• Ensimmäinen kaupalliseen käyttöön suunniteltu vetymoottori näki päivänvalon: JCB sai hyväksynnän moottorilleen

    Brittiyhtiö on ensimmäinen työkonevalmistaja, joka on saanut rakennettua vetymoottorin valmiiksi kaupalliseen käyttöön.
    Brittiläisen työkonevalmistaja JCB:n vetyä polttoaineenaan käyttävä moottori valmis sarjavalmistukseen.
    Brittiläisen työkonevalmistaja JCB:n vetyä polttoaineenaan käyttävä moottori valmis sarjavalmistukseen. 
    Koneet ja autot|Koneet ja kulkuneuvot
    4.3.202518:00
    Pasi Jaakkonen

    Brittiläinen työkonevalmistaja JCB on saanut viranomaishyväksynnän vetyä polttoaineenaan käyttävälle moottorille.

    Hollannin ajoneuvoviranomainen RDW antoi JCB:n vetymoottorille hyväksynnän tammikuun alussa, jonka jälkeen moottori on sertifioitu käyttöön useissa Euroopan maissa, kuten Saksassa, Ranskassa, Espanjassa, Belgiassa, Puolassa ja Suomessa.

    Vety on monella tapaa vaikea polttoaine polttomoottorille muun muassa räjähdysherkkyytensä ja läpäisevyytensä vuoksi. Vety haurastuttaa terästä ja läpäisee paineistettuna sitä ympäröivien teräsrakenteiden seinämiä.

    JCB on ilmoituksensa mukaan tuottanut yli 130 vetymoottoria. Niitä on asennettu koekäyttöä varten kaivurikuormaajiin, teleskooppikurottajiin ja generaattoreihin. Yhtiö on ensimmäinen työkonevalmistaja, jonka vetymoottori on valmis kaupalliseen käyttöön.

    JCB:n mukaan vetymoottorin kehitystyö kesti 150 insinöörin tiimiltä yli kolme vuotta ja tuli maksamaan yli 100 miljoonan puntaa.

    Vetyä on käytetty aikaisemmin tuottamaan polttokennon avulla sähköä autoihin ja koneisiin, mutta JCB käyttää vetyä suoraan polttomoottorin polttoaineena. Kiinnostus päästöttömän vedyn käyttöön eri muodoissaan on lisääntynyt voimakkaasti vihreän siirtymän myötä.

    Artikkelin aiheet
    vetymoottori
    JCB
    vety
    työkoneet
    vihreä siirtymä
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Jämäkkä Thaler on puskuvoimainen pienkuormain maatilan pihatöihin ‒ työntövoimaa on runsaasti

    Tilaajalle
  • Argo on kuusipyöräinen hankaliin maasto-olosuhteisiin tarkoitettu amfibioajoneuvo.

    Koneviesti | Kokeilu: Hankalien maasto-olosuhteiden menijä kulkee sekä maastossa että vedessä

    Tilaajalle
  • Kronoksen Extendo 730 Prossa leikkuupää voidaan siirtää traktorin sivulle. Puomistoon on tullut yksi nivel lisää sekä automatiikkaa hallintaan. Puomin ulottuvuus on 7,3 metriä, ja siinä on laajakulmanivelet.

    Koneviesti | Kronoksen Extendo -murskaimessa puomi taittuu eteen ‒ kuskin ergonomia paranee