

Maaseutumatkailuyrityksistä joka viides tavoittelee voimakasta kasvua ja 74 prosenttia aktiivista kasvua tai kasvua mahdollisuuksin mukaan.
Voimakas kasvuhalu on kolminkertaista verrattuna Suomen Yrittäjien, Finnveran ja työ- ja elinkeinoministeriön kahdesti vuodessa julkaisemaan Pk-yritysbarometriin.
Näin siitä huolimatta, että yleinen taloustilanne on epävarma.
Maaseutumatkailuyritysten kasvuhalut ilmenevät MTK:n ja Lomalaidun ry:n teettämästä kyselystä.
”Tulokset osoittavat, että maaseutumatkailualalla on Suomessa paljon kasvupotentiaalia, sekä kotimaisilla että ulkomaisilla matkailumarkkinoilla”, sanoo Lomalaidun ry:n toiminnanjohtaja Kimmo Aalto.
Kyselyyn vastasi verkossa 236 yritystä, mikä vastaa noin viittä prosenttia Suomen 5 000 maaseutumatkailuyrityksestä. Kaikkiaan matkailualalla toimii Suomessa noin 45 000 yritystä majoituksesta ruoka- ja aktiviteettipalveluihin.
Kyselyyn vastanneista noin puolella matkailu on pääelinkeino ja liki puolella liikevaihtoa alle 50 000 euroa ja vain yksi työntekijä.
Yli 60-vuotiaita oli 40 prosenttia. Se on enemmän kuin pk-yrityksissä yleisesti, kertoi tutkimuksen tehnyt Kimmo Koivikko. Mistä siis seuraaja, jos omasta perheestä ei löydy?
”Yrityksen saa myytyä, kun se myyntikunnossa ja tieto myyntihalusta leviää. On tutkittu asia, että rahoittajan näkökulmasta riskit ovat suuremmat, jos perustaa maatilamatkailuyrityksen kuin ostaa valmiin.”
”Pitää luoda syitä tulla ja pakkoa palata. Olette kuin huumekauppiaita: te luotte riippuvuutta.”
Yli puolet vastaajista arvioi alan liikevaihdon kasvavan kymmenen prosentin vuosihypyin seuraavina vuosina. Esteinä nähtiin kysynnän ja talouden epävarmuus, lyhyt sesonki, heikko kannattavuus, oma jaksaminen ja sijainnin vetovoimaisuus.
Kasvukeinoina nähtiin digitaaliset markkinakanavat ja sesongin pidentäminen sekä alueellinen yhteistyö ja rahoitus, kunhan ne saadaan toimimaan.
Matkailualan kokonaismyynti Suomessa on lähes 17 miljardia euroa, joten siinä nähdään isoja mahdollisuuksia maakunnille ja maaseudulle.
Myös Elinkeinoelämän keskusliiton tiistaisen investointikyselyn mukaan matkailu on harvoja vahvasti kasvavia aloja.
”Matkailu kasvaa ja lomanvietto muuttuu. Pitää luoda syitä tulla ja pakkoa palata. Olette kuin huumekauppiaita: te luotte riippuvuutta”, seminaariväkeä kannusti Ikaalisten Kylpylää edustanut Samuli Järvensivu.
Matkailijoita kiinnostavat Suomi, sauna ja luonto.
”Luonto, eksotiikka, kulttuuri ja maaseutumatkailu kiinnostavat.”
Kyselyn tuloksia esiteltiin keskiviikkona Lopella yli sadalle maaseutumatkailuyrittäjälle. Paikkana on uusi matkailuyritys Terwa, jonka kiinteistökehittäjä Kari Järvenpää hankki vuosi sitten.
Vastikään täysin peruskorjattu kartano navetoineen tarjoaa Kaartjärven rannalla korkean tason vetäytymistä yritysjohdolle, häitä ja muita perhejuhlia sekä tavoittelee kansainvälistä myyntiä.
”Siinä olemme ihan kioski, mutta työstämme sitä ja siinä lajissa pitäisi tehdä yhteistyötä. Luonto, eksotiikka, kulttuuri ja maaseutumatkailu kiinnostavat, ja ne joilla on rahaa, on nälkä niitä kohtaan.”
Järvenpää luottaa maisemaan ja historiaan, sillä tontilla on asuttu jo 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua.
”Kantavana ajatuksena on ajan pysähtyminen: historia on läsnä ja aikatauluista välittää vain henkilökunta. Se on läsnä, mutta ei tyrkytä, vaan asiakkaiden toiveet pitää aistia. Palvelu on vaikein laji.”
”Elämyksellinen myynti lähtee asiakkaasta: herättää tunteita, tarjoaa kokemuksia ja tuntuu palvelulta.”
Laadukkaan palvelun nimen vannoo myös Lehmonkärki Resortin Ari Yrjölä. Se tuo myös rahaa. Ei kuitenkaan ole sama, kuinka ujuttaa palveluita, kuten huoneen päivittämistä paremmaksi, välineiden vuokrausta, aktiviteetteja ja kylpylähoitoja.
Lisämyyntiä voi toki saada myymällä kylpylälipun asiakkaan saapuessa majoittumaan.
”Elämyksellinen myynti on kuitenkin eri asia ja lähtee asiakkaasta: herättää tunteita, tarjoaa kokemuksia ja tuntuu palvelulta.”
Tulijalle voisikin sanoa, että spa-maailma on monelle asiakkaallemme viikon rentouttavin hetki, varataanko teillekin?
Yrjölän tähtihetki palvelusta oli yritys, jonka pikkujouluristeily Pietariin kaikkine ohjelmineen oli peruuntunut. Yrjölä tuumi hetken ja järjesti yhteen kokoustilaan laivan salin risteilyisäntineen, kansantansseineen, sirkusesityksineen ja ruokineen.
”Joissakin tilanteissa moni asia menee läpi, ja mekin saimme kotiutettua koko heidän risteilybudjettinsa rahan.”
Jos pienessä yrityksessä on vain vähän henkilökuntaa, palveluita voi tarjota verkkokaupassa. Siellä myydään, ja kanootit, sup-laudat ja retkiluistimet voi hakea paikan päällä koodilukon takaa.