• Pikkukylän oopperajuhlat saivat viime vuonna ennätysyleisön – ”Enempää ei olisi sisälle mahtunut”

    Seppälän tiilitehtaan tiilihalli tarjoaa oivan akustiikan oopperakonsertille.
    Tilaajalle
    Suurilan oopperajuhlien järjestämiseen osallistuu esiintyjien lisäksi noin 30 Suurilan kyläyhdistyksen talkoolaista. Kuvassa oopperajuhlien taiteellinen johtaja Nicholas Söderlund (vas.) sekä yhdistysaktiivit Matti Mäkitalo, Maarit Heinonen ja Esa Heinonen.
    Suurilan oopperajuhlien järjestämiseen osallistuu esiintyjien lisäksi noin 30 Suurilan kyläyhdistyksen talkoolaista. Kuvassa oopperajuhlien taiteellinen johtaja Nicholas Söderlund (vas.) sekä yhdistysaktiivit Matti Mäkitalo, Maarit Heinonen ja Esa Heinonen. Kuva: Fanny Niittymaa
    Koti|Kulttuuri
    19.7.202511:00
    Fanny Niittymaa
    Tarvasjoki

    Alle 200 asukkaan Suurilan kylässä Liedon Tarvasjoella järjestetään tänä vuonna 16. kertaa oopperajuhlat. Perinteeksi muodostunut tapahtuma sai alkunsa vitsikkäästä heitosta.

    ”Vuonna 2008 Tarvasjoella oltiin järjestämässä perinteiseen tapaan kesäjuhlat, joita varten hankittiin uusi, iso teltta. Paikallinen primus motor Timo Isotalo heitti, että tämähän on melkein kuin oopperatalo. Siinä sitten pohdimme, että pitäähän oopperatalossa järjestää oopperajuhlat. Sinä vuonna järjestettiin ensimmäiset Suurilan oopperajuhlat”, Suurilan kyläyhdistyksen sihteeri Maarit Heinonen nauraa.

    ”Siinä sitten pohdimme, että pitäähän oopperatalossa järjestää oopperajuhlat.”

    Maarit Heinonen

    Taiteelliseksi johtajaksi pyydettiin turkulainen oopperalaulaja Nicholas Söderlund, joka teki nuorena kanttorin sijaisuuksia Tarvasjoella. Ensimmäiset oopperajuhlat järjestettiin kylätalo Pullerin pihalla, ja paikalle tuli yli 100 henkeä. Silloin Söderlund esiintyi itse pianistin kanssa ja kertoi välillä teoksista. Konsertti sai lämpimän vastaanoton, joten oopperajuhlat on järjestetty sen jälkeen joka vuosi muutamaa koronavuotta lukuun ottamatta.

    Oopperajuhlat siirrettiin kerran sateen suojaan Seppälän tiilitehtaan tiilihalliin, joka osoittautui yllättäen akustisesti hyväksi konserttipaikaksi. Tiilihalli on toiminut tapahtumapaikkana siitä lähtien.

    Söderlundin lisäksi lavalla nähdään hänen oopperakollegoitaan. Tänä vuonna esiintymässä on muun muassa tähtisopraano Helena Juntunen.

    Oopperajuhlat ovat joka vuoden suurin ponnistus, johon osallistuu noin 30 talkoolaista.

    Yksipäiväiset oopperajuhlat pidetään tänä vuonna 10.8. Viime vuonna rikottiin yleisöennätys, kun paikalle saapui yli 400 henkeä.

    ”Se oli optimaalinen määrä – enempää ei olisi sisälle mahtunut”, Söderlund toteaa.

    Vaikka tupa oli viime vuonna ääriään myöten täynnä, tapahtumaa ei ainakaan toistaiseksi ole laajennettu monipäiväiseksi.

    ”Jos oopperajuhlat laajenisivat, idean pitäisi olla niin hyvä, että se toisi paikalle uutta yleisöä. Oopperakonsertin parina voisi olla vaikkapa tanssit”, Söderlund pohtii.

    ”Tämä on hyvä paikka esittää vaikkapa haaveissa ollut aaria ensimmäistä kertaa.”

    Nicholas Söderlund

    Oopperajuhlien keskeinen periaate on hauska ja rento tunnelma. Teoksista kerrotaan kappaleiden välissä jutustelevaan tapaan, ja virallista pönötystä vältetään. Rento kylätunnelma viehättää myös kokeneita esiintyjiä, ja moni haluaa palata Suurilaan vuosi toisensa jälkeen. Muusikoiden mieleen on jäänyt myös perinteinen konserttipäivän lounas: hernekeitto.

    Esiintyjät saavat vaikuttaa konsertin ohjelmistoon. Söderlund kerää ehdotukset ja kokoaa niistä konsertin.

    ”Tämä on hyvä paikka esittää vaikkapa haaveissa ollut aaria ensimmäistä kertaa”, Söderlund kertoo.

    Tänä vuonna teemana on ”laajalla skaalalla”. Menneinä vuosina teemana on ollut esimerkiksi Oopperan kummitus, Oskar Merikanto ja suomalainen ooppera.

    Viime vuonna oopperajuhlien jälkeen talkoolaisia hymyilytti. Kuvassa keskellä edessä oopperajuhlaidean isä Timo Isotalo.
    Viime vuonna oopperajuhlien jälkeen talkoolaisia hymyilytti. Kuvassa keskellä edessä oopperajuhlaidean isä Timo Isotalo. Kuva: Suurilan Kyläyhdistys

    Suurilan kyläyhdistys käyttää oopperajuhlien tuottoja muun muassa kesä- ja teatteriretkiin. Keväisin järjestetään Suurila-juoksu, ja tänä kesänä kylätalon pihalla on romunkeräyslava.

    Tänä vuonna 45 vuotta täyttävä kyläyhdistys on varsin aktiivinen, sillä jäseniä on reilu 150, vaikka kyläyhdistyksen toimialueella vanhalla koulupiirillä asuu alle 200 ihmistä.

    Oopperajuhlat ovat joka vuoden suurin ponnistus, johon osallistuu noin 30 talkoolaista. Oopperajuhlalipun hintaan on alusta asti kuulunut oopperaleivos, joka aluksi leivottiin talkoovoimin. Nykyään leivokset tilataan valmiina.

    Tapahtuma saa tukea myös paikallisilta yrityksiltä, joiden avustuksilla kustannetaan muun muassa lehti-ilmoituksia. Tarvasjoen seurakuntatalolta saadaan lainaan piano, joka siirretään talkoovoimin konserttipäivän aamuna tiilitehtaalle.

    Lisää aiheesta
    • Yleisöä Ilosaarirockissa. Kuvituskuva.

      Kulttuuri | Unohtumattomia elämyksiä tarjoavat kesätapahtumat tuovat eloa ja työtä maaseudulle

    • Ruokotaipaleen maamiesseuran nuori johtokunta yhteiskuvassa. Vasemmalta alkaen Jarkko Karjalainen, Martti Kontinen, Juha Kaipainen, Herkko Järvimies, Niko Närhi, Paavo Luukkonen, Vesa Luukkonen. Taustalla maamiesseuran vuokrattavat polttopuuntekokoneet.

      Maatalousyrittäjät | Uuden ajan maamiesseuraa luotsaa kolmikymppisten joukko

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta