• Kaupunkinuoret jättävät ajokortin hankkimatta − maaseudulla seniorit jatkavat aktiivista autoilua

    Nuorten ajokorttien määrä on pudonnut historiallisen alhaiselle tasolle.
    Autoilua jatkavien seniorien määrä on kasvussa.
    Autoilua jatkavien seniorien määrä on kasvussa. Kuva: Kari Salonen
    Koneet ja autot|Autot
    6.3.202414:58
    Jarmo Palokallio

    Ajokortillisten määrä kasvaa Suomessa. Traficomin mukaan yksi syy siihen on, että entistä useampi seniorikansalainen pysyy aktiivisena kuljettajana.

    "Tilastot kertovat selkeää kieltään siitä, että suomalaiset arvostavat ajokorttia ja liikkumisen vapautta, erityisesti seniori-ikäluokassa", sanoo Henna Antila Traficomista.

    Suomessa oli viime vuoden lopussa yli 3,8 miljoonaa voimassa olevaa ajokorttia. Niistä suurin osa, yli 3,7 miljoonaa, oikeutti henkilöauton kuljettamiseen.

    Viime vuosina yli 70-vuotiaiden ajokortillisten osuus on noussut tasaisesti. Lähes joka kuudes henkilöauton kuljettaja on yli 70-vuotias.

    Traficomin mukaan erityisen huomionarvoista on, että yli 70-vuotiaista miehistä lähes 80 prosentilla ja naisista lähes joka toisella on voimassa oleva henkilöauton ajokortti.

    Ajokortillisten seniorikuljettajien määrässä on havaittavissa selkeitä alueellisia eroja. Ne kertovat oman auton tärkeydestä haja-asutusalueilla liikkumiseen.

    Esimerkiksi Etelä-Savossa yli 70-vuotiaiden osuus kaikista B-kortin haltijoista on yli viidenneksen, kun Uudellamaalla vastaava luku on 13 prosenttia.

    Yli 80-vuotiaita B-kortin haltijoita oli hieman yli 130 000 ja yli 90-vuotiaita 7 100.

    Vastaavasti 18-vuotiaiden B-kortillisten määrä on pudonnut historiallisen alhaiselle tasolle. B-kortti löytyy vain joka toiselta.

    Myös nuorten ajokorteissa on suuria alueellisia eroja. Helsingin nuorista ainoastaan joka neljännellä on B-luokan ajokortti, mikä on merkittävästi vähemmän kuin muissa suurissa kunnissa.

    Lisää aiheesta
    • Opettaja Jani Helenius jakaa kurssikirjat Veera Salmelle (edessä) ja Ruusu Nygårdille. Vaikka moni lukio on siirtynyt halvempii digikirjoihin, Merikarvian lukiossa halutaan edelleen käyttää perinteisiä kirjoja.

      Koulutus | Ilmainen ajokortti tai tonni käteen valmistumisen jälkeen – näin pienten paikkakuntien lukiot kilpailevat opiskelijoista

    • Vaalipäivänä äänestää voi vain ennakkoon määrätyllä omalla äänestyspaikalla.

      Politiikka | Kelpaako ajokortti henkilöllisyystodistukseksi? – Tässä ohjeet vaalipäivänä äänestämiseen

    • Moottorikelkan kuljettajan pitäisi tietää ajokorttivaatimusten lisäksi, missä kelkalla saa ajaa, mitkä ovat nopeusrajoitukset .

      Koneet ja kulkuneuvot | Liikenneturvan kysely paljastaa: Moottorikelkkailijoiden tietämys säännöistä puutteellista

    Artikkelin aiheet
    ajokortit
    nuoret
    seniorit
    liikenne
    Suomi
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla