
Valmet muodostui 1960-luvun alussa useista melko itsenäisistä tehtaista. Tampereella toiminut Valmetin Lentokonetehdas oli lentokonetilausten vähennyttyä painottanut toimintaansa kiskokalustoon. Veturitilaukset olivat suuria, mutta niitä tuli harvakseltaan, joten niiden rinnalle oli saatava muita tuotteita täydentämään hiljaisia kausia. Pyöräkuormaaja tuntui sopivalta tuotteelta: niillä oli hyvä kysyntä, mutta yksikään kotimainen valmistaja ei niitä tehnyt.
Jotain vaikutusta Valmetin päätökseen saattoi olla silläkin, että hiljattain oli Tie- ja vesirakennushallitus tilannut 28 kappaletta amerikkalaisen International Harvester -yhtymän valmistamia Payloader -kuormaajia. TVH:n odotettiin tilaavan lähivuosina lisää vastaavia koneita ja kotimainen valmiste olisi silloin vahvoilla, jos sellainen vain olisi saatavilla. TVH:n lusikka oli vahvasti mukana tässä pyöräkuormaajahankkeessa sekä sen alkuvaiheessa että myöhemmin myös tuotekehityksessä.
Valmetille tuli kiire sen jälkeen, kun Lokomo Oy oli syksyllä 1964 ilmoittanut aikeistaan aloittaa International Payloader-kuormaajien lisenssivalmistuksen Tampereella. Hankkeen käynnistäminen Valmetilla ei kuitenkaan ollut helppoa. Aluksi ei ollut käsitystä edes siitä, millaisia koneen perusratkaisujen pitäisi olla. Tuohon aikaan pyöräkuormaajien tekninen kehitys eteni vauhdikkaasti ja uusia innovaatioita tuli tiiviiseen tahtiin.
Täyttä selvyyttä ei ollut edes siitä, keiden Valmetilla pitäisi tämäntyyppiset koneet suunnitella tai tehdä, sillä myös traktoritehtaalla oli kiinnostusta pyöräkuormaajan valmistukseen.
Lopputuloksena Valmet esitteli kaksi erilaista pyöräkuormaajaa vuonna 1968. Vuoden alussa esiteltiin Valmet 1200, joka oli tehty Lentokonetehtaalla Tampereella. Myöhemmin saman vuoden syksyllä esiteltiin toinen hieman pienempi pyöräkuormaaja nimellä Valmet 1000, joka oli tehty traktoritehtaalla Jyväskylässä. Koneiden myyntiä haittasi huomattavasti se, että tällöin Suomen talous oli erittäin pahassa lamassa.
Ensin esitelty 1200 oli hyvin moderni runko-ohjattu kone. Markkinoille tullessaan pienempi Valmet 1000 oli kuitenkin pahasti myöhässä. Konetyyppinä maataloustraktoriin perustuva käännetty kuormaaja oli tässä vaiheessa jo poistumassa, ja koneelle asetetut myyntitavoitteet tuskin olisivat toteutuneet paremmassakaan taloussuhdanteessa. Valmet 1200 sen sijaan alkoi mennä paremmin kaupaksi laman hellitettyä vuoden 1970 puolella.
Samalla voimistui tarve korjata asiakkaiden pahimmiksi epäkohdiksi kokemia asioita. Tärkeimpänä ongelmana voitiin pitää koneen jarruja, joita jotkin asiakkaat kuvailivat ”hengenvaarallisiksi”.
Lue lisää Koneviestin nettisivuilta, miten Valmet-pyöräkuormaajien taru eteni!
Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat artikkelit: