• Autokauppa on muuttunut velkavetoiseksi

    Alkuvuoden myydyimmäksi merkiksi kiilasi Volkswagenin ohi Toyota.
    Autot hankitaan yhä useammin käteisen sijasta osamaksulla ja leasing-sopimuksilla.
    Autot hankitaan yhä useammin käteisen sijasta osamaksulla ja leasing-sopimuksilla. Kuva: Pekka Fali
    Koneet ja autot
    13.4.201712:19
    Jarmo Palokallio

    Autoalan keskusliiton mukaan autokaupan näkymät ovat kääntyneet pitkän taantuman jälkeen myönteiseksi. Entistä useampi uusi auto ostetaan luotolla.

    Autokauppa romahti taantumaan vuonna 2009, minkä jälkeen uusien autojen myynti ei ole toipunut ennalleen. Tälle vuodelle näkymät ovat varovaisen myönteiset. Autokauppiaat odottavat, että tänä vuonna uusia autoja myydään 120 000 kappaletta.

    Autoliikkeiden mukaan pilviä tulevan päälle heittää epävarmuus autoilun hinnoittelusta ja verotuksesta. Muutoksia autokauppaan tuo myös digitalisaatio. Jatkossa entistä useampi asiakas valitsee ja kokoaa auton mieleisekseen internetissä.

    Myös väestön ikääntyminen ja kotitalouskoon pieneneminen muuttavat autokauppaa.

    Autojen rahoitus on sekin murroksessa. Harva enää latoo seteleitä autokaupan tiskille. Käteisen sijaan autot hankitaan osamaksulla ja leasing-sopimuksilla. Muutos koskee sekä uusien että käytettyjen autojen kauppaa.

    Autokauppa on tänä vuonna käynyt toistaiseksi suunnilleen viimevuotiseen tahtiin. Suurinta hämmennystä aiheutti liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) nopeasti tyrmätty esitys, johon sisältyi autoveron poisto. Se pysäytti autokaupan hetkeksi talvella.

    Myydyimmäksi merkiksi on noussut Toyota. Toyotan myynti kasvoi tammi–maaliskuussa viidenneksellä ja automerkin osuus koko autokaupasta oli yli 13 prosenttia. Yli 10 prosentin osuuteen ylsivät myös Skoda ja Volkswagen.

    Kymmenen kärkimerkin kovimmat nousijat Toyotan perässä ovat olleet Volvo ja Opel. Myös ne ovat pystyneet kaksinumeroisiin kasvulukuihin.

    Automalleista yli tuhannen kappaleen myyntiin pystyivät alkuvuonna Skoda Octavia, Nissan Qashqai, Toyota Auris ja Opel Astra. Top-20 listalta kovin nousija oli Volkswagen Tiguan, joka moninkertaisti myyntinsä.

    Autokaupan keskittymisestä kertoo, että 11 suosituimman merkin osuus koko automyynnistä oli yli 80 prosenttia. Kaikille muille merkeille jäi jaettavaksi vajaan viidenneksen siivu.

    Pakettiautojen puolella kauppa on käynyt tänä vuonna selvästi aiempaa vilkkaammin. Volkswagen on pitänyt ykköspaikkansa yli neljänneksen osuudella. Hopeatilaa pitää vielä Ford, mutta sen haastajaksi on nousemassa Toyota, joka on saanut myyntinsä huimaan vauhtiin.

    Artikkelin aiheet
    autokauppa
    rahoitus
    Toyota
    Volkswagen
    suomen taloutta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata