• Koiran koulutuksessa hyvä kontakti eläimeen ratkaisee

    Ylen esittämä Minä ja koirani -sarja muistuttaa, että koiran kouluttaminen vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta.
    Julia osallistui kurssille helposti stressaantuvan irlanninsetteri Newtonin kanssa.
    Julia osallistui kurssille helposti stressaantuvan irlanninsetteri Newtonin kanssa. Kuva: Alexander Winther/SVT
    Koti|Lemmikit
    13.10.202513:00
    Eija Vallinheimo

    Ruotsalaisessa tv-sarjassa seurataan viittä nuorta koiranomistajaa, jotka kokoontuvat viikoksi yhteen treenaamaan koiriaan kouluttaja Kicki Fellsteniuksen ohjauksessa. Nuorten tavoitteena on oppia kommunikoimaan paremmin lemmikkiensä kanssa.

    Jännittäväksi tilanteen tekee sen, että osalla koirien omistajista on kuulovamma, osalla taas ei. Kommunikoinnista opitaan siis myös muuten kuin koirien ja ihmisten kesken.

    Ensimmäisessä jaksossa koiranomistajat ja heidän lemmikkinsä saapuvat kartanolle ja treenit alkavat. Kouluttaja antaa ensimmäiseksi tehtäviä, joiden avulla opetellaan kontaktin ottamista ja yhteistyön sujuvuutta.

    Koiran ja ihmisen yhteistyön sujuvuuden kannalta tärkeintä on hyvä kontakti koiran ja ohjaajan välillä.

    ”Siitä se kaikki lähtee”, Kicki Fellsstenius sanoo.

    Kontakti sisältää molemminpuolisen luottamuksen ja halun tehdä töitä yhdessä.

    ”Kun koiran huomion saa, koira-arki toimii”, Fellstenius kiteyttää.

    Jännittäväksi tilanteen tekee sen, että osalla koirien omistajista on kuulovamma, osalla taas ei.

    Kontaktin ottaminen koiraan osoittautuu vaikeaksi, kun ympärillä on häiriötekijöitä. Koira on tällöin kiinnostuneempi muista asioista kuin ihmisestä.

    Kouluttaja antaa ohjeeksi olla vaatimatta liikaa ja nostaa vaatimustasoa sitä mukaan, kun koira selviytyy kontaktin ottamisesta.

    Oppimista helpottaa myös tehtävien ja tilanteiden vaihtelu. Näin koira oppii, että sen kannattaa totella aina ja joka tilanteessa.

    Toinen tapa on palkita koiraa aina kun se ottaa kontaktin tai tottelee.

    Koiran kontaktin ottamista harjoitellaan palkitsemalla koiraa, kun se tarjoaa katsekontaktia tai kääntää huomionsa omistajaan. Näin se oppii olemaan kontaktissa ihmisen kanssa, vaikka se haluaisikin tehdä jotakin muuta.

    ”Kontakti ja yhteistyö. Siitä kaikki lähtee.”

    Tv-ohjelma näyttää, että hyvistä ohjeistakaan huolimatta kontaktin saaminen koiran kanssa ei aina ole helppoa.

    Erilaiset häiriöt ovat asia, jota ei voi täysin hallita. Siksi onkin tarpeen harjoitella myös tilanteita, joissa jokin äkillinen tai hyvin kiinnostava vie koiran huomion.

    Kouluttaja muistuttaa, että kukin koira lähtee omalta tasoltaan ja kärsivällinen treeni palkitsee. Seuraavassa jaksossa opastetaan, miten koiran voi opettaa istumaan paikoillaan vaikka ympärillä on häiriöitä.

    Fellstenius haluaa opettaa koiranomistajia kommunikoimaan paremmin koiriensa kanssa. Viikko huipentuu testirataan, joka koirakoiden tulee suorittaa annettujen oppien avulla. Kaikki koirat suoriutuvat radasta omalla tavallaan.

    Testi muistuttaa siitä, että kärsivällisyys on keskeistä koiran koulutuksessa, koska jokainen koira oppii omaan tahtiinsa ja tarvitsee aikaa ja toistoja perusteiden hallitsemiseksi.

    Ohjelma sopiikin kaikille koiranomistajille, sillä jokaiselle koiralle pitää opettaa arkielämässä tarvittavia taitoja sekä perushallintaa. Koirien käytösongelmat ovat yleisiä, ja suurin osa niistä johtuu juuri riittämättömästä koulutuksesta.

    Minä ja koirani Yle TV2 maanantaina klo 13.25 ja Yle Areena maanantaina klo 6.00.
    Lisää aiheesta
    • Ulla-Marja Ruistola kouluttaa nyt nuorta cockerspanieliaan Toffeeta.

      Eläimet ja kasvit | Ulla-Marja Ruistola kouluttaa metsästyskoiria koirien ehdoilla: ”Aikaisemmin uskoin, että estäminen ja palkkion poisto toimii parhaiten"

    • Innokkaana metsästäjänä Rita Nygård tuntee hyvin jahtitilanteiden käytännön vaatimukset ja haasteet.

      Erä | Kasvattaja vinkkaa, miten noutajasta saa hyvän apulaiseen jahtiin

      Tilaajalle
    • Tämä koira suorittaa noutoa mielellään, iloisesti ja nopeasti.

      Erä | Vanhat tavat joutavat romukoppaan – kouluta koiraasi sen omilla ehdoilla

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin