• Vanhoillakin päivillä voi parantaa aivojen toimintakykyä

    Uuden tutkimuksen mukaan kannattaa laittaa aivot töihin iästä riippumatta.
    Tilaajalle
    Aivojumpalla on tutkitusti merkitystä.
    Aivojumpalla on tutkitusti merkitystä. Kuva: Niko Moisas
    Koti|Hyvinvointi
    4.7.202622:00
    Heikki Arvilommi

    Alzheimerin tautia ja yleisemminkin dementiaa kehotetaan ehkäisemään erilaisin keinoin, joilla pidetään yllä aivojen toimintakykyä.

    Tyypillisiä neuvoja ovat liikunta, terveellinen ravinto, sosiaalinen elämä ja aivoja aktivoiva tekeminen, kuten uuden opiskelu tai musiikin harrastaminen. Niillä keinoin aivojen toimintakyky pysyisi ennallaan.

    Tuore tutkimus panee paremmaksi. Siinä raportoidaan treeneistä, joilla aivojen kognitiiviset kyvyt jopa paranevat kaiken ikäisillä, myös senioreilla.

    Teksasin yliopistossa tehdyn tutkimuksen tavoitteena oli selvittää voidaanko aivoterveyttä mitata ja parantaa nettityökaluilla. Tutkimukseen osallistui noin 4 000 19–94-vuotiasta aikuista.

    He tekivät kolmen vuoden ajan 5–15 minuutin pituisia digitaalisia aivotreenejä. Tarjolla oli myös henkilökohtaista valmennusta ja tieteellisiä artikkeleita ja videoita aivoterveydestä.

    Tulosten mittaamiseksi kehitettiin aivoterveyden indeksi. Siinä arvioitiin kolmea osa-aluetta: selkeyttä (päättely, muisti ja joustavuus), yhteydellisyyttä (sosiaalisuus ja elämän tarkoituksen kokemus) ja emotionaalista tasapainoa (stressin hallinta ja mielen hyvinvointi).

    Tutkimus osoittaa, että aivoterveyttä voidaan mitata ja parantaa.

    Kaiken ikäisillä aivoterveys parani merkitsevästi kolmen vuoden seurannan aikana. Osallistujat, joiden aivoterveysindeksien lähtötasot olivat matalimmat, paransivat aivojensa toimintoja eniten. Myös korkeimmilla indekseillä tapahtui nousua.

    Treenin käytöllä oli merkitystä. Eniten hyötyivät ne, jotka käyttivät aktiivisesti ja sinnikkäästi tarjolla olevia keinoja.

    Vähäinen käyttö ei parantanut aivoterveyttä. Sukupuoli, ikä tai koulutustaso ei vaikuttanut tuloksiin. Edistystä todettiin aivoterveysindeksin jokaisella kolmella osa-alueella.

    Tutkimus osoittaa, että aivoterveyttä voidaan mitata ja parantaa. Näin voidaan lykätä tiedonkäsittelyn heikentymistä ja parantaa elämän laatua viimeisinä elinvuosina.

    Ikävä kyllä tutkimuksessa sovelletut treenit eivät ole tarjolla arjessa meille tavallisille kaduntallaajille.

    Viesti on kuitenkin positiivinen. Aivojen käyttäminen ja rasittaminen ihan arkisilla elämän haasteillakin saattaa todella ei vain säilyttää, vaan jopa parantaa niiden toimintakykyä.

    Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.
    (Scientific Reports https://doi.org/10.1038/s41598-026-51403-3)
    Lisää aiheesta
    • Jos haluaa mustikoiden terveyshyödyt, ei kannata valmistaa niistä smoothieta banaanin kanssa.

      Hyvinvointi | Tämä smoothien yleinen raaka-aine tuhoaa marjojen terveysvaikutuksia

      Tilaajalle
    • HIIT eli high-intensity interval training on tehokas keino vähentää vartaloon kertynyttä rasvaa.

      Hyvinvointi | Jopa yksi tällainen treeni viikossa riittää – rasva palaa tehokkaasti

      Tilaajalle
    •  Hyttynen löytää ihmisen hengityksen hiilidioksidin ohjaamana. Lähempänä suunnistuksessa auttavat ihon lämpö ja tuoksut.

      Koti | Alkoholinkäyttö ja lemmiskely herättivät yllättävällä tavalla hyttysten kiinnostuksen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    aivoterveys
    dementia
    Alzheimerin tauti
    aivotreeni
    ikääntyminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa