• ”Viljelyolosuhteet paranivat huomattavasti” – ennen Loviisanjoen kunnostusta toistasataa hehtaaria peltoja oli vuosittain tulvan alla

    Valtaojien kunnostus on ensiaskel, mikä luo edellytykset jatkotoimille peltojen kasvukunnon parantamisessa.
    Enää tulvavedet eivät seiso pelloilla viikkoja, kertoo maanviljelijä Stefan Widlund (vasemmalla). Joen kunnostustyö oli haastava, toteaa erityisasiantuntija Mikko Ortamala.
    Enää tulvavedet eivät seiso pelloilla viikkoja, kertoo maanviljelijä Stefan Widlund (vasemmalla). Joen kunnostustyö oli haastava, toteaa erityisasiantuntija Mikko Ortamala. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Maatalouden ympäristötoimet
    19.11.202505:30
    Tuure Kiviranta
    Loviisa

    Viljelyolosuhteet ovat parantuneet huomattavasti, summaa maanviljelijä Stefan Widlund Loviisanjoen kunnostuksen tuomia hyötyjä.

    Aloite kunnostukseen tuli maanomistajilta, Widlund kertoo.

    Jo 1970-luvulla oli puhetta kunnostustarpeesta, mutta silloin asia ei edennyt, Widlund toteaa.

    Hanke valmistui kolme vuotta sitten.

    Kuten nimestä voi päätellä, Loviisanjoki on valtaojaa suurempi, mutta joeksi melko pieni.

    Aiemmin joenvarressa toistasataa hehtaaria peltoja oli vuosittain tulvan alla tai kärsi haitallisesta märkyydestä.

    ”Joka kevät oli tulva ja myös kesällä vesi nousi pelloille, jos oli rankkasateita.”

    Maa oli siten jatkuvasti märkänä. Vesi saattoi seisoa pelloilla viikkoja. Myös joen lähellä olleita rakennuksia kastui pahimmissa tulvissa.

    Viime kesänä ensimmäisen kerran kaivamisen jälkeen vesi nousi pellolle rankkasateen jälkeen. Nyt vesi laski nopeasti parin vuorokauden jälkeen, kun ojitus toimii.

    ”Loviisanjoen kunnostus oli haastava, yleensä valtaojien kunnostukset sujuvat helpommin.”

    Mikko Ortamala

    Loviisanjokea kunnostettiin yhteensä noin 17 kilometriä. Se kosketti yli sadan tilan maita.

    Työn suunnitteli Etelä-Suomen Salaojakeskus. Uudenmaan ely-keskus oli pääasiallinen yhteistyökumppani. Sen tehtäviin kuului muun muassa arvio vesilain mukaisesta luvasta.

    Ely-keskus on vesilain valvoja ja se ohjeistaa vesistöjen kunnostusprojekteja.

    ”Loviisanjoen kunnostus oli haastava. Yleensä valtaojien kunnostukset sujuvat helpommin”, sanoo erityisasiantuntija Mikko Ortamala Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksestä.

    Kohteella oli monia vaatimuksia. Joessa on kivikkopohjaisia virtapaikkoja, kalasto ja ravut on huomioitava, joki kulkee paikoin aivan talojen vierestä ja sen varrella on perinnemaisemina niittyjä.

    Veteen on paikoin aseteltu isoja kiviä, joilla on haettu virtausvaihtelua ja kaloille lepopaikkoja. Veden vasemmalla puolella näkyy tulvatasanne.
    Veteen on paikoin aseteltu isoja kiviä, joilla on haettu virtausvaihtelua ja kaloille lepopaikkoja. Veden vasemmalla puolella näkyy tulvatasanne. Kuva: Sanne Katainen

    Koko kunnostetulle matkalle tuli yhteensä noin kilometri tulvatasanteita.

    Ne on sijoitettu paikkoihin, missä niille on tarve ja mihin ne oli mahdollista tehdä.

    Ideana on, että kun veden määrä ylittää keskivirtaamaan, niin veden pinta nousee perusuomasta tulvatasanteelle. Yleensä tasanne on siis kuivana. Tasanteella tulee olla kasvipeite, mikä estää eroosiota.

    Kalojen olosuhteita on huomioitu laittamalla kohdennetusti kutusoraa soveltuviin paikkoihin. Siitä vastasi alueellinen Porvoonjoen vesien- ja ilman suojeluyhdistys.

    Lisäksi paikoin veteen on aseteltu isoja kiviä, joilla on haettu virtausvaihtelua ja kaloille lepopaikkoja.

    Isot kivet löytyivät aivan joenreunoilta.

    ”Kun joki on noin sata vuotta sitten lapiovoimin kaivettu, on isot kivet nostettu ylös, mutta niitä ei ole siihen aikaan kauemmas kuljetettu”, Widlund kertoo.

    Joen varrella on paikoin kivikasoja. Kivet on nostettu ylös, kun uoma on kaivettu noin sata vuotta sitten.
    Joen varrella on paikoin kivikasoja. Kivet on nostettu ylös, kun uoma on kaivettu noin sata vuotta sitten. Kuva: Sanne Katainen

    Loviisanjoen ojitusyhteisöllä ei ollut ennen tätä projektia vuosikymmeniin toimintaa.

    Nyt kun yhteisö on elvytetty, niin kokoontuminen neljän vuoden välein olisi hyvä, Ortamala suosittelee.

    Kunnostuksia voisi sitten tehdä muutaman vuoden välein niihin paikkoihin missä tarvitsee. Siten uoma pysyisi koko ajan kunnossa.

    ”Ojitusyhteisöön on saatava jatkuvuus ja seuraavat sukupolvet mukaan toimintaan sitä tahtia, kun tiloilla tehdään sukupolvenvaihdoksia”, Widlund toteaa.

    Ojien kunnostuksessa yhtä aikaa edistetään luonnon monimuotoisuutta ja parannetaan maataloustuotannon edellytyksiä.
    Ojien kunnostuksessa yhtä aikaa edistetään luonnon monimuotoisuutta ja parannetaan maataloustuotannon edellytyksiä. Kuva: Sanne Katainen

    Widlund ja Ortamala muistuttavat, että valtaojien kunnostus pitää tehdä ojitusyhteisönä.

    Omin päin viljelijä ei saa lähteä omien maiden kohdalta kaivamaan.

    ”Kunnostus pitää suunnitella huolellisesti ja tehdä tarvittavat mittaukset”, Ortamala sanoo.

    Kunnostuksille kaivataan nyt aloitteentekijöitä. Ortamala ja Widlund kannustavat viljelijöitä siihen.

    ”Alueelliseen vesienhallinnan suunnittelijaan yhteys, niin siitä kunnostustyö lähtee alkuun”, Ortamala sanoo.

    Ortamalan mukaan yhteiskunnalla on rahaa varattuna ojitusten kunnostukseen, mutta tukiehdot ovat tiukat.

    Samalla tuen hakemisen monimutkaisuus on osaltaan vaikuttanut, että hakemusmäärä on romahtanut.

    ”Olisi tärkeä saada varat käyttöön. Valtaojien kunnostus on ensiaskel, mikä luo edellytykset jatkotoimille peltojen kasvukunnon parantamisessa”, Ortamala sanoo.

    ”Nyt tilanne on mennyt siihen, että kunnostuksia tehdään vasta silloin, kun on pakko. Parempi olisi tehdä ennen kuin maahan on tullut tiivistymiä. Tiivistymien poistamiseen menee vuosia.”

    Ortamala toivoo, että vastakkainasettelusta päästäisiin eroon.

    ”Tämä on yhteistoimintaa. Monien eri alojen ihmisten kanssa kimpassa tehdään. Ojien kunnostuksessa yhtä aikaa edistetään luonnon monimuotoisuutta ja parannetaan maataloustuotannon edellytyksiä.”

    Lisää aiheesta
    • Loviisanjoen kunnostus valmistui kolme vuotta sitten. Aiemmin vuosittain pelloille tulvinut uoma on nyt esimerkillisessä kunnossa.

      Maatalouden ympäristötoimet | Valtaojien korjausvelka on valtava – näin se näkyy maatalouden kannattavuudessa

    • Antti (vas.) ja Arto Yli-Kivistö, Jarkko Piirto ja Ossi Välimaa kävivät vielä läpi ojituksen vaiheita Piirron työmaan tultua valmiiksi. Arto Yli-Kivistöllä on kädessään yksi salaojittajan perusvälineistä, laserlatta.

      Maatalousyrittäjät | Peltojen vesitalous halutaan kuntoon – ”Tuottavuuttahan salaojituksella haetaan, sillä pellon vesitalous on oltava kunnossa"

    Artikkelin aiheet
    valtaoja
    ojitus
    ojitusalue
    ojitusyhteisö
    Loviisanjoki
    Tulva
    Vesistöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Linnan mukaan oleellisinta ennallistamisen kannalta on aktivoida metsien, soiden ja peltojen yhteyttämistehokkuutta muun muassa metsänhoitoa lisäämällä. Kuvituskuva.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ennallistamisasetuksen pohjatiedot vanhentuneita ja epätarkkoja – suomalainen teknologia voisi ratkaista paljon

  • Hyvä esimerkki uudesta tekniikasta on FarmDroid, joka on investointitukilistalla niin Suomessa kuin Iso-Britanniassa.

    Koneviesti | Maatalouden ympäristöinvestoinnit jatkuvat Iso-Britanniassa – avustukset kattavat laitteita peltotöihin ja eläinten hyvinvointiin

    Tilaajalle