Asenne erottaa maaseudun ja taajaman toisistaan

Laitostuminen tarkoittaa sitä, että ihminen odottaa jonkun muun hoitavan. Laitostunut ihminen muuttuu pikkuhiljaa passiiviseksi, jopa avuttomaksi, mikä lisää masentuneisuutta ja negatiivisuutta.

Havahduin suomalaisten laitostumiseen, kun vertailin paikkakuntani kyläseutujen ja keskustan alueen mentaliteettia. Meidän kylällä on totuttu siihen, että huonosti oleva asia korjataan yleensä yhdessä. Ihmiset juttelevat keskenään, sopivat työnjaosta epävirallisesti, joku aktiivinen panee toimeksi ja muut liittyvät seuraan.

Näillä keinoin uimarannat on saatu siivottua, roskat kerättyä tienvarsilta, jouluvalot sytytettyä ja jääkiekkokaukalo jäädytettyä. Maaseudun ja taajama-alueen ero on mentaliteetissa. Kyse on vastuun ottamisesta omasta ympäristöstä.

Miten ihanaa onkaan, kun ihmiset kokoontuvat talkoisiin. Sitä yhteisöllistä hyvyyttä kun ajattelee, niin ihan tippa tulee linssiin. Talkoissa tutut ja tuntemattomat tapaavat toisiaan ja saadaan aikaiseksi jotain kaunista ja hyvää laajemman joukon hyväksi.

Parhaimmillaan talkoot ovat sopivan pituiset, uudet tulijat pääsevät mukaan helposti ja lopuksi syödään jotain hyvää. Jos kylälläsi tai asuinalueellasi vielä on talkooperinne, saat olla onnellinen.

Menneinä vuosikymmeninä suomalaisen yhteiskunnan peruspilarit rakennettiin talkoilla. Työväentalot, kirkot ja koulut kohosivat pitkin kyliä ja keskustoja. Ihmiset kokivat rakennukset omiksi ja rakkaiksi, koska olivat osallistuneet niiden kohoamiseen ja ylläpitoon.

1900-luvun aikana rakentui Suomeen ainutlaatuinen vastuun ottamisen kulttuuri, joka lisäsi yhteiskunnallista vakautta ja hyvinvointia pitkin harppauksin. Seurakunnilla diakonia- ja lähetystyö perustui lähes täysin talkootyöhön, ja niin saatiin hyvää jaettua niillekin, joilta sitä puuttui.

Jollain tavalla talkoileminen liittyy uskomiseen. Ensinnäkin talkoilevat uskovat siihen, että yhdessä tekemällä saadaan aikaiseksi jotain konkreettista hyvää, esimerkiksi siisti kylänraitti tai rahaa koulun kevätretkeen.

Toiseksi on uskottava yhteiseen hyvään, eli siihen että yhdessä vastuun kantaminen kantaa niitäkin, joilla ei ole voimavaroja, ja että sellainen on ylipäätään tavoiteltavaa.

Kolmanneksi uskotaan siihen että on jokin yhteinen suurempi tavoite jota kohti halutaan pyrkiä.

Itse toiminta ja yhteyden kokeminen tuovat rohkeutta ja toivoa myös laajemmalle ryhmälle. Jokaisella talkoilijalla on oma elämänkatsomuksensa. Joskus se on kristinuskon käsitys meistä ihmisistä Jumalan talkooväkenä tässä maailmassa.

Joka tapauksessa talkoisiin tulijalta ei kysellä, mitkä ovat motiivisi. Yhdessä tekeminen kantaa ja tärkeintä on että pannaan hihat heilumaan.