• Viljely vaihtui savusaunoihin – ”Ryyppyjuhlat ovat ohi, yrityksiä kiinnostaa nyt hyvinvointi”

    Varsinaissuomalaisen tilan perhejuhlien kysyntä piti pintansa lamassakin, mutta yritysten käynnit notkahtivat.
    Taija Kavalto esittelee tilansa savusaunoja Helsingin matkamessuilla tänä viikonloppuna.
    Taija Kavalto esittelee tilansa savusaunoja Helsingin matkamessuilla tänä viikonloppuna. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Uutiset|Matkailu
    16.1.202611:37
    Eija Mansikkamäki

    Kaarinan Piikkiössä sijaitsevalla Kavalton tilalla on kiva slogan: ”Sinun tilaisuutesi”.

    Se vihjaa, että kysymys on ihmisen kokoisesta palvelusta.

    Tila onkin perhetila, joka päätti luopua viljelystä kuutisen vuotta sitten.

    ”Siinä vaiheessa olisi pitänyt uusia puimurit ja kuivurit, eikä 60 hehtaarin viljelyala olisi riittänyt niin valtaviin investointeihin. Vuokrasimme pellot naapurille”, yrittäjä Taija Kavalto kertoo Helsingin matkamessuilla.

    Nyt tila pyörii kokous- ja juhlatilaisuuksilla ja kahdella savusaunalla.

    ”Avanto- ja kylmäuinti on ollut trendi jo useamman vuoden, mutta nyt harrastetaan vielä enemmän saunomista ja halutaan matkailla erilaisten saunojen perässä.”

    Saunominen on nyt muotia, Kavalto kertoo.

    ”Savusaunoistamme toinen on perinteinen ja toinen lämmitetään pelleteillä. Pelletti palaa puhtaammin ja siitä tulee vähemmän savua, mutta toimintaperiaate on sama. Sanoista pääsee pulahtamaan metsälampeen.”

    Tila järjestää avoimen savusauna- ja avanto-illan joka tiistai tammi–maaliskuussa.

    Yritystilaisuuksissa kiinnostaa myös metsä.

    Yritystilaisuuksissa kiinnostaa myös metsä.

    ”Haetaan rauhallisuutta, luonnonläheisyyttä ja keskitytään tarjoamaan hyvinvointia ja palautumista. Siihen kuuluu sauna, mutta myös luontoaktiviteetit.”

    Niitä ovat muun muassa lammen yli menevä vaijerilukurata, metsä-golf, luontopakopeli, aistipolku ja elämyskellunta. Tarjolla on myös liuta liikunta- ja taidelajeja ja lähellä sijaitsevat myös Kuusiston Linnanrauniot ja Väisälän Avaruuspuisto planetaarioineen.

    ”Ja äänimaljarentoutus on yksi suosituimmista palveluistamme.”

    ”Pankissa ei uskota, että investoinnit kasvattavat kassavirtaa.”

    Taija Kavalto

    Yöpymään mahtuu pieniä johtoryhmiä ja hallituksia.

    ”Meillä on toiveena lisätä majoitusta, mutta rahoituksen saaminen on vaikeaa”, Kavalto harmittelee.

    ”Vakuudet ovat kunnossa, mutta liikevaihto laskenut, kun yritykset säästävät. Pankissa ei uskota, että investoinnit kasvattavat kassavirtaa, se on tosi iso harmi. Investoinnit jäävät tekemättä ja talous sakkaa entisestään.”

    Perhejuhlat ovat jatkuneet ennallaan haastavassa taloustilanteessa.

    ”Ihmisiä syntyy, kuolee, menee naimisiin ja täyttää vuosia entiseen tapaan, mutta yrityspuoli on kyykännyt.”

    Liikevaihto jakautuu puoliksi yksityis- ja yritystilaisuuksien kesken. Keskimääräinen juhla- ja kokouskävijä jättää tilalle 60–70 euroa.

    Lisää aiheesta
    • Keskiviikkona Hämeeseen Lopelle Terwan navettaan kerääntyi yli sata maaseutumatkailuyrittäjää Matkalla kasvuun -tapahtumaan.

      Matkailu | Maaseudun matkailuyritykset uskovat kasvuun muita yrityksiä vahvemmin

      Tilaajalle
    • Ulkomaisia kesämatkailijoita kiinnostavat muun muassa ulkoilmassa tehtävät aktiviteetit ja luontoelämykset.

      Matkailu | Maaseutu on vahva matkailuvaltti

    • Opastetut luontoretket kiinnostavat matkailijoita.

      Matkailu | Suomen luonto houkuttelee matkailijoita – mökit, kalastus ja opastetut retket kiinnostavat

    • Saunominen saa lihakset rentoutumaan ja ääreisverisuonet laajenemaan.

      Hyvinvointi | Saunominen edistää terveyttä monin tavoin − nämä lääkärin vinkit kannattaa muistaa, niin saunassa on mukavaa ja turvallista

    • Maaseutumatkailuyritysten asiakkaiden vaatimustaso on kasvanut, eivätkä yksinkertaiset puitteet riitä enää kaikille.

      Matkailu | Asiakkaiden vaatimukset maaseutumatkailulle koventuneet − tällaiset yritykset pärjäävät parhaiten

      Tilaajalle
    • Maaseudulla näkee nykyisin huomattavasti enemmän matkailijoita kuin lehmiä.

      Yritykset | Kun lehmät vaihtuvat turisteihin, elämä tilalla ja kylissä jatkuu

    • Uudistavasti matkaillessaan voi osallistua esimerkiksi perinneympäristöjen hoitotalkoisiin. Kuvituskuva.

      Matkailu | Asiantuntijalta: Uudistava matkailu vahvistaa paikallista elinvoimaa ja kasvattaa matkailijaa ihmisenä − tästä siinä on kyse

    Artikkelin aiheet
    Kavalton tila
    Taija Kavalto
    maaseutumatkailu
    savusauna
    saunomiskulttuuri
    Piikkiö
    Sauna
    Kylpeminen ja saunominen
    Puhtaus ja peseytyminen
    Vapaa-aika
    Ruoka ja juoma
    Hotellit ja majoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Maailman suurin rekkaparkki Iowa 80 Truck Stop

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa