Kun Sari tapasi Jaakon, moni asia loksahteli ”kohalleen”

Jonakin päivänä minä oon maatilan emäntä, Sari Jaakola kertoo ajatelleensa lapsesta saakka.

Nyt hän elää toteutunutta unelmaansa Iso-Hiiden kylällä Salon Perttelissä. Perheeseen kuuluvat puoliso, lampuri Jaakko Jussila sekä tytär Sofi, ekaluokkalainen.

”Mä en voisi olla onnellisempi. Tämä on just se, missä mä haluan olla. Sen tajuaminen on ollut hirveän vapauttavaa.”

”Mulla on maatalouden ulkopuolisia kiinnostuksen kohteita hirveän paljon, mutta työkseni mä en ole ikinä halunnut tehdä mitään muuta kuin jotain, joka jollain tavalla sidoksissa maatalouteen. Aina.”

Onnellinen emäntä rakkaiden pässiensä ympäröimänä. Pässit vasemmalta oikealle: R. Salmiakki, M. Mössykkä, kuvan kulmassa näkyvä selkä on L. Humanteri, pussaava pässi on A. Pöperö, takana tumma P. Nalle. Kuva: Jaana Kankaanpää

Sari on kotoisin lypsykarjatilalta Vihannista, mutta tie maatilan emännäksi ei ole ollut mitenkään suora. ”Matka on ollut mutkikas. Oon opiskellut aikanaan agrologiksi Kiteellä. Siitä lähdin sitten jatkamaan maatalousopintoja yliopistoon Helsinkiin.”

Siinä sivussa Sari on ehtinyt nähdä maailmaa. ”Olen käynyt opiskelemassa Wienissä ja tekemässä työharjoittelut Kanadassa lypsykarjatilalla ja biisonitilalla, sitten jatkoin siellä vielä muita hommia.”

Työura alkoi teininä lomittajana naapuritiloilla, niihin kun pääsi polkupyörällä.

Ensimmäinen varsinainen työpaikka oli pieni poikkeama maatalousuralta, sillä se oli televisiotuotantoyhtiö Broadcastersilla. ”Se oli tositeeveen alkuaikoja. Olin siellä töissä hyväntekeväisyysjärjestössä nimeltä Satumaa, jossa tehtiin ohjelma kerran viikossa.”

Sen jälkeen ura onkin ollut maataloutta: MTT:llä tutkimusapulaisena ja tutkimusmestarina, Hankkijalla, Multasormessa, Ely-keskuksella tukivalvojana, De Lavalilla tuotepäällikkönä.

Sari Jaakola rakastaa vanhoja karttoja ja kirjoja ja ylipäätään vanhoja tavaroita. Tuolta Vihannista minä olen kotoisin, hän näyttää. Kuva: Jaana Kankaanpää

Haaveena oli kuitenkin oma tila. Veli viljeli kotitilaa.

Sitten Sari tapasi Jaakon, jolla oli samat haaveet ja jonka kotitilaa myös viljeli veli.

”Kun me tavattiin Jaakon kanssa toisemme, niin jotenkin vaan asiat naksahteli meillä molemmilla kohalleen, että tuossa on se tyyppi, niin samanlaiset ajatukset ja toiveet. Moni asia mahdollistui.”

Eläinten kanssa työskentely on ollut Sarille aina selvä valinta. ”Tätä tilaa ei olisi ilman eläimiä. Se on sekä mulle että Jaakolle, molemmille alusta asti selvä asia.”

Sarin ja Jaakon Herrakunnan Lammas aloitti 2010 Vihdissä vuokramailla, missä heillä oli vasikoita ja lampaita sekä suoramyyntiä yhdessä ystäväpariskunnan kanssa.

Kun tuli aika etsiä omaa tilaa, he kiersivät ympäri maata, koko maa oli mahdollinen.

”Oli vähän tuuria, että me osuttiin tänne”, Sari toteaa.

”Jaakon äiti löysi tämän tilan meille. Meillä oli täällä valmiina turvaverkostoja, koska Jaakon äiti ja veljen perhe asuivat kylällä. Jaakkohan on kotoisin täältä Perttelistä tuosta toiselta puolelta jokea.”

Herrakunnan Lammastilalla on lampaiden lisäksi myös kyyttöjä. Jymypotti on Sarille erityisen rakas lehmä. Kuva: Jaana Kankaanpää

Ellis Kotilaisen tekemä pienoisveistos on Sari Jaakolalle erityisen rakas, sillä se esittää Jymypotti-lehmää ja emäntää itseään. Kuva: Jaana Kankaanpää

Ensimmäiset vuodet viljelijöinä molemmat olivat muualla töissä. Silti he jatkoivat myös suoramyyntiä.

”Vihdissä myytiin tilamyymälästä, mutta täältä piti päästä liikenteeseen, joten hommattiin Saksasta toriauto. Sillä sitten kierrettiin kaikenlaisia tapahtumia ja myytiin lihat, taljat ja langat. Suuri osa lihoista meni myös pääkaupunkiseudun ravintoloille. Pari vuotta tuolla Salon torillakin päivystettiin aika aktiivisesti.”

”Voin kertoa, että se oli raskasta, mutta toisaalta meillä oli semmoinen adrenaliininhuuruinen aloitusinto vielä silloin päällä, että siitä kaikesta selvisi. Mutta kyllä se aikamoista hullunmyllyä oli”, Sari hymyilee.

Nyt kiertämisestä on luovuttu. ”Sofi on yksi syy, että suoramyynnistä luovuttiin. Aikaisemmin me elettiin tosi isosti ja laajasti ulospäin: oli paljon avoimien ovien päiviä ja sellaista. Nyt ollaan elämänpiiriä kavennettu ja otetaan enemmän aikaa itselle ja perheelle.”

Elämä ei silti ole hiljaiseloa. ”On aivan ihanaa, kun Sofin kavereita käy täällä, se on aina hauskaa hälinää, kikatusta ja touhua.”

Perheen riemuksi kavereita löytyy samalta kylältä. ”Kävelymatkan päästä löytyy kaksi ekaluokkalaista ja lammasaidan toisella puolella on Sofia vuotta nuorempi tyttö.”

”Halusin maatilayrittäjäksi ja kotieläintilalliseksi, mutta mitään ei ollut valmiina, on ollut vain ajatus, että siihen pisteeseen mä haluan”, Sari Jaakola toteaa. Bordercollie Kapu on emännän uskollinen apulainen. Kuva: Jaana Kankaanpää

”On ollut ihana tehdä oma elämä tämmöiselle pikkukylälle. Se on sitä mihin mä oon kasvanut, mihin mä oon halunnut. Ja se on sitä, mitä mä haluan myös muiden ihmisten näkevän ja tajuavan, että miten valtavan hienoa tämmöisessä paikassa on elää.”

Sari on asunut kaupungissakin toistakymmentä vuotta. ”Kun on saanut maistaa mitä siellä muualla on, on ollut hirveän hyvä palata tähän maaseudun elämään ja löytää takaisin henkiseen kotiin.”

Laidunnus on alusta asti ollut Sarin ja Jaakon juttu. ”Luonnonhoito ja monimuotoisuus sekä suomalaiset alkuperäisrodut ovat meille ne tärkeät asiat”, Sari toteaa.

Tilan lampaat ovat kainuunharmaksia ja suomenlampaita ja naudat kyyttöjä.

Tilan päätuotantosuunta on rahtilaidunnus. ”Tarkoittaa sitä, että laidunnetaan erilaisia luonnonlaitumia, pääasiassa Metsähallitukselle, mutta myös yksityisiä. Meidän kaikki naudat ja lampaat laiduntaa jossain vaiheessa kesää näitä monimuotoisuuskohteita.”

On tärkeää, että lampurit tuntevat hyvin laidunalueet. ”Suurin osa työstä on sitä, että säädellään laidunpainetta: minne viedään eläimiä, milloin ja minkälaisia määriä. Joskus viedään jollekin lohkolle lisää eläimiä, välillä otetaan vähemmäksi. Välillä viedään kaikki pois ja annetaan niiden alueiden levätä.”

Kyse on sekä eläinten hyvinvoinnista että laidunnuksen tuloksesta. ”Se on iso homma. Me tehdään koko kesä rehua ja siirrellään eläimiä korjaillaan aitoja ja niitetään petoaitojen alusia.”

Monimuotoisuuden ylläpitämisen lisäksi laidunnus ilahduttaa virkistyalueiden käyttäjiä etenkin Kirkkonummen Dåvitsissa ja Espoon Nuuksiossa.

Herrakunnan laumaa voi nähdä myös Nakolinnan kaupunkilaitumella keskellä Saloa. ”Eläinten tarkastuskäynneillä näkee usein lounastaukolaisia, tai joku IT-tyyppi istuu laitumella kiven päällä ja näpyttää läppäriä.”

”Se mitä mä somessa öyhyän ja haluan Kantriinkin tuoda, on maaseudun arvostusta ja sitä, että me arvostettaisiin itse itseämme”, Sari Jaakola sanoo. Kuva: Jaana Kankaanpää

Sari saattaa olla ennestään tuttu kasvo monille Kantrin lukijoille. Muutama vuosi sitten heillä tehtiin Kantriin juttua laidunlihasta Sarin herkullisin reseptein ja Sari poseerasi lehden kannessa Jymypotti-lehmän kanssa.

Paljon aiemmin, kolmetoista vuotta sitten Sari ja Jaakko esiintyivät kuuden muun nuoren viljelijän kanssa Kantrin Böndeboogie-videolla. Tuukka ja Olga Temosen tuottama ja ohjaama musiikkivideo oli ilmiö, joka hurmasi monet ja oli nuorille viljelijöille tärkeä kokemus monin tavoin.

Olgasta puhuttaessa liikutusta ei voi välttää. ”Oli mielessä kirjoittaa Olgalle siitä, mikä merkitys sillä kaikella meille oli. Mutta en kirjoittanut Olgalle ja se harmittaa”, Sari kertoo.

”Se välittömyys teki vaikutuksen. Meidät kutsuttiin Temosille ensi-iltaan navetan vintille ja heidän kotiinsa illanviettoon.”

”Se oli aivan mahtavaa! Muualla ensi-illoissa kävellään punaisella matolla ja ollaan bling-blingiä ja teipataan tissit esiin ja paparazzit kuvaa. Ja me kävellään heinämatolla ja mennään niiden navetan vintille olkipaalipenkille!”

Pesti Kantrin kolumnistina on Sarille mieleinen. ”On kiva tarttua Kantriin ja lukea ilon kautta asioita ja sitä hyvää mitä tässä maailmassa tapahtuu.”

”Se mitä mä somessa öyhyän ja haluan Kantriinkin tuoda, on maaseudun arvostusta ja sitä, että me arvostettaisiin itse itseämme.”

”Sitäkin haluan nostaa esiin , että täällä elää tosi moninaista porukkaa, että me ei olla kaikki yhteen piparimuottiin painettuja.”

”Toivoisin että pystyisin kolumneissani tuomaan esiin tätä kaikkea: Rakkautta maaseutuun, maalaisuuteen ja tähän elämäntapaan.”