Oululainen syyttäjä Jenni Harvio valottaa työtään harvinaislaatuisessa kirjassa

Syyttäjien ääni kuuluu mediajulkisuudessa melko harvoin, vaikka he käyttävät merkittävää yhteiskunnallista valtaa. Saamme lukea lehdistä lähinnä tiivistyksiä tyyliin: ”Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta.”

Syyttäjällä on valta päättää itsenäisesti ja riippumattomasti, mistä rikoksesta nostetaan syyte ja mistä ei. Syyttäjä huolehtii myös siitä, että tekijälle seuraa rikoksesta lainmukainen rangaistus.

Oululainen Jenni Harvio käsittelee ansiokkaasti syyttäjän työtään esikoiskirjassaan Väkivaltasyyttäjän puheenvuoro. Teosta on ollut kirjoittamassa myös oululainen toimittaja Terhi Ojala.

Kirjassa avataan Harvion kohtaamia rikostapauksia Oulun seudulla. Mukana on esimerkiksi ryöstöjä, tappoja, tuhopolttoja, kidutuksia ja seksuaalirikoksia.

Moni rikoksista on saanut alkunsa selvittämättömästä riidasta, erimielisyydestä tai asiasta, josta ei koskaan puhuttu. Valtaosa rikoksista on tehty päihteiden vaikutuksen alaisena.

Mieleeni tulee, voisiko rikoksia osaltaan ehkäistä se, että opittaisiin selvittämään toisen ihmisen kanssa mieltä hiertävä asia. Myös tunnekasvatuksesta kouluissa ja päiväkodeissa voisi olla hyötyä.

Harvio kertoo teoksessa syyttäjän arjesta ja siitä, mikä hänet ajoi tähän ammattiin. Syyttäjän työstä piirtyy vastuullinen, oikeudenmukainen kuva.

Ansiokasta on erityisesti Harvion paneutuminen siihen, missä menee hätävarjelun ja pahoinpitelyn tai tapon yrityksen raja. Kukapa ei olisi joskus miettinyt, joutuisiko vankilaan, jos puolustaisi itseään tai lastaan fyysisesti tuntemattoman hyökätessä.

Jenni Harvio & Terhi Ojala: Väkivaltasyyttäjän puheenvuoro. Deadline Kustannus. 210 sivua. Kuva: Deadline kustannus

Teoksen kieli on selkeää ja yleistajuista. Rikostapaukset puhuttelevat ja järkyttävät, mutta niitä ei ylidramatisoida siihen tapaan kuin osa true crime -kirjoista saattaa tehdä.

Harvio myöntää kokevansa syyttäjänä toisinaan riittämättömyyden tunteita ja ristiriitaa.

”Etenkin vakavien rikosten kohdalla monesta voi tuntua siltä, että rangaistus on ”naurettavan pieni” suhteessa tekoon”, hän kirjoittaa.

Harvio myöntää kokeneensa itsekin toisinaan, että tekijän rangaistus on jäänyt aivan liian alhaiseksi tehtyyn rikokseen nähden.

Laki määrää kuitenkin rangaistusmaksimit, niitä ei voida ylittää. Muita rangaistusta lieventäviä seikkoja voivat olla muun muassa ensikertalaisuus, nuori ikä, terveydentila tai oman rikoksen selvittämisen edistäminen.

Kirja on yleissivistävää luettavaa kaikille, jotka haluavat kurkistaa rikostuomioiden kulissien taakse. Erityisesti se sopii niille, joilla on ennakkoluuloja oikeuden antamia tuomioita kohtaan.