• Saunominen parantaa vastustuskykyä

    Innokkaat saunojat saattavat elää muita pidempään.
    Tuore tutkimus pyrki selvittämään, voisiko saunominen aiheuttaa elimistössä immunologisia eli vastustuskykyyn vaikuttavia muutoksia.
    Tuore tutkimus pyrki selvittämään, voisiko saunominen aiheuttaa elimistössä immunologisia eli vastustuskykyyn vaikuttavia muutoksia.  Kuva: Jarkko Sirkiä
    Koti|Hyvinvointi
    1.5.202619:00
    Heikki Arvilommi

    Suomalaisille rakkaan saunomisen vaikutukset ovat kiinnostaneet tutkijoita vuosien mittaan. Yleisesti voisi todeta, että muualla maailmassa on oltu kiinnostuneita löylyn epäterveellisyydestä ja meillä taas saunomisen positiivisista seurauksista terveydelle.

    Onkin tutkimusnäyttöä siitä, että saunominen alentaa riskiä sairastua verenpainetautiin, sydänkuolemiin, aivohalvauksiin, dementiaan ja joihinkin hengitysteiden sairauksiin. Jopa kuoleman on todettu viivästyvän. Fyysinen kuntokin paranee saunassa.

    Tuorein Turun ja Itä-Suomen yliopistojen sekä Keski-Suomen hyvinvointialueen yhteistyönä toteutettu tutkimus pyrki selvittämään, voisiko saunominen aiheuttaa elimistössä immunologisia eli vastustuskykyyn vaikuttavia muutoksia. Ne voisivat osaltaan selittää edellä mainittuja saunan terveysetuja.

    Tutkimukseen rekrytoitiin aikuisia oireettomia jyväskyläläisiä, joilla oli jokin sydän- ja verisuonitaudeille altistava riskitekijä, kuten tupakointi, verenpainetauti, lihavuus, sokeritauti tai korkea veren kolesteroli. Kaikki osallistujat saunoivat arjessaankin säännöllisesti.

    Lämpötila saunassa oli 80 astetta. Saunassa oltiin puoli tuntia. Sen katkaisi vain kahden minuutin suihku puolessa välissä. Vettä juotiin puoli litraa kuivumisen ehkäisemiseksi. Löylyä ei heitetty. Saunan jälkeen oli vielä puolen tunnin toipumis- tai seuranta-aika.

    Muualla maailmassa on oltu kiinnostuneita löylyn epäterveellisyydestä ja meillä taas saunomisen positiivisista seurauksista terveydelle.

    Saunojien lämpötilaa mitattiin korvasta. Elimistön tapahtumia seurattiin verinäyttein, joita otettiin 2 tuntia ennen saunaa, heti saunomisen jälkeen ja puolen tunnin toipumisen jälkeen. Niistä tutkittiin immuunisolujen määrät ja suuri joukko erilaisia sytokiineja eli välittäjäaineita.

    Ruumiinlämpö nousi saunomisen aikana kaksi astetta. Infektioissa ja stressitiloissa ensitorjunnasta vastaavat valkosolut lähtivät liikenteeseen eli lisääntyivät veressä saunomisen aikana.

    Ne olivat lievästi koholla vielä puoli tuntia saunan jälkeen. Muutokset välittäjäaineissa olivat vähäisempiä, mutta kytkeytyivät selkeämmin lämpöstressiin.

    Tutkijoiden mielestä saunan lämpöstressin kytkös sytokiineihin ja immuunisolujen hälytys saattaa osaltaan selittää saunomisen positiivisia terveysvaikutuksia. Siinäpä lisäsyy tyytyväisyyteen kesän rantasaunoilla nautiskeleville vilvoittelijoille.

    Lähde: Temperature
    Lisää aiheesta
    • Masi vie lähes koko lauteen tilan.

      Eläimet ja kasvit | Masi-kissa tykkää lekotella saunan lämmössä ja ottaa välillä huikat kiulusta – kuinka turvallista lemmikin löylyttely on?

    • Taija Kavalto esittelee tilansa savusaunoja Helsingin matkamessuilla tänä viikonloppuna.

      Matkailu | Viljely vaihtui savusaunoihin – ”Ryyppyjuhlat ovat ohi, yrityksiä kiinnostaa nyt hyvinvointi”

    • Teini-iässä uimahallit olivat ahdistavia kammioita, joissa saunominen oli kiusallista, hiusten kastelu pakollista ja vesijuoksuvyö nolouden huippu. Kuvituskuva.

      Kulttuuri | Ennen uimahallit olivat ahdistavia kammioita, joissa saunominen oli kiusallista − nyt tilanne on aivan toinen

    Artikkelin aiheet
    saunominen
    vastustuskyky
    tutkimus
    terveys
    suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa