• Asiakkaiden vaatimukset maaseutumatkailulle koventuneet − tällaiset yritykset pärjäävät parhaiten

    Maaseudun vetovoimatekijät, vesistöt, metsäiset maisemat, kaunis luonto ja hiljaisuus tuovat monelle yrittäjälle mahdollisuuksia kasvattaa matkailusta saatavaa yrittäjätuloa.
    Tilaajalle
    Maaseutumatkailuyritysten asiakkaiden vaatimustaso on kasvanut, eivätkä yksinkertaiset puitteet riitä enää kaikille.
    Maaseutumatkailuyritysten asiakkaiden vaatimustaso on kasvanut, eivätkä yksinkertaiset puitteet riitä enää kaikille.  Kuva: Terhi Torikka
    Maatalous|Matkailu
    6.7.202509:00
    Ilpo Paananen

    Suomessa toimivista muutamasta tuhannesta maaseutumatkailuyrityksestä runsaat 200 on Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry:n jäseniä. Uusia jäseniä on liittynyt yhdistykseen ennätystahtiin tämän vuoden alkupuolella. Samaan aikaan yrityksiä luopuu vuosittain jäsenyydestä, usein yrittäjän eläköitymisen seurauksena.

    ”Maaseudulle syntyy uusia matkailuyrityksiä eri puolille Suomea. On maakuntia, joissa meidän jäsenyrityksiä on runsaasti, mutta myös maakuntia, joissa jäseniä on vielä vähän”, yhdistyksen sihteeri ja MTK:n palveluyrittäjyyden ja maaseutumatkailun asiantuntija Kimmo Aalto kertoo.

    Yhdistys toimii läheisessä yhteistyössä muiden valtakunnallisten maaseudun matkailun edistäjien kuten Lomalaidun ry:n ja MTK ry:n kanssa. Lomalaidun ry toimii maaseutumatkailun näkyvyyden edistämisessä ja matkailupalvelujen kehittämisessä. MTK hoitaa maaseudun matkailun edunvalvontaa maaseutuelinkeinojen ja maaseudun edunvalvonnan osana.

    ”Yritysten taloudellisessa tilanteessa on paljon yrityskohtaisia ja alueellisia eroja, on hyvin pärjääviä ja vaikeammassa tilanteessa olevia.”

    Monet Itä-Suomessa olevat maaseutumatkailuyritykset ovat investoineet ja panostaneet merkittävästi venäläismatkailijoihin. Itärajan sulkeminen ja venäläisten matkaajien puuttumisen synnyttämää aukkoa ei ole saatu täysin täytettyä muualta tulevilla asiakkailla.

    ”Asia ja ongelma saa oikeat mittasuhteet, kun huomioidaan, että Itä-Suomen lähimarkkina-alueessa olevassa Pietarissa asuu yli seitsemän miljoonaa ihmistä.”

    Luonnon ja maisemien lisäksi landeluksusta ovat esimerkiksi maaseudun kulttuuri ja elämäntapa, matkailuyrittäjäperheen kohtaaminen, eläimet sekä monipuolinen aktiviteettitarjonta höystettynä puhtaalla suomalaisella ruualla.
    Luonnon ja maisemien lisäksi landeluksusta ovat esimerkiksi maaseudun kulttuuri ja elämäntapa, matkailuyrittäjäperheen kohtaaminen, eläimet sekä monipuolinen aktiviteettitarjonta höystettynä puhtaalla suomalaisella ruualla.  Kuva: Ilpo Paananen

    Aallon mukaan kasvuhakuiset, myyntiin ja markkinointiin panostavat, uusia ideoita, tuotteita ja palveluja asiakaslähtöisesti kehittävät matkailuyritykset pärjäävät parhaiten. Asiakkaille ei välttämättä enää riitä yksinkertaiset puitteet ja palvelut, vaan vaatimustaso on kasvanut.

    ”Kanta-asiakkuudet ovat monen menestyvän yrityksen ydintä.”

    Yritysten tulee myös huolehtia rakennusten ja ympäristön kunnossapidosta ja pitää paikat siisteinä. Majoituspalveluiden rinnalla luontoaktiviteeteillä ja hyvällä ruualla on entistä korostuneempi merkitys.

    ”Menestyminen näkyy siellä missä on osattu yrittäjien välisellä yhteistyöllä ja kokonaistarjonnalla luoda tarpeeksi laadukkaita, monipuolisia ja vetovoimaisia matkailupalveluja ja käyntikohteita.”

    Kimmo Aalto

    Maaseudun vetovoimatekijät, vesistöt, metsäiset maisemat, kaunis luonto ja hiljaisuus tuovat monelle yrittäjälle mahdollisuuksia kasvattaa matkailusta saatavaa yrittäjätuloa.

    ”Tällä hetkellä maaseutumatkailuyrityksille löytyy melko hyvin jatkajia. Jatkamisessa haasteena on toiminnan kehittäminen uusille kasvun urille ja resurssien löytäminen investointeihin.”

    Majoituspalveluiden rinnalla luontoaktiviteeteillä ja hyvällä ruualla on entistä korostuneempi merkitys.

    Aalto korostaa palvelujen löydettävyyden ja saatavuuden merkitystä. Esimerkiksi aukioloaikoja tulisi kehittää ja laajentaa.

    ”Nyt viimeistään olisi syytä huomioida paremmin trendinä olevat pienemmät ryhmät, kaveriporukat, omalla autolla liikkuvat seniorit, isovanhemmat-lastenlapset -yhdistelmät ja ylipäätään yksittäiset matkailijat”, Aalto luettelee.

    Kehittämistä tarvitaan jo siitä syystä, että koko vuoden hyvää tulosta on vaikea saavuttaa juhannuksen ja elokuun alun välillä tai vilkkaimpien talviviikkojen aikana.

    ”Yritysten taloudellisessa tilanteessa on paljon yrityskohtaisia ja alueellisia eroja, on hyvin pärjääviä ja vaikeammassa tilanteessa olevia.”

    Kimmo Aalto

    Aalto suhtautuu luottavaisesti maaseutumatkailun tulevaisuuteen. Luonnon ja maisemien lisäksi maaseudun kulttuuri ja elämäntapa, matkailuyrittäjäperheen kohtaaminen, eläimet sekä monipuolinen aktiviteettitarjonta höystettynä puhtaalla suomalaisella ruualla ovat landeluksusta parhaimmillaan.

    ”Menestyminen näkyy siellä missä on osattu yrittäjien välisellä yhteistyöllä ja kokonaistarjonnalla luoda tarpeeksi laadukkaita, monipuolisia ja vetovoimaisia matkailupalveluja ja käyntikohteita”, Aalto summaa.

    Lisää aiheesta
    • Suomalaiset arvostavat kotimaanmatkailussa muun muassa vapauden tunnetta, paikallista ruokaa ja kulttuuria sekä ystävällistä palvelua. Arkistokuva Mikkelin Ristiinasta.

      Matkailu | Tuore kysely paljastaa, missä suomalaiset aikovat lomailla tänä kesänä

      Tilaajalle
    • Maaseudulla näkee nykyisin huomattavasti enemmän matkailijoita kuin lehmiä.

      Yritykset | Kun lehmät vaihtuvat turisteihin, elämä tilalla ja kylissä jatkuu

    • Liperiläiset matkailuyrittäjät Martti Karvinen ja Päivi Kuronen mielivät jo eläkepäiville ja toivovat toiminnalleen löytyvän jatkajan. Sijainti Pyhäselän rantamilla tarjoaa monipuolisesti mahdollisuuksia matkailun kehittämiseen.

      Matkailu | Matkailutilan yrittäjät etsivät jatkajaa Pyhäselän rannalle Liperiin: ”Mahdollisuus hypätä suoraan täydessä vauhdissa olevaan yritykseen”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maaseutumatkailu
    Suomi
    matkailuyritys
    luontomatkailu
    asiakaskäyttäytyminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 6

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Maailman suurin rekkaparkki Iowa 80 Truck Stop

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa