• Talouselämä: Biopolttoaineiden käyttö romahti viime vuonna

    Biopolttoaineiden osuus oli selvityksen perusteella alle kahdeksan prosenttia liikenteen polttoaineista.
    Jatkossa velvoitteen siirto ei onnistu yhtä helposti kuin aiemmin, sillä uusi direktiivi rajoittaa ylijäämien siirtoa.
    Jatkossa velvoitteen siirto ei onnistu yhtä helposti kuin aiemmin, sillä uusi direktiivi rajoittaa ylijäämien siirtoa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koneet ja autot
    25.10.201719:17
    Matti Tuominen

    Energiaviraston selvityksen mukaan Suomessa luovutettiin kulutukseen vain 270 miljoonaa litraa biopolttoaineita. Selvityksestä kertoo Talouselämä.

    Biopolttoaineiden osuus oli selvityksen perusteella alle kahdeksan prosenttia liikenteen polttoaineista.

    Vuosina 2014 ja 2015 biopolttoaineiden laskennallinen osuus oli 23–24 prosenttia liikenteen polttoaineista, joten määrä on suorastaan romahtanut.

    Romahdusta ei selitä biopolttoaineiden jakeluvelvoite, joka oli viime vuonna 10 prosenttia.

    Talouselämä kertoo, että asia selittyy aikaisempien vuosien ylijäämillä. Öljy-yhtiöt ja muut alat toimijat voivat nimittäin hyödyntää jakeluvelvoitteen täytössä edellisten vuosien ylijäämiä. Vuonna 2015 biopolttoaineiden jakeluvelvoite oli kahdeksan prosenttia, ja tuolloin yhtiöiden oli mahdollista siirtää oma ylijäämänsä viime vuoden velvoitteeseen.

    Jatkossa velvoitteen siirto ei onnistu yhtä helposti kuin aiemmin, sillä uusi direktiivi rajoittaa ylijäämien siirtoa. Vuodesta 2019 ylijäämästä voi siirtää seuraavalle vuodelle enää puolet mahdollisesta ylijäämästä.

    Talouselämän juttu

    Artikkelin aiheet
    biopolttoaineet
    liikenne
    Energiavirasto
    jakeluvelvoite
    Suomi
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata