• Oululainen syyttäjä Jenni Harvio valottaa työtään harvinaislaatuisessa kirjassa

    Väkivaltasyyttäjän puheenvuoro on opettavaista luettavaa niille, jotka ovat joskus hämmentyneet oikeuden antamista ”naurettavan pienistä” tuomioista.
    Oululaistunut Jenni Harvio on kotoisin Rovaniemeltä. Väkivaltasyyttäjän puheenvuoro -kirjaa on ollut kirjoittamassa myös oululainen toimittaja ja valokuvaaja Terhi Ojala.
    Oululaistunut Jenni Harvio on kotoisin Rovaniemeltä. Väkivaltasyyttäjän puheenvuoro -kirjaa on ollut kirjoittamassa myös oululainen toimittaja ja valokuvaaja Terhi Ojala. Kuva: Deadline kustannus, Anna Lahtinen
    Koti|Kirjallisuus
    8.1.202622:00
    Janica Pörhönen

    Syyttäjien ääni kuuluu mediajulkisuudessa melko harvoin, vaikka he käyttävät merkittävää yhteiskunnallista valtaa. Saamme lukea lehdistä lähinnä tiivistyksiä tyyliin: ”Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta.”

    Syyttäjällä on valta päättää itsenäisesti ja riippumattomasti, mistä rikoksesta nostetaan syyte ja mistä ei. Syyttäjä huolehtii myös siitä, että tekijälle seuraa rikoksesta lainmukainen rangaistus.

    Oululainen Jenni Harvio käsittelee ansiokkaasti syyttäjän työtään esikoiskirjassaan Väkivaltasyyttäjän puheenvuoro. Teosta on ollut kirjoittamassa myös oululainen toimittaja Terhi Ojala.

    Kirjassa avataan Harvion kohtaamia rikostapauksia Oulun seudulla. Mukana on esimerkiksi ryöstöjä, tappoja, tuhopolttoja, kidutuksia ja seksuaalirikoksia.

    Moni rikoksista on saanut alkunsa selvittämättömästä riidasta, erimielisyydestä tai asiasta, josta ei koskaan puhuttu. Valtaosa rikoksista on tehty päihteiden vaikutuksen alaisena.

    Mieleeni tulee, voisiko rikoksia osaltaan ehkäistä se, että opittaisiin selvittämään toisen ihmisen kanssa mieltä hiertävä asia. Myös tunnekasvatuksesta kouluissa ja päiväkodeissa voisi olla hyötyä.

    Harvio kertoo teoksessa syyttäjän arjesta ja siitä, mikä hänet ajoi tähän ammattiin. Syyttäjän työstä piirtyy vastuullinen, oikeudenmukainen kuva.

    Ansiokasta on erityisesti Harvion paneutuminen siihen, missä menee hätävarjelun ja pahoinpitelyn tai tapon yrityksen raja. Kukapa ei olisi joskus miettinyt, joutuisiko vankilaan, jos puolustaisi itseään tai lastaan fyysisesti tuntemattoman hyökätessä.

    Syyttäjän työstä piirtyy vastuullinen, oikeudenmukainen kuva.

    Jenni Harvio & Terhi Ojala: Väkivaltasyyttäjän puheenvuoro. Deadline Kustannus. 210 sivua.
    Jenni Harvio & Terhi Ojala: Väkivaltasyyttäjän puheenvuoro. Deadline Kustannus. 210 sivua. Kuva: Deadline kustannus

    Teoksen kieli on selkeää ja yleistajuista. Rikostapaukset puhuttelevat ja järkyttävät, mutta niitä ei ylidramatisoida siihen tapaan kuin osa true crime -kirjoista saattaa tehdä.

    Harvio myöntää kokevansa syyttäjänä toisinaan riittämättömyyden tunteita ja ristiriitaa.

    ”Etenkin vakavien rikosten kohdalla monesta voi tuntua siltä, että rangaistus on ”naurettavan pieni” suhteessa tekoon”, hän kirjoittaa.

    Harvio myöntää kokeneensa itsekin toisinaan, että tekijän rangaistus on jäänyt aivan liian alhaiseksi tehtyyn rikokseen nähden.

    Laki määrää kuitenkin rangaistusmaksimit, niitä ei voida ylittää. Muita rangaistusta lieventäviä seikkoja voivat olla muun muassa ensikertalaisuus, nuori ikä, terveydentila tai oman rikoksen selvittämisen edistäminen.

    Kirja on yleissivistävää luettavaa kaikille, jotka haluavat kurkistaa rikostuomioiden kulissien taakse. Erityisesti se sopii niille, joilla on ennakkoluuloja oikeuden antamia tuomioita kohtaan.

    Lisää aiheesta
    • Matti Tolvanen oli tervaamassa Sonkajanrannan Pyhän Hannan kirkon sovituksen ristiä. Ristin a tarkoittaa alkua ja w loppua.

      Metsä | Metsästä löytyi voimaa

      Tilaajalle
    • Juristi ja professori Matti Tolvanen harrastaa kalastusta verkko- ja katiskapyynnillä. Ahven on hänestä maukkain kala.

      Kalastus | Näistä vakavista kalastusrikoksista pitäisi joutua vankilaan, sanoo Matti Tolvanen

      Tilaajalle
    • Kouluratsastusta harrastavan juristin Nina Nybergin mielestä lisääntyneet vuosien aikana. Yksi tekijä voi olla se, että ihmiset ovat tänä päivänä tietoisempia omista oikeuksistaan.

      Hevoset | Minkä ajan sisällä hevoskauppa voidaan purkaa? Juristi Nina Nyberg antaa vinkkejä hevoskauppaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    syyttäjä
    Syyttäjälaitos
    henkirikos
    rikoskirjallisuus
    true crime
    Rikos
    Kirjailijat (Ml. kolumnistit)
    Oikeusasiat ja oikeudenkäynnit
    Tuomiot
    Väkivalta
    Rikossyytteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki