Järjestettiinkö perheessäsi pakastustalkoot? Nykyään satokauden antimet saapuvat kotipakastimeen helpommalla tavalla

Loppukesä ja alkusyksy tarjoavat Suomessa varsinaisen tuoreiden vihannesten runsaudensarven. Ei kuitenkaan ole kauaa siitä, kun kesän makujen säilyttäminen oli hankalaa.

Pakkanen saattoi hiipiä kellariin ja puraista perunoita ikävästi. Jos vihannekset eivät viihtyneet talven yli kellarissa, ne kannatti esimerkiksi kuivata, hapattaa tai säilöä etikkaliemeen, eivätkä tällä tavoin säilötyt vihannekset maistuneet ruuassa enää tuoreenveroisilta.

Kesän makujen säilöminen helpottui huomattavasti, kun pakastimet alkoivat yleistyä suomalaisissa kotitalouksissa 1970-luvun mittaan. Uudenlaisen kodinkoneen käyttö ei sujunut välttämättä kitkatta, mutta onneksi tuohon aikaan saattoi osallistua pakastusemännän vetämään koulutukseen.

Työtehoseuran kouluttamat pakastusemännät opastivat esimerkiksi syksyisten vihannes- ja marjapakastustalkoiden järjestämiseen. Tehokkainta oli muodostaa perheenjäsenistä liukuhihna, jossa esimerkiksi yksi kuori, toinen pilkkoi ja kolmas kauhoi pakastusastioihin oman maan antimia.

Pakastusteknologian kehittyessä pakasteiden laatu parani. Varhaiset pakasteet pakastuivat sen verran hitaasti, että niiden laatu ei sulatettuna ollut häävi. Kuvituskuva. Kuva: Ritva Tuomi

Nykyään vihannespakasteet napataan yleensä mukaan kaupan pakastealtaasta. Yksi suomalaisten pakastevihannesten ikisuosikki näki päivänvalon vuonna 1985, kun Apetit toi markkinoille herne-maissi-paprikan. Tämä koti- ja kouluruuan väriläiskä on vuosien varrella saanut monenlaisia lempinimiä, kuten hemapa ja HMP.

Herne-maissi-paprika ei ole suinkaan ainoa pakastevihannessekoitus, sillä pakastevihanneksissa suomalaiset suosivat nimenomaan sekoituksia, kertoo osto- ja myyntipäällikkö Kirsi Väistö K-ryhmästä. Vihannessekoituksiin lasketaan myös wok-vihannekset.

Vihannespakasteiden myynnissä erottuvat Väistön mukaan tammi–maaliskuu, jolloin niitä myydään eniten. Kesäkuukausina pakastevihannesten myynti puolestaan notkahtaa.

Vuonna 2020 vihannespakasteiden myynnissä nähtiin piikki, sillä koronapandemia sulki ihmiset koteihinsa ja pakotti tarttumaan kauhanvarteen. Väistön mukaan ensimmäisen koronavuoden jälkeen vihannespakasteiden myynti on ollut laskusuunnassa, joskaan vihannessekoitusten myynti ei ole laskenut samaa tahtia kuin yksittäisten kasvisten.

Väistö arvelee syyksi vihannessekoitusten helppoutta ja käyttömukavuutta.

”Markkinoille on viime aikoina tullut niin uudenlaisia vihannessekoituksia kuin uusia pakkauskokojakin.”

Sana ”pakaste” saattaa muuten kuulostaa siltä, että se olisi ollut suomen kielessä aina, mutta itse asiassa Suomen ensimmäisiä pakasteita ei kutsuttu pakasteiksi, vaan syväjäädytetyiksi tuotteiksi.

Termin takana oli sittemmin kahvistaan tunnetuksi tullut Paulig. Yritys perusti jatkosodan aikaan vuonna 1943 Helsingin Herttoniemeen syväjäädyttämön, ja ensimmäiset syväjäädytetyt tuotteet oli tarkoitettu helpottamaan muonitusta rintamalla. Seuraavana vuonna valikoima laajeni kuluttajatuotteisiin.

Termi ”pakaste” löytyi sanakilpailun avulla, eikä jäädytettyjä elintarvikkeita ole sen koommin tarvinnut suomeksi muulla termillä kutsua.

Pakastamisen historia puolestaan juontaa juurensa yli sadan vuoden taakse. Yhdysvaltainen Clarence Birdseye (1886–1956) työskenteli tutkijana Kanadan Newfoundlandissa vuosina 1912–1915. Paikalliset inuiitit hyödynsivät kylmää pakkasilmaa kalansaaliidensa pakastamisessa, ja nimenomaan kalojen pakastumisen nopeus sai vedenelävät säilymään tuoreenveroisina kuukausien ajan.

Kului kuitenkin vielä useita vuosikymmeniä, ennen kuin pakastusteknologia pystyi samaan kuin arktinen talvisää. Hitaanlainen pakastaminen pilaa pakastettavan tuotteen rakenteen, mikä on edelleen helppo huomata, jos esimerkiksi kotipakastimen edellisestä sulattamisesta on kulunut turhan paljon aikaa.

Esimerkiksi hitaasti jäätyneet marjat ovat saattaneet jäätyä yhdeksi hileiseksi klöntiksi.

Lähteenä käytetty myös MTV 13.11.2018, Yhteishyvä 27.10.2023