson 175S -traktori, jossa oli muiden merkkien ohella kuivat mekaaniset levyjarrut. Kuva: Kimmo KottaTraktoreiden alkuaikoina jarrua ei pidetty kovin tarpeellisena varusteena, sillä huippunopeudet olivat alle viisi kilometriä tunnissa. Vielä 1920-luvun puolella oli tarjolla täysin jarruttomiakin traktoreita.
Rautapyöräisissä traktoreissa oli hakuilla tai piikeillä varustetut teräspyörät, jotka estivät tehokkaasti pyörän rullaamisen. Yleensä hihnapyörän yhteydessä olevan jarrun päätarkoitus oli pysäyttää vaihteiston liike, mikä helpotti vaihtamista ja jarrutti etenemistä. Vaihteistoon tai tasauspyörästöön liitetyt jarrut olivat käsikäyttöisiä pantajarruja. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Case ja Massey-Harris, joissa ei 1930-luvun lopulla ollut vielä yhtään poljinta.
Tasauspyörästön akseleille asennetut rumpujarrut yleistyivät 1920-luvulla esiteltyjen riviviljelytraktoreiden myötä. International esitteli 1920-luvulla riviviljelytyyppisen Farmall-traktorin, jossa oli kapea etuakseli ja ohjausjarrut. Rumpujarrut oli liitetty ohjauslaitteisiin siten, että rattia ääriasentoon käännettäessä sen puolen jarru lukkiutui ja traktori pyörähti paikallaan. Jarrurumpuja oli myös taka-akseleiden päissä. Jarruja oli mahdollista hallita myös käsivivuilla.
Oliver 70 kuului ensimmäisiin tavallisiin traktoreihin, joissa oli poljinkäyttöiset ohjausjarrut. Juuri ennen sotia esitellyssä Ford-Fergusonissa rumpujarrut jouduttiin liittämään taka-akseleille, koska erilliset vähennyspyörästöt puuttuivat. 1950-luvulle tultaessa lähes kaikissa maataloustraktoreissa oli rumpujarrut ja muutamassa merkissä hieman tehokkaammat pantajarrut.
Isommissa Case-malleissa käytettiin kaksoislevyjarruja 1940-luvun alussa, mutta muihin merkkeihin niitä alettiin soveltaa vasta reilun 10 vuoden kuluttua. Rumpujarruihin verrattuna niissä oli moninkertaisesti kitkapintaa eikä niitä tarvinnut säätää yhtä tiheään. Kuivien levyjarrujen huolto oli helppoa, jos ne olivat tasauspyörästön akseleilla. Tasauspyörästön ja planeettavähennyspyörästöjen väliin sijoitettuina levyjen puhdistus tai vaihto oli monta kertaa työläämpää.
Raskaisiin kuljetuksiin käytetyissä isoissa traktoreissa kummassakin jarrutyypissä poljinvoimat nousivat sellaiselle tasolle, että jarrutusta varmistamaan tarvittiin paineilmaa tai alipainetehostimia. Eräs keino vauhdin hillintään on kuorma- ja linja-autoissa jo vuosikymmeniä käytetty pakokaasujarru, josta oli eniten hyötyä raskaalla kuormalla pitkillä alamäkiosuuksilla.
Kuivia levyjarruja huomattavasti tehokkaampia ja vähemmän huoltoa vaativia märkiä levyjarruja alkoi tulla markkinoille 1960-luvulla. Ensimmäisiä märkäjarrutraktoreita olivat John Deere ja Ford. Tavalliset nestejarrut alkoivat yleistyä traktoreissa äänieristettyjen turvaohjaamojen myötä.
Katso Koneviestin nettisivuilta, millaisia teknisiä ratkaisuja eri jarrutyyppeistä löytyy!
Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat artikkelit:
Jarrusatulan tiivisteiden vaihto ei ole kovin vaikea operaatio – näin kunnostat jarrusatulan itse
Joko sinulle tulee Koneviestin uutiskirje? Tilaamalla maksuttoman uutiskirjeen saat noin kerran kuukaudessa sähköpostiisi toimituksen valitsemia kiinnostavimpia juttuvinkkejä. Tilaa uutiskirje
- Osaston luetuimmat
