Ruokajärjestelmä on pakon sanelemassa murroskohdassa: ”Nyt olisi oivallinen tilanne sitouttaa koko ruokaketju yhteisiin tavoitteisiin”

Ruokajärjestelmä niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti on murroskohdassa, sillä nykyinen järjestelmä ei ole kestävä.

Tällä hetkellä ruuantuotanto pohjautuu merkittävästi fossiilisen energian käyttöön ja ruuantuotanto kuluttaa energiaa enemmän kuin mitä tuotettu ruoka sisältää.

Ruuantuotannossa on mentävä kestävämmälle pohjalle. Tällaisena se ei pysty jatkumaan, sanoo ruokaturvan ja kansallisen huoltovarmuuden työelämäprofessori Kaisa Karttunen Helsingin yliopistosta.

Kipukohtia nykyisessä ruokajärjestelmässä on paljon. Yksi on ketjun tulonjaossa, jolloin viljelijät ovat ongelmissa, Karttunen toteaa. Yksi suomalaisia kuluttajia koskeva ongelma on, että suuri osa ihmisistä syö epäterveellisesti.

Kun katsotaan koko maailmaa, ruokaturva on suuri kysymys. 800 miljoonaa ihmistä on aliravittuja ja mahdollisesti noin kaksi miljardia ihmistä ei saa tarpeeksi laadukasta ruokaa.

Ruokaa maailmassa kuitenkin olisi tarpeeksi. Suurin nälän syy on köyhyys.

Millainen uusi kestävä järjestelmä olisi?

Tarjolla on monia uusia tapoja ja niille useita nimiä. Puhutaan esimerkiksi agroekologisesta, ilmastoviisaasta tai uudistavasta eli regeneratiivisesta maataloudesta.

Yhteistä niille on, että ne perustuvat nykyistä enemmän luonnon omiin sykleihin, kiertotalouteen, sivuvirtojen tarkempaan hyödyntämiseen ja uusiutuvaan energiaan, Karttunen sanoo.

Muutos ei yhdessä yössä tapahdu ja pelkästään maataloutta muuttamalla ongelmat eivät ratkea. Koko ruokajärjestelmää on uudistettava ja siihen kuuluu jokainen joka syö.

Nyt on lähdettävä oikeaan suuntaan ja löydettävä yhteinen tavoite, jota lähdetään systemaattisesti edistämään, Karttunen sanoo.

Suomessa tähän olisi nyt erinomainen sauma. Hallitus on käynnistänyt ruokastrategian valmistelun.

Pitäisi pystyä määrittämään tavoitteet, mitä halutaan ja mitä jokainen ketjun osa siihen päästäkseen tekee, Karttunen sanoo.

Tällä hetkellä Karttusen mielestä vaikuttaa, että viljelijöillä, teollisuudella, kaupalla, ja hallinnolla on jokaisella omat tavoitteensa, jotka ovat ainakin osittain ristiriidassa keskenään.

Myös politiikan eri lohkoilla on ristiriitaisia tavoitteita. Maatalous-, ympäristö-, kauppa- ja sosiaalipolitiikat voivat vetää ruokajärjestelmää eri suuntiin.

”Ruokastrategia olisi oivallinen tilanne sitouttaa ruokaketju yhteisiin tavoitteisiin, joiden maali voisi olla vuosi 2040”, Karttunen sanoo.

Se miten kuluttajat saadaan mukaan, on vaikeampi kysymys. Kuluttaja tekee ostopäätökset, mutta toisaalta hän tekee ne siinä ympäristössä minkä muut ovat luoneet. Eli mitä on tarjolla ja mitä ohjataan ostamaan.

Hintakysymyksiä ei voi väistää, Karttunen muistuttaa. Hinnan merkitys ostopäätöksissä on kasvanut suuremmaksi, kun hinnat ovat nousseet.

Terveelliseen syömiseen pitäisi neuvoa ja kannustaa niin, että ihmiset hoksaisivat sen hyödyt itselleen.

”Ruokastrategia olisi oivallinen tilanne sitouttaa ruokaketju yhteisiin tavoitteisiin, joiden maali voisi olla vuosi 2040”, Kaisa Karttunen sanoo. Kuva: Kari Salonen

Maatalouden riippuvuus tuotantopanosten, kuten lannoitteiden, kasvinsuojeluaineiden ja energian, tuonnista on huoltovarmuutta heikentävää.

Ratkaisu riippuvuuksista irtipääsyyn koostuu monista pienistä keinoista, Karttunen sanoo.

Sivuvirtoja ja jätteitä on mahdollista kierrättää enemmän ja hyödyntää muun muassa biokaasun tuotannossa. Biologista typensidontaa voi edelleen lisätä.

Soijariippuvuus rehuissa on vaikea korvata, Karttunen toteaa. Vastauksia siihen voi löytyä muun muassa uusista kasvivalinnoista.

Miten maatalouden kannattavuusongelmat ratkaistaan?

Siihen vaikuttaa niin politiikka kuin markkinat, Karttunen sanoo.

”Jos ala päättää, että kotimaista ruokaa halutaan jatkossakin, niin sieltä on löydyttävä keinot, miten se kannattaa”, Karttunen viittaa ruokastrategian valmisteluun.

Kaupan ja teollisuuden on pystyttävä tuottamaan arvonlisää ja maksettava siitä osuus tuottajillekin.

Tuontiriippuvuudet ovat iso ongelma myös monessa kehitysmaassa.

Niissä lannoitehinnat nousivat suhteessa vielä enemmän kuin Euroopassa eivätkä hinnat ole laskeneet samalla tapaa kuin meillä, Karttunen kertoo.

Moni kehitysmaa on riippuvainen ruuan tuonnista ja ilmastonmuutos todennäköisesti vain pahentaa tilannetta.

Ennusteiden mukaan pohjoisilla alueilla säilyy paremmat viljelyolosuhteet ja pohjoisen vastuu maailman ruokaturvassa kasvaa.

Tilanne ei ole kestävä, koska aina sadot eivät onnistu pohjoisessakaan, Karttunen muistuttaa. Kestävyyden takia ruokaa täytyy pystyä tuottamaan lähellä kulutusta.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on avannut silmät vientiketjujen haavoittuvuudesta.

Suomen ruokaviennin kasvattaminen on Karttusen mielestä monen mutkan takana. Voisiko sen sijaan ruokaosaaminen olla Suomen vientituote, hän pohtii.

Kansainvälisissä vertailuissa Suomen ruokaturva on arvioitu maailman parhaaksi, vaikka kehitettävää meilläkin riittää.