• Romutuspalkkio houkuttaa autokauppaan

    ville-petteri määttä Paalauksen jälkeen auto siirretään haketukseen.
    ville-petteri määttä Paalauksen jälkeen auto siirretään haketukseen. Kuva: Viestilehtien arkisto
    Koneet ja autot
    29.6.201516:00
    Jarmo Palokallio

    Auton ostajan hemmottelu alkaa heinäkuussa voimaan tulevalla romutuspalkkiolla. Ensi vuonna valtio vauhdittaa autokannan nuorentamista autoveron alennuksella.

    Autokauppa kantaa kortensa kekoon maksalla osansa romutuksista. Sen lisäksi kauppiaat tarjoavat täkynä autokaupan rahoitusta pienellä kuukausierällä.

    Valtion kumpikin piristysruiske kohdistuu vähäpäästöisiin autoihin.

    Heinäkuun alussa voimaan tuleva romutuspalkkio tarjoaa selkeän lisäkiihokkeen autokauppaan. Navetan taakse lahonneesta hylystä saa 1 500 euron alennuksen uutta autoa ostettaessa.

    Romutuskokeilu on voimassa vuoden loppuun.

    Valtion osuus romutuspalkkiosta on 1 000 euroa. Maahantuojat ovat luvanneet maksaa loput 500 euroa.

    Romutuspalkkion saannin edellytyksenä on, että romutettava auto on yli 10 vuotta vanha. Sen ei tarvitse olla ajokunnossa tai katsastettu, mutta palkkion saa vain omistaja, jolla auto on ollut viimeksi käytössä.

    Palkkio rajaa uuden auton hankinnan vähäpäästöisiin malleihin. Romun tilalle on ostettava auto, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 120 grammaa kilometrille.

    Palkkion saadakseen vanha auto pitää viedä romutettavaksi viralliseen vastaanottopisteeseen. Palkkion saa, kun esittää romutustodistuksen autokaupan yhteydessä.

    Romutuspalkkion osuus vähennetään auton hinnasta. Siksi auton hinta kannattaa tinkiä ensin kohdalleen.

    Valtio on varannut romutuspalkkioon kolme miljoonaa euroa eli tavoitteena on 3 000 auton romuttaminen.

    Ongelmana on, etteivät romuautojen omistajat useinkaan katsele uusia autoja. Poikkeuksen tekevät taloudet, joilla on useita autoja tai romuautoja on muuten jäänyt nurkkiin.

    Autokauppiaat yrittävät vauhdittaa myös vanhojen käyttöautojen vaihtamista uusiin. Nyt on siihen oiva tilaisuus.

    Tarjolla on edullisia automalleja, uuden auton omistajaksi pääsee halvimmillaan reilulla kymppitonnilla. Siinä hintaluokassa 1 500 euron alennus on jo huomattava.

    Lisäksi autokauppa räätälöi romuautojen vaihtajille vaikeasti ohitettavia rahoituspaketteja.

    ”Houkuttelemme uusien autojen ostajia romutuspalkkiolla ja rahoitusratkaisuilla, joissa uuden auton kuukausierä on painettu esimerkiksi parin sadan euron pintaan”, kertoo Fordin toimitusjohtaja Hannu Pärssinen.

    Hallituksen esittämä autoveron alennus on tarkoitus toteuttaa neljässä erässä ensi vuodesta alkaen. Se koskee autoja, joiden päästöt ovat enintään 140 grammaa kilometrille.

    Hallitus toivoo, että jaksotuksen takia auton hinnan vuosittaiset laskut jäävät niin pieniksi, ettei autokauppojen siirtoon maksimaalisen hyödyn saamiseksi ole syytä. Esimerkiksi Škoda Octavia 1,2 TSI:n hinta laskee ensi vuonna 21 646 eurosta vajaalla parilla sadalla eurolla 21 464 euroon.

    Sekä romutuspalkkion että autoveron alennuksen tavoitteena on nuorentaa Suomen autokantaa. Se on Euroopan vanhimpia. Autojen romutusikä on noussut yli 20 vuoden.

    Jarmo Palokallio

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    romutuspalkkio
    autokauppa
    autoveron alennus
    vähäpäästöiset autot
    Suomen autokanta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 7

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"