• Koti tai mökki viileäksi ilman kalliita ilmastointilaitteita – Martat kertovat, mihin virheeseen ei kannata sortua

    Kesähelteillä kannattaa ottaa käyttöön Marttojen vinkit asunnon viilentämiseksi.
    Tilaajalle
    Vaikka päivällä tekisi mieli avata ikkuna ja tuulettaa, lämpenee tila pahimmillaan entisestään.
    Vaikka päivällä tekisi mieli avata ikkuna ja tuulettaa, lämpenee tila pahimmillaan entisestään. Kuva: iStock
    Koti|Koti
    22.7.202412:00
    Janiko Kemppi

    Moni tuskailee kesällä lämpenevän asunnon tai mökin kanssa. Yhtenä vaihtoehtona voi olla siirreltävän ilmastointilaitteen tai ilmalämpöpumpun hankkiminen, mutta jos nämä eivät ole vaihtoehtoja, kannattaa ottaa talteen Marttojen vinkit.

    Marttaliiton kehittämispäällikkö Marjo Rantapusa kertoo, että ennakointi on tärkeintä helteellä. Lämpö tulisi pitää talon ulkopuolella, joten päivällä kannattaa ottaa käyttöön verhot, kaihtimet, markiisit ja suojat.

    ”Vaikka olisi kuinka ihana pitää verhoja auki ja ihailla kaunista maisemaa, lämpenee tällöin tila todennäköisesti enemmän. Ovet ja ikkunat kannattaakin pitää suljettuina, jotta kuuma ilma ei pääse kulkeutumaan sisälle. Jos haluaa avata ikkunan, kannattaa silloin suosia varjon puolella olevaa ikkunaa. Mielellään ikkunat kannattaa kuitenkin pitää suljettuina”, Rantapusa ohjeistaa.

    Vasta, kun ilma viilenee illalla, kannattaa ikkunat avata. Kannattaa hyödyntää myös läpivetoa, jos mahdollista.

    Tuulettimia on hyvä hyödyntää talon viilentämiseen. Tuulettimen käytöstä on käyty paljon keskustelua: Tulisiko tuuletin laittaa puhaltamaan sisään vai ulos? Tätä kysyimme Rantapusalta.

    ”Kumpikin toimii, kunhan tuulettimen virittää ikkunalle. Tällöin joko viileämpää ilta- tai aamuilmaa ohjataan tuulettimen avulla sisään tai lämmintä ilmaa puhalletaan ulos huoneesta. Jos tuuletin on keskellä huonetta, se vain pyörittää lämmintä ilmaa. Se ei viilennä ilmaa, vaikka puhallus hyvältä iholla tuntuisikin”, Rantapusa neuvoo.

    Rantapusa kertoo, että kosteus lisää kuumuuden tunnetta. Tämän vuoksi esimerkiksi kuivuvat pyykit kannattaa helteillä sijoittaa mahdollisuuksien mukaan ulos tai suljettuun kylpyhuoneeseen.

    Rantapusa nostaa esiin myös mökkisaunat, jotka voivat olla päärakennuksen yhteydessä.

    ”Jos sauna on samassa rakennuksessa, se voi tuoda paljonkin lisälämpöä mökkiin. Jos kärsii kovasta kuumuudesta, kannattaa miettiä, lämmittääkö sittenkään joka päivä saunaa. Myös muiden lämmönlähteiden, kuten uunin, käyttämistä kannattaa välttää helteillä.”

    Kuumilla ilmoilla Rantapusa muistuttaa myös juomaan tarpeeksi. Ruokahalukin voi kärsiä helteellä, mutta siitä huolimatta tulee muistaa syödä riittävästi.

    Lisää aiheesta
    • Ilmaisia matonpesupaikkoja kannattaa hyödyntää.

      Koti | Näin peset matot oikein – Marttaliiton täsmäohjeet mattopyykille löydät täältä

    • Perhoset ovat yksi osoitus monimuotoisesta pihasta.

      Piha ja puutarha | ”Olet lähellä paratiisia” – Marttojen testi paljastaa, kuhiseeko pihasi elämää

    • Martat neuvovat kokeilemaan kahvitahran poistoon käsitiskiainetta ja kylmää vettä.

      Kodin talous | Näillä nikseillä vaatteista irtoavat bensa, veri ja porkkana – tahranpoistossa kannattaa joskus ottaa riski

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen