• Hoitamaton mökkitie edullisesti kuntoon – talkoopäivän aikana tie palautui ajettavaksi

    Säännöllisessä käytössä oleva tie tarvitsee ajoittain huolenpitoa kuten lanausta ja sorastusta. Koneviesti teki pikakunnostuksen yli 15 vuotta hoitamattomana olleelle soratielle.
    Keski- ja reunapalteet tasoittuivat järeällä takalanalla. Samalla tiestä nousivat pienemmät pintakivet.
    Keski- ja reunapalteet tasoittuivat järeällä takalanalla. Samalla tiestä nousivat pienemmät pintakivet.  Kuva: Kimmo Kotta
    Koneet ja autot|Liikenne
    1.6.202508:00
    Kimmo Kotta

    Soratie haluttiin saada liikennöitävään kuntoon mahdollisimman edullisesti. Tietä ei oltu hoidettu 15 vuoteen, joten tiessä raiteet olivat syviä ja pintaan oli noussut suuria kiviä.

    Kelirikon aikana tiellä ajaminen oli mahdotonta. Pelkkä murskeen tuonti ei ollut mahdollista kustannusten vuoksi. Toiveena oli, että tiestä saataisiin ajettava pikaoperaatiolla.

    Tien kunnostuksessa päätettiin hyödyntää pihassa toimettomana seisovaa eläkeikäistä kalustoa, joilla kokeiltaisiin, onnistuuko niillä tien korjaus. Kesäisen talkoopäivän aikana tie saatiinkin palautettua ajettavaan kuntoon.

    Korjaus alkoi murskaamalla tien reunalla kasvaneet lepät ja pajut. Murskaus tehtiin sänkimurskaimella, jossa oli sivusiirto.

    Lepät, pajut ja tienvarsiheinät silppuuntuivat, ja tiellä ajoneuvojen kohtaaminenkin oli taas mahdollista ainakin leveämmillä osuuksilla.

    Seuraavaksi tasattiin keski- ja reunapalteet, jolloin saatiin esiin aiemmin tielle ajettu sora. Tasaus suoritettiin 2,5 metrisellä vajaa 500-kiloisella lanalla.

    Tasauksen aikana tien pintaan nousivat myös helpoimmat pintakivet. Yksi edestakainen ajo tasasi pinnan riittävästi. Sen jälkeen raiteet olivat hävinneet ja irtosoraa oli käytettävissä.

    Suurimpien kivien siirtoon tarvittiin kaivuria. Suurimpien kivien ympäriltä jouduttiin kaivamaan maata jopa puoli metriä. Pienillä kikkailuilla suuretkin kivet saatiin kuitenkin siirrettyä ojan taakse.

    Kivien jättämiin monttujen täyttöön murske olisi tietysti ollut paras aines, mutta tasaista saatiin tien reunoilta rouhitulla sorallakin. Kauhalla tamppaamalla ja muutamalla yliajolla painuminen loppui.

    Tielle tehtiin viimeinen silaus kolmeteräisellä nostolaitelanalla. Tie jouduttiin vetämään lanalla viiteen kertaan edestakaisin.

    Lopuksi vielä suuremmat irtokivet ja juurakot heiteltiin metsän puolelle. Näillä toimenpiteillä tiestä saatiin lähes 60 vuotta vanhalla kalustolla ja halvoilla työvälineillä yhden iltapäivän aikana liikennekelpoinen.

    Katso Koneviestin nettisivuilta, millaisilla välineillä tie tehtiin ajettavaksi!

    Sinua saattaa kiinnostaa myös:

    Metsäautoteiden kunnostus ja huolto on tehtävä pitkäjänteisesti – peruskorjauksiin on saatavilla rahoitusta

    Tee kantava tie – sopiva kiviaines ja veden poisto ratkaisevat korjauksen onnistumisen

    Tien peruskunnostus, osa 1: hankesuunnittelu ja rahoitus – yksityistien kunnostus vaatii aikaa ja rahaa

    Tien peruskunnostus osa 2: Hankkeen toteutus – yksityistie kerralla kuntoon

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 7

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin