• Kaupunkilaistyttö Sanna ihastui maaseutuun – haave alan töistä toi elämään myös puolison ja kodin maalta

    Sanna Eklund unelmoi jo lapsena maatalousalasta. Päätös hänen työurastaan Ville-puolison vastuulla olevan sukutilan rinnalla tehtiin yhdessä jo seurustelun alussa.
    Tilaajalle
    Eläinrakas Sanna Eklund viihtyy hyvin puolisonsa sukutilalla Ylöjärven Pengonpohjalla.
    Eläinrakas Sanna Eklund viihtyy hyvin puolisonsa sukutilalla Ylöjärven Pengonpohjalla. Kuva: Rami Marjamäki
    Koti|Ihmissuhteet
    14.10.202519:30
    Henna Lääveri
    Ylöjärvi

    ”Isona minusta tulee Pirkanmaan maaseutukeskuksen kotieläinagronomi”, päätti tuolloin kymmenvuotias Sanna Eklund, 52.

    Perheen kesäpaikan naapurissa oli maatila, jonka arjen ja lehmien seuraaminen oli tehnyt kaupunkilaistyttöön syvän vaikutuksen.

    Lapsena tehty päätös vei Sannan Helsingin yliopiston Viikin laitokselle opiskelemaan kotieläinten ravitsemustiedettä. Reilusta yhdeksästäkymmenestä tuoreesta maatalouden opiskelijasta hänen kaltaisiaan kaupunkilaisia oli vain kourallinen.

    Aluksi oma, muista poikkeava tausta jännitti Tampereen keskustasta kotoisin olevaa Sannaa. Hakeutuminen maatalousalalle omasta halusta eikä esimerkiksi tilan jatkamisen paineen takia on ollut Sannan mukaan kuitenkin vahvuus.

    ”Into alalle hakeutumiseen on syntynyt omasta motivaatiostani. Lisäksi olen ollut aina eläinrakas ihminen.”

    Ville Paulaniemi ja Sanna Eklund pyörittävät yhdessä Korpulan tilaa Ylöjärvellä. Lampaista on tarkoitus luopua ensi keväänä.
    Ville Paulaniemi ja Sanna Eklund pyörittävät yhdessä Korpulan tilaa Ylöjärvellä. Lampaista on tarkoitus luopua ensi keväänä. Kuva: Rami Marjamäki

    Lapsuuden urahaave toteutui, ja pian opintojensa päätyttyä Sanna sai töitä Pirkanmaan maaseutukeskuksen kotieläinagronomina. Vuosien varrella hän ehti työskennellä siellä myös palvelupäällikkönä.

    Lähes kahdenkymmenen Pro Agrialla vietetyn vuoden jälkeen edessä oli siirtyminen uusiin kuvioihin. Päätös uramuutoksesta ja siirtymisestä maaseutuelinkeinojen neuvonta- ja asiantuntijatehtävistä nykyisiin tehtäviin ei syntynyt hetken mielijohteesta.

    ”Koin uudistumisen tarvetta ja kaipasin uutta perspektiiviä”, Sanna kertoo.

    ”Mielestäni muutos on aina samalla mahdollisuus, joka voi antaa myös työnantajalle mahdollisuuden uudistua.”

    Loikka maatalousneuvonnan palvelupäällikön tehtävistä Pirkanmaan Jätehuollon asiakkuuspäälliköksi ei tuntunut Sannasta kovin pitkältä. Neuvontatyön tuoma ihmistuntemus on osaamista, jota vaaditaan myös hänen nykyisissä asiakaskokemuksen johtamisen ja kehittämisen tehtävissään.

    Reilut kolme vuotta asiakkuuspäällikkönä Pirkanmaan Jätehuollossa on tuonut mukanaan Sannan toivomia uusia haasteista.

    ”Maaseudun lippua minun on mahdollista pitää korkealla nykyisissäkin töissäni”, hän kertoo.

    ”Maaseutuasujana minulle on luontevaa pitää palveluiden kehittämisessä aktiivisesti mukana myös maaseudun näkökulma.”

    ”Maaseudun lippua minun on mahdollista pitää korkealla nykyisissäkin töissäni.”

    Sanna Eklund

    Tilaisuus asua maaseudulla tuli Sannan elämään, kun hän tapasi Ville Paulaniemen. Pariskunta tutustui vuonna 2003 Tampereen Maa- ja metsätalon käytävällä Sannan työskennellessä Pirkanmaan maaseutukeskuksen kotieläinagronomina.

    ”Ville oli kovin tutun näköinen, vaikka emme olleet tavanneet aikaisemmin”, Sanna kertoo.

    Tuolloin MTK:n järjestöagrologina työskennellyt Ville tuli aluksi tutuksi työn merkeissä, mutta syksyllä 2003 Sannan sähköpostiin kilahti ehdotus tapaamisesta töiden ulkopuolella.

    Suhde syveni, ja pari avioitui joulukuussa 2006. Heidän häistään Kangasalan kirkossa tehtiin tuolloin juttu Maaseudun Tulevaisuuteen.

    Yhteinen näkemys parin työkuvioista keskusteltiin Sannan mukaan heti suhteen alussa: Sannan ura ja päivätyö on jatkossakin kodin ulkopuolella, Villen vastuulla on hänen sukutilansa päivittäinen toiminta.

    Keskustelevuus ja toisen tavoitteiden tukeminen ovat Sannan mukaan heidän miltei 20-vuotisen avioliittonsa peruspilareita.

    ”Yhdessä jutellaan esimerkiksi kummankin ammatillisista tavoitteista.”

    Päätöksen omasta urasta maatilanpidon rinnalla täytyy Sannan mielestä lähteä sekä omasta halusta että yhteisymmärryksessä.

    ”Vastoin omaa tahtoa toimiminen ei kanna pitkälle.”

    Maalla asuminen ei ole ollut Sanna Eklundille itsestäänselvyys vaan hieno mahdollisuus.
    Maalla asuminen ei ole ollut Sanna Eklundille itsestäänselvyys vaan hieno mahdollisuus.  Kuva: Rami Marjamäki

    Villen ja Sannan mukaan tavoitteena Korpulan tilan kehittämisessä on ollut se, että tila tarjoaa toimeentulon yhdelle henkilölle, tässä tapauksessa Villelle. Tätä tavoitetta tukevat myös Sannan omat urasuunnitelmat.

    Parin luomukotieläintilalla Ylöjärven Pengonpohjan kylässä tilanpidosta vastaavat rautaiset ammattilaiset. Pelloilla viljellään luomuviljelykierrossa kauraa ja apilanurmea. Aberdeen angus -emolehmiä on kolmisenkymmentä.

    ”Toki työtä tilallamme on enemmän kuin yhdelle, erityisesti sesonkiaikaan”, Sanna sanoo.

    Kiiresesongeissa kesällä tilan pyörittämisessä käytetään myös urakoitsijaa, ja apuna on ollut jo useampana kesänä innokas kesätyöntekijä naapurista. Tukea on saatu myös perhepiiristä. Apua peltotöihin ja koneiden huoltoon on tullut Villen isältä ja veljeltä.

    ”Korvaamatonta apua on saatu isovanhemmilta myös lastenhoidossa ja nyt jo teineiksi varttuneiden lastemme harrastusrumbassa”, Sanna kertoo.

    Luomuviljelyyn liittyvien paperitöiden ohella Sanna on vastannut tilan noin 60 suomenlampaasta. Venymistä on vaadittu erityisesti maalis-huhtikuussa, kun oman päivätyön rinnalla on hoidettavana karitsointi.

    ”Karitsan syntyminen ei katso kelloa. Lampolassa on tuolloin käytävä useita kertoja päivässä.”

    Ensi keväälle luvassa on jälleen muutoksia, kun tila luopuu lampaista. Yli jäävälle ajalle löytyy Sannan mukaan käyttöä, kun tilan panostus siirtyy yhä voimakkaammin emolehmiin.

    Ensi keväälle on luvassa muutoksia, kun Korpulan tila luopuu suomenlampaista ja keskittyy emolehmiin.

    Parin vahva maatalousosaaminen näkyy muun muassa siinä, että Korpulan tila tarjoaa neuvontapalveluita esimerkiksi viljelysuunnitelmiin, tukihakuun sekä maatilan talousasioihin myös muille tiloille.

    Oman tilan arjessa neuvontaosaaminen näkyy Sannan mukaan ehkäpä eniten siinä, miten maatalousalan koskeviin muutoksiin suhtaudutaan.

    Alan haasteisiin ja työn mutkikkaisiin tilanteisiin pyritään löytämään aina ratkaisu, ja niistä on päästy luovimaan eteenpäin. Muutoksiin suhtaudutaan uteliaasti ja ratkaisuhenkisesti.

    ”Positiivinen suhtautuminen maatalousalaa kohtaan auttaa myös tässä. Maataloutta ei harjoiteta järjestelmää varten, vaan järjestelmä antaa raameja, joiden sisällä omaa tekemistä pitää muuttaa”, pariskunta toteaa.

    ”Aina varmaa on muutos ja uusien muutoksien tuleminen. Vanhassa ei voi ajatella pysyvänsä.”

    Kuva: Rami Marjamäki

    Sanna Eklund

    52-vuotias agronomi, pääaine oli kotieläinten ravitsemustiede.

    Syntyjään tamperelainen, vietti lapsuutensa kaupungissa.

    Kipinä maaseutuun syntyi kymmenvuotiaana kesäpaikan naapurissa sijainneen maatilan toimia seuratessa.

    Asuu Korpulan luomutilalla Ylöjärvellä puolisonsa Ville Paulaniemen sekä pariskunnan kolmen teini-ikäisen lapsen kanssa.

    Pari avioitui vuonna 2006. Heidän häistään Kangasalan kirkossa joulukuussa 2006 oli juttu Maaseudun Tulevaisuudessa.

    Työskenteli Pirkanmaan maaseutukeskuksen (nykyisin Pro Agria) kotieläinagronomina ja palvelupäällikkönä 2003–2022.

    Nykyisessä tehtävässään Pirkanmaan Jätehuollon asiakkuuspäällikkönä Sanna on työskennellyt vuodesta 2022.

    Lisää aiheesta
    • Maaseutuyrittäjä Hanna Okkonen toi valkoinenpaimenkoira Jedin koirapuistoonsa.

      Yhteiskunta | Hanna Okkonen muutti maalle ja perusti koirametsän – ”Nukunkin paremmin täällä metsän keskellä”

      Tilaajalle
    • Halkoa uuniin. Poliisina työskentelevä Ari Vainio lämmitti viime tiistaina kolme uunia 260 asteisiksi seuraavan päivän tarpeisiin.

      Maatalousyrittäjät | Ari rakensi hirsitalon kaupunkiin mutta kyllästyi hälinään – uusi talo maalta poiki myös sivutyön

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maatalous
    maaseutuelämä
    ura
    Pirkanmaa
    kotieläintalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin