
Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein vastasi Ylellä sakkoaiheisiin kysymyksiin. Yksi kysymyksistä koski alinopeuden ajamista.
Pasterstein huomauttaa Ylellä, että alinopeutta ei ole määritelty laissa. Ylikomisarion mukaan sakot voivat rapsahtaa autoilijalle silloin, jos kyse on liikennettä vaarantavasta ajosta.
Tilanne, josta alinopeussakot rapsahtaisivat, voisi liikenneturvallisuuskeskuksen johtajan mukaan olla esimerkiksi sellainen, että 120 kilometrin rajoitusalueella ajaa 60 kilometrin tuntivauhtia. Ylikomisario huomauttaa, että näissä tilanteissa käytetään kuitenkin aina harkintaa. Hänen mukaansa esimerkiksi sankka lumisade vaikuttaa turvalliseen ajovauhtiin.