• Zombiet valtaavat Huittisten Huhtamon kylän Sikala-elokuvassa – hanke on kerännyt jo laajaa kansainvälistä huomiota

    Zombie-elokuva kertoo tarinan idyllisestä suomalaiskylästä. Virus muuttaa siat ja kyläläiset verenhimoisiksi hirviöiksi.
    Huittislainen Pekka Ollula sai arvostetun elokuva-alan tunnustuksen.
    Huittislainen Pekka Ollula sai arvostetun elokuva-alan tunnustuksen. Kuva: Roberto Puentes
    Koti|Elokuva
    1.10.202518:45
    Juho Mäkelä

    Finnish Film Affair -ammattilaistapahtuma on valinnut vuoden 2025 kiinnostavimmaksi pohjoismaiseksi elokuvahankkeeksi Pekka Ollulan esikoisohjauksen Sikatila.

    Huittisten Huhtamossa ensi vuonna kuvattava zombie-elokuva kertoo tarinan idyllisestä suomalaiskylästä. Zombievirus muuttaa siat ja lopulta myös kyläläiset verenhimoisiksi hirviöiksi. Ollula on itse kotoisin Huhtamosta.

    “On mahtavaa tuoda kansainväliseen levitykseen tähtäävä elokuva kotikonnuille ja päästä viemään suomalaista kansallismaisemaa ja maalaisromanttista tunnelmaa maailmalle”, Ollula sanoo tiedotteessa.

    “Koko kylä seisoo elokuvatuotannon takana ja uskon, että tästä tulee jotakin, joka tulee tuomaan tuoretta energiaa koko suomalaiseen elokuvakenttään. Zombeja, sikoja ja suomi-iskelmää, tähän ei maailmalla olla varauduttu”, hän jatkaa.

    “On mahtavaa tuoda kansainväliseen levitykseen tähtäävä elokuva kotikonnuille ja päästä viemään suomalaista kansallismaisemaa ja maalaisromanttista tunnelmaa maailmalle”

    Palkintoraati luonnehti Sikatilan olevan autenttinen ja henkilökohtainen tarina, josta välittyvät yhteisöllisyys ja perhearvot, ja jonka globaali potentiaali on ilmeinen.

    Palkintoon sisältyy 3 000 euroa Konstsamfundetin rahoittamaa tukea elokuvan kansainväliseen markkinointiin.

    Lisäksi maailman tunnetuin elokuva-alan lehti Variety julkaisi laajan artikkelin ohjaaja Pekka Ollulasta ja tulevasta Sikatila-elokuvasta.

    Teos avaa kurkistusikkunan pienen kylän elämänmenoon ja tarjoilee aimoannoksen splatter-kauhua, romantiikkaa ja mustaa huumoria, keskellä kauneinta Suomen suvea.

    Elokuva on käsikirjoitettu Suomen elokuvasäätiön ja Taiteen edistämiskeskuksen tuella.

    Maailman tunnetuin elokuva-alan lehti Variety julkaisi laajan artikkelin ohjaaja Pekka Ollulasta ja tulevasta Sikatila-elokuvasta.
    Maailman tunnetuin elokuva-alan lehti Variety julkaisi laajan artikkelin ohjaaja Pekka Ollulasta ja tulevasta Sikatila-elokuvasta. Kuva: Oohlala Pictures
    Lisää aiheesta
    • Joka toinen vuosi pidettävillä elokuvajuhlilla esitetään elokuvia useassa paikassa, kuten Huhtamon Honkapirtissä.

      Satakunnan sydämessä järjestetään jälleen Huhtamon kansainväliset elokuvajuhlat: "Olisi harmillista, jos vain suuremmissa kaupungeissa voitaisiin nauttia elokuvafestivaaleista"

    • Huhtamon elokuvafestivaalien taiteellinen johtaja Pekka Ollula harjoitteli festivaalien avajaispuhetta Huhtamon kirkossa.

      Kulttuuri | Utopiasta todeksi kasvanut unelma

      Tilaajalle
    • Festivaalin avajaisnäytöstä vietettiin Vampulassa pienkonelentokentällä.

      Kulttuuri | Eläviä kuvia kiitoradalla, kirkossa ja kylätaloissa – Huhtamossa elokuvajuhlia vietetään maalaismaisemissa

    Artikkelin aiheet
    Sikatila
    Pekka Ollula
    zombie-elokuva
    Finnish Film Affair
    Huhtamo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin