• MT 100 vuotta sitten: Revontulet aiheuttivat ongelmia sähkölennätinlaitoksiin

    Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 13.3.1926 myös Lounais-Suomen rukiin oraiden talvehtimisesta.
    Sadan vuoden takaisten uutisten mukaan komeat revontulet näkyivät jopa Tukholman korkeudella.
    Sadan vuoden takaisten uutisten mukaan komeat revontulet näkyivät jopa Tukholman korkeudella. Kuva: Arto Komulainen
    Koti|Historia ja perinne
    14.3.202620:30
    Tuovi Mäkipere

    Koeviljelysharrastus elpymässä.

    Jo aikaisemmin olemme maininneet, että osuusliike Sampo Turengissa on päättänyt myöntää varoja paikallisia apulantakokeita järjestävän maatalousneuvojan palkkaamiseksi ensi kesäkauden ajaksi.

    Täydentävinä tietoina mainittakoon, että osuusliike Sampo tarkoitukseen on myöntänyt 6,000 mk. [nykyrahassa 2 400 euroa], lisäksi on Janakkalan osuusmeijeri tarkoitukseen myöntänyt 2,000 mk. ja maanviljelysseuralta on anottu avustusta 4,000 mk.

    Toiminta on ajateltu järjestää paikallisen maamiesseuran valvonnan alaiseksi ja kokeet suoritettaviksi maanviljelysseuran konsulentin antamien ohjeitten mukaan. Nyt ensimmäisenä toimintakesänä on aikomus rajoittua ainoastaan lannoituskokeisiin, joita suoritetaan siinä laajuudessa kuin yhden neuvojan avulla on mahdollista.

    Tarkoitukseen palkattavasta henkilöstä ollaan jo valmistavissa neuvotteluissa.

    Mikäli Maaseudun Tulevaisuus on saanut tietää, valmistaudutaan samantapaiseen koetoimintaan myöskin Humppilassa ja Someron Järvikylässä. Toivottavaa olisi, että tällainen maataloudelle tärkeä työ pääsisi yhä suurempaan laajuuteen maassamme.

    Lahden Kesäkansanopisto mainosti 10-viikkoista oppikurssia naisille.
    Lahden Kesäkansanopisto mainosti 10-viikkoista oppikurssia naisille. Kuva: Kansallisarkisto

    Rukiin oraat säilyneet hyvin Lounais-Suomessa.

    T.S. [Turun Sanomat] on tiedustellut eri tahoilta Lounais-Suomessa miltä rukiin oraat näyttävät, ovatko ne talvehtineet hyvin tai onko huomattavissa hometta.

    Yleensä vastattiin tiedusteluun, että sikäli kuin nyt jo voi eteläisillä rinteillä huomata, ovat oraat talvehtineet hyvin ainakin aavoilla mailla, kun sensijaan metsäseuduilla on hometta vähässä määrin huomattu.

    Syksyllä oraat tasaisten kylmien ilmojen aikana jäätyivät hyvin ja odotettavissa on, ettei ainakaan sanottavassa määrässä ele hometta oraissa.

    M.m. Pumkalaitumelta vastattiin tiedusteluun, että lunta on vielä vahvalti ja onkin tämä eduksi oraille, etteivät kylmät tuulet pääse vikuuttamaan oraita heti niiden paljastuttua. Lopullisesti voidaan oraiden tila arvioida vasta noin viikon parin kuluttua.

    Karhu kaadettu Sodankylässä.

    Viime viikon perjantaina kaatoivat nimismies Toivo Kairamo ja eläinlääkäri O. J. Härmä isohkon emäkarhun noin 60 kilometriä luoteeseen Sodankylän kirkonkylästä Tenniövaaran ja Pomovaaran välillä olevasta Pahtakuusikosta, sijaiten pesä n. 15 km. Sodankylän—lvalon maantiestä.

    Karhu oli vanha, kaikesta päättäen seudulla monet vuodet asustanut. Pesästä ajettuna se yritti hyökätä metsästäjien kimppuun, mutta luoti teki siitä pikaisen lopun ja otus sai luovuttaa hallavan turkkinsa.

    Revontulet ja sähkölennätin.

    Ruotsin lehdet kertovat, että Keski-Ruotsissa on aikoina nähty komeita revontulia. Tiistai-iltana näkyi ilmiö suurenmoisena Tukholmassa vähän ennen klo 9:ää.

    Revontulet vaikuttivat sähkölennätinlaitoksiin niin voimakkaasti, että sähköttäminen oli mainittuna aikana ollut ihan mahdotonta. Tukholmassa on pantu merkille, että häiriöt ovat suurimmat pohjoisilla linjoilla.

    Lisää aiheesta
    • Syyskasvit ovat usein uudistavan viljelyn tiloilla mukana viljelykierrossa, jos olosuhteet sallivat niiden kylvämisen.

      Kasvintuotanto | Näin uudistava maatalous eroaa tavallisesta viljelystä

      Tilaajalle
    • Kunnolla palaneen puun tuhka on harmaata tai valkoista. Musta tuhka kertoo siitä, että puu ei ole palanut kunnolla.

      Koti | Kannattaako oman tulisijan tuhkat kärrätä metsään? Asiantuntija antaa vinkit tuhkan hävittämiseen

    • Karhujahtien loppumisen myötä myös karhukoirien osaaminen taantuu.

      Erä | Todennäköisesti viimeinen nykymuotoinen karhujahti tuli päätökseen – saaliiksi 152 karhua

    • Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti lihan hinnoista joulun alla 1925.

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Ensiluokkainen raavaanliha löytää ostajansa

    Artikkelin aiheet
    revontulet
    sähkölennätin
    Maaseudun Tulevaisuus
    maatalous
    luontoilmiöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää