Kirja: Laidunnus, uudistava viljely ja eläinmäärän vähennys pelastaisivat maatalouden ja ruuan riittävyyden
Ruuantuotanto on kestämättömässä tilassa ympäri maailman. Tietokirjailija muistuttaa, että se ei ole viljelijöiden syy.
Philip Lymbery on kirjoittanut kolme kirjaa maailman ruokajärjestelmän ongelmista. Aikaa ongelmien korjaamiseen on vielä, mutta se vähenee koko ajan, hän sanoi MT:n haastattelussa. Kuva: Richard Dunwoody (CIWF)Kehitys alkoi mennä maataloudessa pieleen 1930-luvulla.
Tuolloin Yhdysvalloissa viljelyalan holtiton kasvattaminen aiheutti viljasta ylituotantoa ja hinnat romahtivat.
Hintojen lasku johti siihen, että viljalla alettiin ruokkia eläimiä, kirjoittaa brittiläinen Philip Lymbery kirjassaan 60 satoa jäljellä.
Se avasi tien nykyiseen tehotuotantomalliin, jossa pelloilla kasvivalikoima on yksipuolinen ja käytössä on kemialliset lannoitteet sekä kasvinsuojeluaineet.
Samalla iso osa maailman tuotantoeläimistä on sisätiloissa tai ruohottomilla kentillä sen sijaan, että ne laiduntaisivat.
Tehomaatalous on syynä moniin ympäristöongelmiin sekä viljelijöiden heikkoon tulotasoon, Lymberyn kirjassa todetaan.
Maataloustuilla pidetään nykyistä halvan tehotuotetun ruuan kierrettä yllä.
Kirjan nimi 60 satoa jäljellä tulee YK:n ruoka- ja maatalousjärjestön (Fao) noin kymmenen vuotta sitten antamasta varoituksesta.
Sen mukaan ruokamultakerros hajoaa ja häviää suurelta osalta maailman pelloista nykyisillä intensiivisillä viljelykäytännöillä 60 vuodessa.
Lymberyn kirja on ilmestynyt englanniksi vuonna 2022 ja tänä vuonna suomeksi.
Ruuantuotannon maailmanlaajuiset ongelmat ratkeaisivat siirtymällä uudistavaan viljelyyn ja päästämällä eläimet sisätiloista takaisin laiduntamaan.
Eläinmäärää tulisi samalla vähentää nykyisestä. Nämä ovat kirjan pääviestit. Tällöin maataloudesta tulisi ympäristö- ja ilmasto-ongelmien ratkaisija.
Nautojen ja lampaiden lisäksi laitumille olisi laskettava myös siat ja siipikarja. Kun eläimet saavat laiduntaa, maaperä alkaa uudistua.
”Eläinten lanta rikastuttaa maata, houkuttelee hyönteisiä ja tarjoaa ravintoa muille eläimille”, kirjassa sanotaan.
Se parantaa maan rakennetta ja vesitaloutta.
Kirja puolustaa laidunlihaa.
Samalla kun maatalous muuttuisi, olisi muutettava myös ruuan kulutusta.
”Eläinperäisten tuotteiden kulutus maailmassa on vähintään puolitettava vuosisadan puoliväliin mennessä. Alueilla, joissa lihaa syödään erityisen paljon, kulutuksen on laskettava vieläkin enemmän”, Lymbery sanoo.
Se voisi tarkoittaa esimerkiksi Suomessa paluuta 1960-luvun lihan kulutusmääriin henkeä kohti.
Sademetsiä tuhotaan tällä hetkellä halvan lihan takia, Lymbery kirjoittaa. Metsää kaadetaan, jotta siellä voidaan viljellä soijaa eläinten rehuksi.
Kirjan kuvaukset, kuinka uusien soijapeltojen alta Brasiliassa kaadetaan metsät ja ajetaan asukkaat uhkailemalla pois, ovat karmivia.
Kirja puolustaa laidunlihaa. Nurmella vapaasti kasvanut nauta ei ole ilmastopahis, vaan aivan eri asia kuin tehotuotetut eläimet.
”Nykytilanteesta ei pidä syyttää viljelijöitä.”
Tehotuotanto ei edes ole tehokasta, Lymbery sanoo.
Tuotantoeläinten ruokkimisessa hukataan kirjan mukaan viljaa määrä, jolla ruokkisi miljardeja ihmisiä.
”Viljelykasveja voidaan tuottaa suoraan ihmisravinnoksi sen sijaan, että niitä haaskattaisiin eläinten suihin”, kirjassa todetaan.
”Jos lopetamme tehomaatalouden, ihmisten ruokkimiseen tarvitaan vähemmän maatalousmaata, ei suinkaan enemmän.”
Nykytilanteesta ei pidä syyttää viljelijöitä, Lymbery sanoo MT:lle videopuhelussa.
”Viljelijät tekevät, mitä heidän on käsketty tehdä. Mitä heidät on neuvottu tekemään ja mitä maataloustuilla on kannustettu ja määrätty tekemään.”
Viljelijät ovat monella tapaa nykytilanteen uhreja. Viljelyn kannattavuus on heikko, mutta esimerkiksi jättimäiset monikansalliset maatalouskemikaaliyhtiöt takovat voittoja.
Viljelijät kohtaavat myös ensimmäisinä työssään ilmastonmuutoksen haitat.
Muutokset maataloudessa ja ruuan kulutuksessa olisi tehtävä yhtä aikaa.
Tilanteen muuttaminen vaatisi maailmanlaajuisesti hallituksilta ja yrityksiltä toimia, jotta viljelijät siirtyisivät uudistavaan viljelyyn ja ihmiset muuttaisivat ruokavaliotaan, Lymbery sanoo MT:n haastattelussa.
Muutokset maataloudessa ja ruuan kulutuksessa olisi tehtävä yhtä aikaa. Lymbery ehdottaa kirjassa YK:ssa tehtävää sitoumusta muuttaa ruokajärjestelmää.
Päättäjien on luotava uusi ruokaympäristö, Lymbery sanoo.
”Viljelijöitä on tuettava muutoksessa. Tukipolitiikka on uudistettava ja viljelijöille on annettava uudenlaista koulutusta.”
Hallitusten ja yritysten on taattava kuluttajille vaihtoehdot, jotta kaikkien saatavilla on kestävästi tuotettua ruokaa.
Kirjassa suurin kritiikki kohdistuu Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Australiassa ja Kiinassa oleviin jättitiloihin.
Niillä voi olla esimerkiksi jopa yli 100 000 nautaa koottuna valtaville kentille.
Euroopasta mainitaan Italia. Siellä parmesaanijuuston tuotantoalueella ei näy lehmiä ulkona. Parmankinkun alueella ei näy sikoja, kun kaikki ovat hallien sisällä.
Britanniasta mainitaan laidunnuksen väheneminen sekä peltojen muokkaamisesta aiheutuva eroosio ja siten ravinnevalumat.
Kaikkialla muun muassa hyönteiset ja linnut vähenevät.
MT:n haastattelussa Lymbery antaa Suomelle ja Pohjoismaille kiitosta, että ympäristöasioista ja eläinten hyvinvoinnista on pidetty ääntä ja niiden eteen on tehty työtä.
Maatalous tarvitsee kuitenkin systeemitason muutosta myös Suomessa.
Parhaimmillaan tuotanto on, jos samalla tilalla on useita eri eläimiä, jotka voivat vuorotellen kiertää laitumia.
Kirjassa on useita esimerkkejä viljelijöistä, jotka ovat siirtyneet uudistavaan viljelyyn.
Nämä Britanniassa tai Yhdysvalloissa sijaitsevat esimerkkitilat ovat usein kooltaan melko suuria.
Kirjan mukaan jopa tuhansien nautojen laidunnus onnistuu ja myös siat ja siipikarja löytävät laitumilta ravintoa.
Tuotanto on parhaimmillaan, jos samalla tilalla on useita eri eläimiä, jotka voivat vuorotellen kiertää laitumia.
Kulut ovat uudistavassa viljelyssä tehotuotantoa pienemmät ja maatilojen kannattavuus kohenee.
Kirjassa todetaan, että satotasot voivat olla uudistavassa viljelyssä tehotuotantoa pienempiä, mutta maaperän kunto paranee, mikä takaa viljelyn jatkuvuuden 60 vuoden päästäkin.
Uudistavan viljelyn lisäksi maailman ruokkiminen tarvitsee uusia menetelmiä, kuten keinolihaa ja solumaataloutta, kirjassa todetaan.
Lymbery on kansainvälisen tuotantoeläinten hyvinvointia edistävän Compassion in World Farming -järjestön (CIWF) toiminnanjohtaja.
- Osaston luetuimmat
