• Tunnetko erilaiset etikat? Ruokaan sopii moni, siivoukseen erityisesti yksi

    Etikka-sanan edessä oleva termi kertoo, mistä kyseinen etikka on valmistettu.
    Väkiviinaetikka sopii säilöntään, erilaiset viinietikat muun muassa marinadeihin. Kuvituskuva.
    Väkiviinaetikka sopii säilöntään, erilaiset viinietikat muun muassa marinadeihin. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Ruoka
    2.11.202516:42
    Tuovi Mäkipere

    Omenaviinietikkaa salaatinkastikkeeseen, riisiviinietikkaa sushiriisin sekaan ja väkiviinaetikkaa kurkkusäilykkeeseen.

    Etikoita on moneen lähtöön, mutta ennen kuin alkaa korvata reseptistä yhtä etikkaa toisella, kannattaa pysähtyä miettimään, mitä erilaiset etikat oikeastaan ovat ja mihin ne sopivat.

    Etikalla ja ihmiskunnalla on pitkä yhteinen historia, sillä esimerkiksi babylonialaiset valmistivat etikkaa maustekäyttöön esimerkiksi taateliviinistä. Etikkaa ei aina tarvitse erikseen valmistaa, sillä esimerkiksi viini alkaa vähitellen etikoitua jouduttuaan ilman kanssa tekemisiin. Ilmiötä kutsutaan hapettumiseksi.

    Tämän vuoksi esimerkiksi liian kauan auki olleen viinipakkauksen sisältö alkaa vähitellen maistua etikkapitoisuutensa vuoksi sietämättömältä.

    Jos pakkauksen kyljessä lukee pelkkä sana ”etikka”, kyseinen tuote on laimennettu synteettisestä etikkahaposta. Etikkahappoa käytetään metsä- ja kemianteollisuudessa, ja jos sitä pääsee vuotamaan, etikkahapon haju on ihmisnenälle sen verran sietämätön, että pelkkä haju varoittaa aineen vaarallisuudesta.

    Vain käymisteitse valmistettuihin etikoihin saa liittää valmistusaineen nimen, minkä vuoksi kaupan hyllyssä näkeekin muun muassa balsami-, valkoviini- kuin väkiviinaetikkaa.

    Kotikeittiössä ei kuitenkaan läträtä synteettisestä etikkahaposta valmistetulla etikalla, vaan kotiin ostetuissa etikkatuotteissa sanan ”etikka” edessä on jokin muu sana.

    Vain käymisteitse valmistettuihin etikoihin saa liittää valmistusaineen nimen, minkä vuoksi kaupan hyllyssä näkeekin muun muassa balsami-, valkoviini- kuin väkiviinaetikkaa.

    Esimerkiksi väkiviinaetikka valmistetaan viljaviinasta. Väkiviinalla tarkoitettiin vanhastaan kotipolttoista alkoholia, tuttavallisemmin pirtua.

    Väkiviinaetikassa etikkahappopitoisuus on noin 10 prosenttia. Suomen tunnetuin väkiviinaetikka, Rajamäen väkiviinaetikka, valmistetaan suomalaisesta ohraviinasta Heinävedellä tislausmenetelmällä.

    Valmistustapansa vuoksi valmis väkiviinaetikkaetikka ei sisällä gluteenia, vaikka ohra gluteenia sisältääkin.

    Väkiviinaetikkaa käytetään useimmiten säilöntään, mutta sitä voi hyvästä syystä pitää kotitalouden moniottelijana.

    Väkiviinaetikka taipuu happamuutensa vuoksi muun muassa kalkkisaostumien siivoamiseen niin kahvinkeittimestä kuin kylpyhuoneen kaakeleista, kunhan muistaa olla hengittämättä etikkahöyryjä ja huuhtoa etikanjämät pois puhdistetulta pinnalta.

    Lisäksi väkiviinaetikkaa voi esimerkiksi lorauttaa pyykinhuuhteluaineeksi ja ikkunoiden pesuveteen.

    Väkiviinaetikka ja ruokasooda taipuvat paitsi ruuanlaittoon, myös siivoukseen. Arkistokuva.
    Väkiviinaetikka ja ruokasooda taipuvat paitsi ruuanlaittoon, myös siivoukseen. Arkistokuva. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Viinietikka puolestaan valmistetaan nimensä mukaisesti viinistä, kuten puna-, valko- tai omenaviinistä, ja viinietikoissa etikkapitoisuus on yleensä 5–6 prosentin luokkaa.

    Viinietikoissa säilyy selvästi alkuperäisen viinin aromi, minkä vuoksi ne sopivat hyvin maustamiseen, marinadeihin ja salaatinkastikkeisiin.

    Valkoviinietikka on raikas yleisetikka, joka sopii pöytään, säilöntään ja ruoanlaittoon, kuten kasvisraasteisiin ja hollandaisekastikkeeseen. Se toimii hyvin myös sienten säilönnässä ja chutneyssä.

    Punaviinietikan täyteläinen aromi sopii puolestaan öljypohjaisiin salaatinkastikkeisiin ja lihan marinointiin. Punaviinietikkapullon pohjalle voi joskus kerääntyä harmitonta sakkaa.

    Omenaviinietikka yhdistää omenien makeuden ja etikan raikkauden, joten se sopii monipuolisesti ruuanlaittoon ja erityisesti kirpeyttä kaipaaviin säilykkeisiin. Omenaviinietikasta, vedestä ja käsitiskiaineesta saa puolestaan aikaiseksi nopean banaanikärpäsansan.

    Aceto Balsamico Tradizionale di Modena DOP -nimellä myytävä balsamiviinietikka on suojattu EU:n nimisuojalla ja sitä valmistetaan vain Italian Modenassa. Kuvituskuva.
    Aceto Balsamico Tradizionale di Modena DOP -nimellä myytävä balsamiviinietikka on suojattu EU:n nimisuojalla ja sitä valmistetaan vain Italian Modenassa. Kuvituskuva. Kuva: Jarno Mela

    Aasialaisista ruuista tuttu riisiviinietikka valmistetaan nimensä mukaisesti riisiviinistä. Riisiviinietikat ovat yleensä eurooppalaisia viinietikoita miedomman makuisia, ja ne sopivatkin sushiriisin lisäksi muun muassa hapanimeläkastikkeeseen ja kasvisten marinointiin.

    Balsamietikka valmistetaan tiiviiksi keitetystä rypälemehusta. Oliiviöljyn ja balsamietikan yhdistelmästä saa nopeasti kastikkeen salaatille, ja vaaleaa ja tummaa balsamietikkaa voi käyttää luovasti lihan ja kasvisten maustamiseen.

    Lähteet: Yhteishyvä 17.9.2018, rajamaen.fi, martat.fi

    Lisää aiheesta
    • Jos etikkasäilykkeet on valmistettu puhtaista raaka-aineista puhtailla välineillä ja ne säilytetään viileässä ja pimeässä, säilykkeitä voi päästä napsimaan pitkälle talveen.

      Ruoka | Etikkasäilöntä on kotikemiaa parhaimmillaan – näistä syistä etikka, suola ja sokeri säilyttävät vihanneksia pitkälle talveen

    • Tomaattisalaatti on hyvää sellaisenaan tai lisukkeena.

      Reseptit | Tästä ei tomaattisalaatti parane: Katso resepti

    • Etikka poistaa pyykistä hajuja.

      Hyvinvointi | No huh huh! Pyykkietikan hinta on kuusinkertainen, mutta voiko sen sijaan käyttää tavallista? ‒ Martat vastaavat

    Artikkelin aiheet
    etikka
    valkoviinietikka
    väkiviinaetikka
    balsamietikka
    siivous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle