Pidetään nuoret miehet poissa pahanteosta – autoharrastus tarjoaa siihen yhden keinon

Autoharrastukselle on heiluteltu viikatetta EU:n suunnasta. Se liittyy komission haluun tehostaa kierrätystä.

Komission alkuperäinen esitys olisi käytännössä pakottanut paaliin suuren osan lato- ja harrasteautoista. Myös käytettyjen varaosien kauppa ja jopa museoautojen ylläpito olisi muuttunut vaikeaksi.

Kun asiasta nousi möly, EU:n parlamentti lupasi korjata romuautoasetuksen pahimmat epäkohdat. EU:n tuntien lopputulosta voi silti vain arvailla.

Manta on yksi Opelin kultakauden helmistä. Kuva: Miro Palokallio

Oma kiinnostukseni harrasteautoihin on isän perua. Se kohdistuu vanhoihin Opeleihin, joilla on perheessä ajettu 1960-luvulta lähtien.

Toki muitakin, ja ehkä parempiakin, automerkkejä on tullut kokeiltua ja omistettua. Harrastuspuolella eniten säväyttävät silti lapsuudestani tutut, Opelin kultakauden Kadettit, Asconat, Mantat ja Rekordit.

Yhteen merkkiin kaltaistani harrastajaa sitoo karttuneen tietotaidon lisäksi vuosien varrella rakennetut verkostot. Kun jokin paikka harraste-Opelista hajoaa, tiedän heti, mistä alkaa kysellä neuvoja ja varaosia.

Opelit ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi hyvässä ja pahassa. Voisin melkein väittää, että kaikki niitä vaivaavat viat ovat jo sattuneet kohdalle.

Ruostetta on hitsattu, mystisiä sähkövikoja ratkottu, öljyvuotoja tukittu, startteja, latureita ja syyläreitä vaihdettu. Välillä on painittu epätoivoisten kaasutinongelmien kanssa.

Onpa hajonneen moottorin kyljestä puskenut rautaakin läpi. Vaikea kuvitella, että Opel pystyisi enää yllättämään.

Marcus Grönholm kunnostutti vanhan ralli-Asconansa entiseen loistoonsa. Kuva: Jarmo Palokallio

Mikä vanhoissa autoissa sitten viehättää? Ensinnäkin niiden etsiminen.

Minua kutkuttaa tieto latojen kätköissä uinuvista, löytäjäänsä odottavista autoista. Harvat niistä palaavat ajoon nykyisten omistajiensa toimesta.

Kannustan siksi niiden omistajia kierrättämään jemma-autonsa niistä kiinnostuneille harrastajille.

Tietä ja pientareita nähnyt Manta lähdössä uudelle omistajalle. Kuva: Jarmo Palokallio

Tuohon liittyen pistin kesän alussa harrasteautosivulle ilmoituksen, jossa kyselin sopivaa aikakauden Opelia kunnostettavaksi.

Muutamaa kävin katsomassakin. Nopeasti selvisi, miten vaikeata kyseisten autojen omistajien oli luopua aarteistaan. Lähinnä he tuntuivat kaipaavan juttuseuraa.

Vanhat miehet.

Toistaiseksi autoharrastusta jarruttaa EU:n toimia enemmän romuihin liittyvä tunnearvo. Se hilaa niiden hintapyynnöt epärealistisiin lukemiin.

Tunteista ei kuitenkaan kukaan maksa, mutta autojen kunnostaminen maksaa.

Tämä Commodore ehti huilia ladossa kymmeniä vuosia. Kuva: Jarmo Palokallio

Kunnostaminen kysyy aikaa ja taitoa, ja jos sitä ei ole, rahaa ja hyviä verkostoja. Lähtökohta on, että jokainen työvaihe tarjoaa odotettua suuremman vastuksen.

Toisaalta onnistumiset palkitsevat. Ne on hienoja hetkiä, kun 30 vuotta seisoneen Opel Commodoren kutoskone lopulta sylkäisee sankat savut kesäyöhön ja alkaa sen jälkeen jyrähdellä toivottuun tahtiin.

Käyttökelpoisesti varaosista putsattu Rekord päätyy kierrätykseen. Kuva: Markku Vuorikari

Hienoa olisi, jos autoharrastustoiminta saisi jatkua. Jos ei muuta, se pitää nuoret miehet poissa pahanteosta. Ja meille vanhoillekin se tarjoaa iloa.