
Uudistavasta maataloudesta on tänä vuonna puhuttu paljon. Miten se käytännössä eroaa tavallisesta viljelystä?
Tärkein periaate ja tavoite uudistavassa viljelyssä on maan kasvukunnon ja ympäristön tilan parantaminen samalla, kun tuotetaan ruokaa.
Tähän pyritään luonnonprosesseja hyödyntäen. Tavoitteena on kasvien mahdollisimman suuri yhteyttävä lehtiala, maaperän mahdollisimman vähäinen häirintä ja suuri maan mikrobien määrä, kertoo projektipäällikkö Siri Taalas Baltic Sea Action Groupista (BSAG).
Keinoja siihen pääsemiseksi ovat muun muassa monipuolinen viljelykierto, tasapainoinen kasvin ravitsemus ja jatkuva kasvipeitteisyys. Muokkaaminen pyritään minimoimaan, samoin kuin kasvinsuojeluaineiden käyttö.
Toimilla saadaan myös hiilisyötettä peltoon, mikä lisää pellon multavuutta ja ruokkii mikrobeja.
”Kyntää voi, jos sille on perusteet.”
Muokkauksen minimointi suojaa maan mikrobeja, kun niitä häiritään mahdollisimman vähän. Keinoja ovat esimerkiksi suorakylvö ja kevytmuokkaus.
Tuloksena pyritään saamaan maahan hyvä mururakenne.
Muokkauksen minimointi ei kuitenkaan tarkoita kyntökieltoa.
”Kyntää voi, jos sille on perusteet”, Taalas sanoo.
”Muokkaustavasta riippumatta aina on hyvä saada nopeasti uusi kasvipeite”, hän muistuttaa.
Kasvipeitteisyydellä on monia hyötyjä – hiilen sidonta ja eroosion torjunta päällimmäisinä.
”Glyfosaatista ei ole erikseen linjausta. Yleinen periaate on, että torjunta-aineiden käyttöä minimoidaan.”
Kasvinsuojelussa uudistavan viljelyn periaate on, että torjunta-aineita käytetään todettuun tarpeeseen ja niiden käyttöä minimoidaan.
Osa uudistavaa viljelyä harjoittavista tiloista on luomussa, osa tavanomaisessa tuotannossa, Taalas toteaa.
Se tuo eroja tilojen käytössä olevaan keinovalikoimaan kasvinsuojelussa ja lannoituksessa.
Viljelykierron monipuolistaminen mahdollistaa kasvinsuojeluaineiden käytön vähentämisen, Taalas sanoo.
Samoin ravinteiden tasapainoinen käyttö vähentää torjunta-aineiden tarvetta, kun kasvit ovat silloin kestävämpiä tauteja vastaan.
Jos jonkin kasvin viljelyssä tarvitaan vuosittain paljon torjunta-aineita, on yksi vaihtoehto miettiä, voisiko kyseisen kasvin jättää pois viljelystä, jollei se ole tilan kannalta pakollinen pitää mukana.
Monella suorakylväjällä glyfosaatin käyttö kuuluu vuosittaisiin toimenpiteisiin. Suorakylvö on uudistavan viljelyn ytimessä muokkauksen minimoinnissa, mutta kuinka suhtaudutaan glyfosaattiin?
”Glyfosaatista ei ole erikseen linjausta. Yleinen periaate on, että torjunta-aineiden käyttöä minimoidaan”, Taalas sanoo.
”Täydelliseen muokkaamattomuuteen pyrkiminen ei yleensä ole tarkoituksenmukaista”, hän toteaa.
”Tila valitsee käyttämänsä toimenpiteet, joilla tavoitteisiin päästään. Tässä tärkeää on seuranta ja mittaaminen. Paraneeko maan kasvukunto, tehostuuko ravinteiden käyttö ja ylläpidetäänkö tai jopa lisätäänkö maaperän hiilivarastoa oikeasti.”
Lannoituksessa kemialliset lannoitteet ovat käytössä, mutta niiden käyttöä pyritään vähentämään.
Orgaanisten lannoitteiden kuten lannan käyttö on maalle hyväksi. Lanta ruokkii maan mikrobeja.
Typensitojakasvit, esimerkiksi herne tai viherlannoitusnurmet, ovat tärkeitä viljelykierrossa.
Kemiallisia lannoitteita käyttäessä olisi hyvä tehdä se jaettuna. Silloin ei menetetä lannoitteita, jos sää ei kesällä suosikaan.
Lannoitetta annetaan vain osa kylväessä ja tehdään lisälannoitus kesällä tarpeen mukaan.
”On hyvä tilan taloudenkin kannalta olla viljelyssä muutakin kuin vain viljaa.”
Lähtökohtaisesti uudistavassa viljelyssä tilalla on monipuolinen viljelykierto.
”Jos tila on pieni tai tuotanto nurmivaltaista, voi harkita tapauskohtaisesti montako kasvia viljelykierrossa kannattaa olla. Ei ole pakko olla montaa eri kasvia”, Taalas toteaa.
Monipuolisuudesta on useita etuja. Tärkeimpinä: kasvinterveys ja taloudellinen riskinjako.
”On hyvä tilan taloudenkin kannalta olla viljelyssä muutakin kuin vain viljaa.”
Kerääjäkasveja ja välikasveja käytetään uudistavan viljelyn tiloilla paljon, mutta pakollisia ne eivät ole.
Samoin syyskasvit ovat usein uudistavan viljelyn tiloilla mukana kierrossa, jos olosuhteet sallivat niiden kylvämisen.
Jotta uudistavan viljelyn menetelmät alkavat toimia, on peltojen vesitalous oltava kunnossa.
”Ensin on oltava ojitukset kunnossa. Muut toimet tulevat vasta sen jälkeen, kun vesitalous pellolla toimii”, Taalas sanoo.
Samoin kalkituksia on tärkeää tehdä tarvittaessa, jotta maan pH on hyvä ja ravinteet ovat kasvien käytössä. Kalkitus parantaa myös maan rakennetta.
”On tärkeää ajatella miksi tehdään, mitä siitä seuraa ja mitä pitää kehittää.”
Tärkeää työtä uudistavassa viljelyssä on tehtyjen toimenpiteiden vaikutusten seuranta ja jatkuva oppiminen.
”On tärkeää ajatella miksi tehdään, mitä siitä seuraa ja mitä pitää kehittää”, Taalas toteaa.
Oleellista siirtymisessä uudistavaan viljelyyn on ajatustavan muutos.
”Tunnetaan omien maiden kunto, tehdään viljelytoimet tilannetajuisesti ja käytetään tilalle sopivia keinoja, jotka tähtäävät hyvään kasvukuntoon ja kasvipeitteisyyteen”, Taalas tiivistää.