• Hullusta matkaideasta tuli totta – Koneviesti: Viisi hurjapäätä suuntasi mönkijöillä Romaniaan

    Viisi seikkailunhaluista Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijaa suuntasi opintomatkalle Romaniaan tämän vuoden keväällä.
    On the road again – tien päällä taas. Letkassa ajaminen onnistui täydellisesti kypäräpuhelinten ansiosta.
    On the road again – tien päällä taas. Letkassa ajaminen onnistui täydellisesti kypäräpuhelinten ansiosta. Kuva: Samuel Pöyhönen
    Koneet ja autot
    27.10.201919:30
    MT toimitus

    Jyväskylän Ammattikorkeakoulun Tiimiakatemian opintomatkoihin kuuluu perinteinen sääntö, jonka mukaan määränpäähän ei saa lentää, vaan matka on hoidettava muulla tavoin. Tästä inspiroituneena jyväskyläläinen Keljon Konehuolto ehdotti opiskelijaporukalle matkan taittamista mönkijöillä. Neljän kuukauden kiireellisen valmistautumisen jälkeen porukka oli valmiina mönkijämatkalle kohti Romaniaa.

    Kulkuneuvoksi matkalle valikoitui kolme vuoden 2019 Polaris Sportman 570 -mönkijää sekä yksi Polaris Ranger 570, jonka kyydissä matkusti kaksi henkilöä. Rangerin apukuski toimi retken kuvaajana sekä kartanlukijana.

    Opiskelijaporukan matkareitti kulki Euroopan halki. Matkalaiset ajoivat ensin Baltian halki Puolaan, sitten Slovakiasta Unkariin, josta matka jatkui Romaniaan. Matkaa taitettiin muun muassa luonnossa hiekkateitä pitkin, serpentiiniteitä vuoristossa sekä maalaismaisemissa Puolen rypsipeltojen keskellä. Paluureitti kulki Ukrainan perunapeltojen kautta.

    Mönkijämatkalaiset eivät tehneet ennakkoon tarkkaa reittisuunnitelmaa. Matkaa taitettiin päivä kerrallaan eli sen mukaan, mitä päivän ajo toi eteen. Navigointiin käytettiin moottoripyörämatkailuun tarkoitettua Calimoto-sovellusta. Päivässä matkaa kertyi keskimäärin noin 300 kilometriä tiestön kunnosta riippuen. Tämä tarkoitti mönkijöillä noin viiden tunnin yhtämittaista ajoa noin 60 kilometrin tuntinopeudella.

    Alun perin oli varauduttu yöpymään leirintäaluilla, mutta matkan aikana matkalaiset huomasivat, että majatalot olivat samoissa hinnoissa leirintäaluemaksujen kanssa. Näin ollen päivän päättyessä yleensä etsittiin majapaikka läheltä löytyvästä hotellista. Edullisimmillaan yöpyminen tuli Romaniassa kaupan yläkerrassa, jossa yö maksoi neljä euroa per henkilö.

    Ennen matkan tekoa seurueella ei ollut varsinaista kokemusta mönkijöistä vaan porukka lähti ”kylmiltään” reissuun. Miten matkanteko sujui? Mitä hankaluuksia ja ongelmia matkan varrella tuli eteen?

    Lue lisää mönkijämatkasta Koneviestin nettisivuilta.

    Artikkelin aiheet
    mönkijämatka
    opintomatka
    Romania
    Jyväskylän ammattikorkeakoulu
    Keljon Konehuolto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 7

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"