• Jos parkissa kolahtaa, kolhija poistuu paikalta liian usein jättämättä itsestään merkkiäkään – vain 12 prosenttia autoilijoista kohdeltu asianmukaisesti

    Jopa 44 prosenttia autoilijoista kertoo, että heidän parkissa ollutta autoaan on kolhittu, eikä syyllinen jättänyt yhteystietojaan paikalle.
    Vain 12 prosenttia vastaajista toteaa, että heidän autoaan kolhinut kuljettaja jätti reilusti tietonsa.
    Vain 12 prosenttia vastaajista toteaa, että heidän autoaan kolhinut kuljettaja jätti reilusti tietonsa. Kuva: Kari Salonen
    Koneet ja autot
    26.9.201901:20
    Matti Tuominen

    Korjaamoketju Autoklinikan teettämä tuore kyselytutkimus kertoo, että livahtaminen pois kolhupaikalta on yleistä Suomessa. Jopa 44 prosenttia kyselyyn vastanneista autoilijoista nimittäin kertoo, että heidän parkissa ollutta autoaan on kolhittu, eikä syyllinen jättänyt yhteystietojaan paikalle.

    12 prosenttia vastaajista taas toteaa, että heidän autoaan kolhinut kuljettaja jätti reilusti tietonsa. Noin joka kolmannen vastaajan autoa ei ole koskaan kolhittu parkissa.

    Vain 2 prosenttia vastanneista myöntää puolestaan itse kolhineensa joskus kanssa-ajajan autoa, ja poistuneensa tämän jälkeen paikalta jättämättä yhteistietojaan. Joka kymmenes taas kertoo kolhutilanteissa jättäneensä yhteistietonsa, ja 56 prosenttia vastaajista ei ole koskaan kolhinut toisen parkkeerattua autoa.

    "Vaikka suurin osa suomalaisista uskoo, että yhteystietojen jättäminen tai poliisille ilmoittaminen on parkkipaikkakolhun sattuessa pakollista, lakiin kirjoitettu itsekriminointisuoja sallii syyllisen poistumisen kenellekään tapahtuneesta kertomatta. Kehotamme kuitenkin kaikkia reiluun ja vastuulliseen toimintaan. Jos kolahtaa, jätä yhteystietosi", Pentti Oksanen Autoklinikalta kannustaa tiedotteessa.

    Autoklinikan kyselytutkimuksen toteutti autoiluun ja liikkumiseen erikoistunut markkinatutkimustoimisto Value Clinic Oy. Tutkimukseen vastasi yhteensä 1 028 mannersuomalaista, jotka käyttävät autoa vähintään satunnaisesti. Otos kerättiin elokuun aikana internetpohjaisella kyselylomakkeella, johon vastaajat kutsuttiin sähköpostitse.

    Artikkelin aiheet
    autoliikenne
    parkkipaikkakolhu
    kyselytutkimus
    Autoklinikka
    vastuullinen autoilu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata