• Perässä roikkujat ärsyttävät monia autoilijoita – asiantuntija kertoo, mikä on oikea toimintatapa, jos takana tuleva auto on aivan liian lähellä

    Liian lähellä ajavat eli niin sanotut perässä roikkuja ärsyttävät monia autoilijoita.
    Automaattisesta liikennevalvonnasta ei toistaiseksi ole apua turvavälien valvonnassa.
    Automaattisesta liikennevalvonnasta ei toistaiseksi ole apua turvavälien valvonnassa. Kuva: Sanne Katainen
    Koneet ja autot
    14.1.202009:25
    Matti Tuominen

    Liikenneopettajia edustava Liikenneopetus ry nostaa verkkosivuillaan esiin sen, että peräänajo on tieliikenteen yleisin kolarityyppi. Järjestö korostaa, että liian lähellä ajaminen tekee ajamisesta epämukavaa ja vaarallista. Liian lähellä ajaminen heikentää esimerkiksi näkyvyyttä ja liikenteen sujuvuutta.

    Liikenneopettajien mielestä peräänajoja tai ketjukolareita ei sattuisi juurikaan, mikäli kaikki kuljettajat pitäisivät kiinni riittävistä turvaväleistä.

    Liikenneopetus ry:n varapuheenjohtaja Lari Mäkelän mielestä turvavälivalvontaa olisi syytä lisätä.

    "Mahdollinen sakottaminen saattaisi olla tehokas muistuttaja etäisyyden merkityksestä", hän kommentoi.

    Varapuheenjohtajan mukaan ongelman ratkaisussa ei ainakaan toistaiseksi ole apua automaattivalvonnasta. Tulevaisuudessa sekin voisi olla mahdollista.

    Sopivan turvavälin arvioinnissa auttaa Mäkelän mukaan helppo muistisääntö, jota voi testata moottoritienopeuksissa. Tuolloin turvaväliä edellä ajavaan autoon pitäisi olla 100 metriä. Sekunteina tuo on noin 4–5. Jos saat selvää edellä ajavan auton rekisteritunnuksesta, ajat aivan liian lähellä.

    Liian lähellä ajavat eli niin sanotut perässä roikkujat ärsyttävät monia autoilijoita. Moni saattaa miettiä, mitä pitäisi tehdä, jos takana tuleva auto on liian lähellä. Liikenneopetus ry:n puheenjohtaja Kristiina Anunti neuvoo tällöin kasvattavamaan itse turvaväliä edessä ajavaan.

    "Idea on se, että älä missään nimessä provosoidu, eli älä lähde tekemään tahallisia äkkijarrutuksia tai itsekin kiihdyttämään siten, että ajat kohta itse edessäsi ajavan perässä kiinni. Pidä pää kylmänä ja keskity siihen, että itse ajat järkevästi ja säilytät turvavälin takana ajajan aiheuttamasta paineesta huolimatta”, hän täsmentää.

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata