

Noin 60 prosenttia suomalaisista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Kirkkoon kuuluvien osuus on laskenut tasaisesti viime vuosikymmenet.
Tämä on johtanut siihen, että hautajaisia järjestetään yhä useammin kirkkoon kuulumattomille. Miten hautajaiset silloin järjestetään ja millaiset ne ovat?
Helsinkiläisen hautaustoimisto Aution yrittäjä Mia Autio-Rönkä kertoo omaisten vastaavan tilaisuuden ohjelmasta.
”Jos vainaja ei ole kuulunut kirkkoon, omaisilla on täysi vapaus valita, minkälaisen tilaisuuden he haluavat.”
Tilaisuus voidaan pitää seurakunnan tai sairaalan kappelissa.
Joillakin paikkakunnilla on myös tunnuksettomia kappeleita. Ne ovat avoimia kaikille uskontokunnille sekä kirkkoon kuulumattomille.
Uskonnottomien hautajaisten kulku on tyypillisesti samanlainen kuin kirkollisissa menoissa.
Ensin on saattotilaisuus, joka vastaa siunaustilaisuutta. Tämän jälkeen on yleensä muistotilaisuus.
”Palkattu puhuja kertoo vainajan elämästä kuten pappikin. Erona on se, että uskonto ei ole puheessa läsnä. ”
Ohjelmaan vaikuttaa se, onko kyse arkkuhautauksesta vai tuhkauksesta. Tuhkaaminen on yleistynyt, ja suurissa kaupungeissa se on tavallisempaa kuin arkkuhautaus.
”Yleensä saattotilaisuus on vapaamuotoisempi kuin siunaustilaisuus. Ne ovat henkilökohtaisia ja vainajan näköisiä. Erot voivat näkyä musiikissa, kukissa ja tilaisuuden hengessä.”
Papin sijasta äänessä on yleensä vainajan omainen. Hän pitää muistopuheen ja vie tilaisuutta eteenpäin.
Nykyään on myös ammattipuhujia, jotka voivat toimia seremoniamestareina.
”Palkattu puhuja kertoo vainajan elämästä kuten pappikin. Erona on se, että uskonto ei ole puheessa läsnä. Puhe liittyy enemmän yleiseen maailmankatsomukseen, puhutaan esimerkiksi elämän kiertokulusta.”
”Harvemmin pyydetään kuitenkaan ulkopuolista puhujaa vaan yleisintä on se, että omainen hoitaa puheet.”
Kukat lasketaan arkulle puheen jälkeen tilaisuuden loppupuolella, ja vainajalle jätetään viimeiset hyvästit. Musiikki kuuluu yleensä tilaisuuteen.
Muistotilaisuus on seurakunnan tiloissa, ravintolassa tai vainajan tai omaisten kotona.
Saattotilaisuudet ovat Autio-Röngän mukaan yleistyneet huomattavasti.
”On niin paljon ihmisiä, jotka eivät kuulu kirkkoon. Tämä on selkeästi nouseva trendi. Suomalainen hautauskulttuuri muuttuu tässä hiljalleen.”
Kirkkoon kuuluminen ei ole edellytys perinteisille luterilaisille hautajaismenoille. Jos omaiset haluavat papin siunaamaan vainajan haudan lepoon, tämä yleensä onnistuu.
”Omaisista voi tuntua turvalliselta vaihtoehdolta varata pappi ja mennä perinteisen kaavan mukaan, jos vainaja ei ole tätä erikseen kieltänyt.”
Jos kirkkoon kuulumattoman hautajaisissa on pappi mukana, eroa perinteisiin hautajaisiin ei juuri ole.
Ainoa ero on se, että kappelista tai kirkosta joutuu maksamaan yleensä vuokraa.
Kirkkoneuvos Petri Määttä korostaa, että vainajan hautaaminen ja hautajaisten järjestäminen ovat kaksi eri asiaa.
Velvoite hautaamisen järjestämisestä tulee kirkolle valtiolta, ja tehtävä määritellään hautaustoimilaissa. Itse hautaamisessa ei ole eroa, kuuluipa vainaja kirkkon tai ei.
”Hautaus, hautapaikka ja siihen liittyvät kustannukset tulisivat olla samat kaikille kansalaisille. Niissä ei saisi nykylainsäädännön pohjalta olla hintaeroja.”
”Kappelin tai seurakunnan tiloissa voi sitten taas olla hintaeroja riippuen siitä, oliko vainaja kirkon jäsen”, Määttä selittää.
Kirkon tulee osoittaa kirkkoon kuulumattomalle henkilölle hautasija erilliseltä tunnustuksettomalta hauta-alueelta, jos näin pyydetään. Hautasijan tulee olla joko erillisellä hautausmaalla tai muusta hautausmaasta rajatulla alueella.
Kirkkoon kuulumattomia ei automaattisesti haudata tunnuksettomaan hauta-alueeseen. Vanhaan sukuhautaan pääsee, jos tämä ei ole vainajan tahdon vastaista.
”Vainajan tahto on tässä olennainen. Hänet haudataan sellaiseen maahan, johon hän olisi halunnut tulla haudatuksi. Jos vainajan tahto ei ole tiedossa, asiasta keskustellaan omaisten kanssa.”
Vainajan tahto ratkaisee myös sen, ovatko hautajaiset kristilliset.
”Kristillisiä hautajaisia ei järjestetä, jos kirkkoon kuulumaton vainaja on sitä vastustanut. Muussa tapauksessa seurakunta harkitsee asiaa ja siunaaminen on yleensä mahdollista omaisten toiveesta.”
Jos vainajan tahto ei ole tiedossa tai asia ei ole ollut vainajalle merkityksellinen, päätös on omaisten. He voivat pyytää pappia siunaamaan vainajan, ja tämä yleensä onnistuu.
Seurakuntakohtaisia eroja voi olla.

Omaiset ovat paljon vartijana. Määttä kannustaa ihmisiä kertomaan ajoissa omaan hautaamiseensa liittyvät ajatukset ja toiveet. Tällöin omaiset voivat pitää huolta siitä, että hautaus- ja muistotilaisuus ovat vainajan toiveen mukaiset.
”Kristillisiä hautajaisia ei järjestetä, jos kirkkoon kuulumaton vainaja on sitä vastustanut.”
Määttä on toiminut aiemmin seurakuntatyössä pappina ja siunannut hautaan kirkkoon kuulumattomia. Se ei ole mitenkään tavatonta.
”Pappina kysyin aina hienotunteisesti, onko vainajan tahto tiedossa. Pappina haluan palvella ihmisiä, ja palvelemiseen kuuluu se, että vainajan tahtoa noudatetaan.”
Määttä nostaa esille, että henkilö voi olla hyvin uskonnollinen vaikka olisi eronnut kirkosta.
”Kirkkoon kuuluminen ja uskonnollisuus eivät välttämättä kulje käsi kädessä. Jos ihminen ei kuulu kirkkoon, se ei tarkoita automaattisesti sitä, että hän olisi uskonnoton. Voi olla hyvin uskonnollinen henkilö kuulumatta mihinkään kirkkokuntaan.”
Tämä on yksi syy sille, miksi kirkolliset hautajaiset halutaan pitää mahdollisina kaikille.